Aineeton kulttuuriperintö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aineeton kulttuuriperintö (ICH) tarkoittaa käytäntöjä, tietoja ja taitoja, jotka yhteisöt tunnustavat osaksi kulttuuriperintöään. Rakennukset, historialliset paikat, monumentit ja esineet ovat aineellista kulttuuriperintöä. Aineeton kulttuuriperintö koostuu ei-fyysisestä henkisestä rikkaudesta, kuten kansanperinteestä, tavoista, uskomuksista, perinteistä, tiedosta ja kielestä.

Yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unesco suoritti vuonna 2001 kyselyn valtioiden ja kansalaisjärjestöjen keskuudessa sopiakseen aineettoman kulttuuriperinnön määritelmästä, ja vuonna 2003 laadittiin yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelusta.

Aineettoman kulttuuriperinnön määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleissopimuksessa aineettoman kulttuuriperinnön suojelusta määritellään olevan "käytäntöjä, kuvauksia, ilmauksia, tietoa, taitoja – sekä niihin liittyviä välineitä, esineitä, artefakteja ja kulttuurisia tiloja – jotka yhteisöt, ryhmät ja joissain tapauksissa yksityishenkilöt tunnustavat osaksi kulttuuriperintöään".[1] Aineetonta kulttuuriperintöä kutsutaan myös eläväksi kulttuuriperinnöksi, ja se ilmenee muun muassa seuraavilla aloilla:[2]

  • Suulliset perinteet ja ilmaisut, mukaan lukien kieli aineettoman kulttuuriperinnön välineenä;
  • Esittävät taiteet;
  • Sosiaaliset käytännöt, rituaalit ja juhlatapahtumat;
  • Luontoa ja maailmankaikkeutta koskevat tiedot ja käytännöt;
  • Perinteinen käsityö

Kulttuuriperintö koostuu kulttuurin tuotteista ja prosesseista, joita säilytetään ja siirretään sukupolvelta toiselle. Osa tästä perinnöstä on kulttuuriomaisuuden muodossa, joka muodostuu konkreettisista esineistä, kuten rakennuksista tai taideteoksista. Monet kulttuurin osat ovat kuitenkin aineettomia, mukaan lukien laulu, musiikki, tanssi, draama, taidot, kokkaaminen, käsityöt ja festivaalit.

Muistitieto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aineeton kulttuuriperintö on lähellä muistitietotutkimusta, historiallisen muistitiedon tallentamista, säilyttämistä ja tulkintaa, joka perustuu puhujan henkilökohtaisiin kokemuksiin ja mielipiteisiin. Aineeton kulttuuriperintö pyrkii säilyttämään kulttuuriperinnön yhdessä ihmisten tai yhteisön kanssa suojelemalla prosesseja, jotka mahdollistavat perinteiden ja jaetun tiedon välittämisen, kun taas muistitietotutkimus pyrkii keräämään ja säilyttämään yksilöiltä ja ryhmiltä saatua historiallista tietoa.

Ruokaperintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruokaan liittyviä ehdokkaita jätetään kirjattavaksi aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimuksen listoille kestävän kehityksen merkityksen kasvaessa Unescon kulttuuriperintöpolitiikan painopistealueena. Välimeren ruokavalio,[3] perinteinen meksikolainen keittiö[4] ja japanilainen washoku-ruokailukulttuuri[5] ovat joitakin esimerkkejä tästä kukoistavasta ilmiöstä.

Tanssiperintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloissa on erilaisia ​​tanssilajeja kaikkialta maailmasta, jotka liittyvät usein lauluun, musiikkiin ja juhliin. Luetteloissa on juhla- ja rituaalitansseja, kuten Ma'di-kulho -lyyramusiikki ja Sebiba-tanssi Algeriasta, tanssi Ugandasta, Kalbelia-kansanlaulut ja -tanssit Rajasthanista Intiasta, sekä sosiaalisia tansseja, kuten kuubalainen rumba. Osa tansseista on paikallisia ja niitä harjoitetaan pääasiassa alkuperämaassaan, kuten intialainen Sankirtana, rumpujen soittamista ja laulua sisältävä esittävä taidemuoto.

Toisia tanssimuotoja harjoitetaan ja niistä nautitaan kaikkialla maailmassa, vaikka ne on virallisesti tunnustettu alkuperämaansa perinnöksi. Esimerkiksi espanjalainen flamenco ja argentiinalainen ja uruguaylainen tango ovat kansainvälisiä. Tanssi on monimutkainen ilmiö, johon liittyy kulttuuria, perinteitä, ihmiskehon, esineiden, kuten pukujen ja rekvisiitan käyttöä sekä erityistä musiikin, tilan tai valon käyttöä. Tämän seurauksena tanssissa yhdistyy paljon aineellisia ja aineettomia elementtejä.

Digitaalinen perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Digitaalinen perintö tarkoittaa ensisijaisesti perinnön esittämistä digitaalisessa muodossa ja se on aineettoman kulttuuriperinnön alaluokka. Syntyjään digitaalisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on noussut esiin muun muassa, kun demoskene[6] otettiin Suomen kansalliseen luetteloon.

Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen toimeenpano Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta astui Suomessa voimaan toukokuussa 2013. Museovirasto vastaa sopimuksen toteuttamisesta Suomessa. Kansallinen toimeenpanosuunnitelma (2015) linjaa sopimuksen toteuttamista ja Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2019-2022 tarkentaa sitä.

Vaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimeenpanon valmisteluvaiheessa Museoviraston yhteistyökumppanina toimi Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön ylläpitämä tutkimuskeskus Cupore[7]. Yhteistyön ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2014 tehtiin selvitys Aineeton kulttuuriperintö. Esimerkkejä Unescon 2003 yleissopimuksen toteuttamisesta verrokkimaissa, jossa on kartoitettu sopimuksen toimeenpano 15 sopimukseen piiriin kuuluvassa maassa.[8] Hankkeen loppuraportti Elävä aineeton kulttuuriperintö julkaistiin vuonna 2015.[9] Se esittelee asiantuntijoiden ja kentän toimijoiden näkemyksiä sopimuksen toteuttamisesta. Museovirasto julkaisi Kansallisen toimeenpanosuunnitelman asiantuntijoiden ja sidosryhmien kuulemisten sekä tutkimus- ja selvitystyön perusteella vuonna 2015 ja sitä täydennettiin kesäkuussa 2016. Siinä kiinnitetään huomiota yleisiin tavoitteisiin ja muotoillaan toimenpiteitä Elävän perinnön wikiluettelon, kansallisen elävän perinnön luettelon sekä kansainvälisen yhteistyön osalta.[10] Toimeenpanossa korostuu yhteisöjen rooli ja verkostopohjaiset mallit aineettoman kulttuuriperinnön tunnistamisessa ja määrittelyssä. Sopimukseen liittyvien toimien tarkoituksena on tukea sellaisia toimia, jotka edistävät yhteisöjen ja ryhmien edellytyksiä harjoittaa ja siirtää aineetonta kulttuuriperintöään seuraaville sukupolville.[11]

Elävän perinnön wikiluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unescon yleissopimuksen perusteella ylläpidetään kansainvälisiä aineettoman kulttuuriperinnön luetteloita. Sopimuksen asettamiin vaatimuksiin kuuluu myös aineettoman kulttuuriperinnön kansallisen luettelon laatiminen jäasenvaltioissa. Suomessa tätä luettelointia toteutetaan kahdessa tasossa.

Vuonna 2016 avattu Elävän perinnön wikiluettelo tarjoaa yhteisöille mahdollisuuden esitellä omaa kulttuuriperintöään ja yleisölle mahdollisuuden tutustua siihen.[12] Luettelo on elävä asiakirja, jota voidaan täydentää ja päivittää jatkuvasti. Elävän perinnön luettelossa on yhdeksän kategoriaa perinteille. Perinteet voivat liittyä esimerkiksi juhliin, ruokaan, esittäviin taiteisiin, musiikkiin ja tanssiin, luontoon ja maailmankaikkeuteen, suulliseen perinteeseen tai käsitöihin. Lisäksi luettelossa voidaan esitellä hyviä elävän perinnön vaalimisen käytäntöjä.[13] Kesäkuussa 2022 Elävän perinnön wikiluettelossa oli 210 kohdetta yli 250 eri toimijataholta.[14]

Wikiluettelosta on mahdollisuus hakea vuonna 2017 avattavaan varsinaiseen kansallisen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, johon valittavista kohteista päättää opetus- ja kulttuuriministeriö. Unescon kansainväliseen luetteloon haettavien kohteiden on oltava listattu tähän kansallisen tason luetteloon.[15] Kesäkuussa 2022 Elävän perinnön kansallisessa luettelossa oli 64 kohdetta.[14]

Elävän perinnön ringit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen keskeinen työmetodi kansallisessa toimeenpanossa on monialaisista toimijaverkostoista kootut elävän perinnön ringit. Ringit toimivat perinteen harjoittamisesta, siirtämisestä, tutkimisesta ja dokumentoinnista vastaavien toimijoiden solmukohtana. Ensimmäisenä toimijoiden rinki on perustettu käsitöiden alalle. Lisäksi on perustettu luontorinki huhtikuussa 2016 sekä kansanmusiikin ja kansantanssin rinki heinäkuussa 2016 Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.[16] Rinkien tehtävä on viedä toimeenpanoa eteenpäin omalla toimialallaan. Koska yleissopimuksessa huomioidaan aineettoman kulttuuriperinnön moninaisuus, pyritään myös rinkitoiminnassa kiinnittämään huomiota toimijoiden moninaisuuteen. Rinkejä muodostettaessa pyritään huomioimaan yhteiskunnan, kulttuurien ja kielten moninaisuus ja erityishuomiota kiinnitetään vähemmistökulttuureihin.[17] Kesäkuussa 2022 käynnissä oli neljä elävän perinnön rinkiä: käsityörinki, luontorinki, suullisen perinteen rinki sekä kansanmusiikin ja kansantanssin rinki, joissa oli mukana yli sata tahoa.[14]

Suojeleminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteen harjoittajat ovat aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisessa keskeisessä asemassa. Suomessa yhteiskunta tukee yhteisöjä, yhdistyksiä ja perinteen taitajia monin tavoin, minkä lisäksi kulttuuriperinnön säilymistä ja siirtämistä tukee laaja ja vakiintunut koulutuksen, tutkimuksen, muistiorganisaatioiden ja kulttuuri-instituutioiden infrastrukstuuri.[18]

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aineeton kulttuuriperintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aineettoman kulttuuriperinnön määritelmää on arvosteltu mahdollisesti epätäydellisenä ja/tai sen on ajateltu oleva "vaikeuksien Pandoran lipas".[19] Esimerkiksi vuonna 2004 Museum International -lehdessä julkaistussa artikkelissa Richard Kurin sanoo, että koska yleissopimus ei tunnusta kulttuuritoimintaa, joka ei ole yhteensopiva kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa, jotkut toimet, kuten naisten sukuelinten silpominen, joita ryhmät voivat itse pitää kulttuurinsa kannalta kriittisinä, eivät ole tukikelpoisia. Vastaavasti Kurin huomauttaa, että koska monien ryhmien kulttuuri määritellään jonkun muun kulttuurin vastustamisen kautta, "keskinäisen kunnioituksen" vaatimus voi jättää pois perinteiset laulut ja tarinat, jotka ylistävät "imperiumia, voittoisia kuninkaita, uskonnollista kääntymystä tai vaihtoehtoisesti vastarintaa koettua epäoikeudenmukaisuutta vastaan, marttyyrikuolemaa ja tappiota". Kurin kuitenkin huomauttaa myös, että määritelmä voi laajentua enemmän kuin sen määrittelijät tarkoittivat, kun he alun perin halusivat suojella "perinteistä kulttuuritoimintaa". Hän sanoo, että se on tarpeeksi karkea kattaakseen nykyaikaisemmat kulttuurin muodot, mukaan lukien sellaiset asiat kuin "rap-musiikki, australialainen kriketti, moderni tanssi, postmodernistinen arkkitehtuuritietämys ja karaokebaarit".[20]

Richard Kurin on väittänyt, että kulttuurin jakaminen yksittäisiin yksiköihin on ristiriidassa nykyajan akateemisten näkemysten kanssa kulttuureista.[20] Lisäksi Michael Brown on väittänyt, että yleissopimuksen keskittyminen luettelointiin perustuu vanhentuneeseen uskomukseen, että kulttuurin yksityiskohtien listaamisella on jokin yhteys kyseisen kulttuurin säilyttämiseen.[21] Valtioita kannustetaan myös toteuttamaan ohjelmia aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi, vaikka kaikki tällainen työ on tehtävä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Tätä näkökohtaa on myös kritisoitu, koska on epäselvää, miten valtio voi turvata kulttuuritoimintaa väkisin, varsinkin jos paikallisten toimijoiden kiinnostus ei ole riittävää.[20]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valtioneuvoston asetus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta tehdyn yleissopimuksen voimaansaattamisesta Valtiosopimukset: 47/2013 Finlex. Viitattu 16.6.2022.
  2. UNESCO - Intangible Heritage domains in the 2003 Convention ich.unesco.org. Viitattu 18.6.2022. (englanniksi)
  3. UNESCO - Mediterranean diet ich.unesco.org. Viitattu 18.6.2022. (englanniksi)
  4. UNESCO - Traditional Mexican cuisine - ancestral, ongoing community culture, the Michoacán paradigm ich.unesco.org. Viitattu 18.6.2022. (englanniksi)
  5. UNESCO - Washoku, traditional dietary cultures of the Japanese, notably for the celebration of New Year ich.unesco.org. Viitattu 18.6.2022. (englanniksi)
  6. Demoskene – Elävä perintö -wiki wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi. Viitattu 18.6.2022.
  7. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus - Cupore www.cupore.fi. Viitattu 18.6.2022.
  8. Leena Marsio: Aineeton kulttuuriperintö : Esimerkkejä Unescon 2003 yleissopimuksen toteuttamisesta verrokkimaissa (pdf) Lokakuu 2014. Cupore. Viitattu 18.6.2022.
  9. Loppuraportti. Cuporen verkkojulkaisu nro 28
  10. Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2016–2018 (Arkistoituja kopioita – Internet Archive) Museovirasto
  11. Toimeenpano Suomessa Aineetonkulttuuriperinto.fi. Museovirasto. Arkistoitu 3.4.2016. Viitattu 9.3.2016.
  12. Elävän perinnön wikiluettelo (Arkistoituja kopioita – Internet Archive)
  13. Elävän perinnön wikiluettelo Museovirasto.
  14. a b c Aineeton kulttuuriperintö (Sopimus Suomessa) www.aineetonkulttuuriperinto.fi. Viitattu 18.6.2022.
  15. Wikiluettelo Aineetonkulttuuriperinto.fi. Museovirasto. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 9.3.2016.
  16. Elävän perinnön ringit Museovirasto. Arkistoitu 10.3.2016.
  17. Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2016-2018, s. 8. Museovirasto, 2016.
  18. Suojeleminen – Aineeton kulttuuriperintö www.aineetonkulttuuriperinto.fi. Museovirasto. Viitattu 18.6.2022.
  19. Logan: ”Closing Pandora's Box: Human Rights Conundrums in Cultural Heritage”, Cultural heritage and human rights. Toim. Helaine Silverman, D. Fairchild Ruggles. New York, NY: Springer, 2007. 187048155. ISBN 9786611066093, 6611066098. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.6.2022). (englanniksi)
  20. a b c Richard Kurin: Safeguarding Intangible Cultural Heritage in the 2003 UNESCO Convention: a critical appraisal. Museum International, 2004-05, 56. vsk, nro 1–2, s. 66–77. doi:10.1111/j.1350-0775.2004.00459.x. ISSN 1350-0775. Artikkelin verkkoversio. en
  21. Michael F. Brown: Heritage Trouble: Recent Work on the Protection of Intangible Cultural Property. International Journal of Cultural Property, 2005-02, 12. vsk, nro 01. doi:10.1017/S0940739105050010. ISSN 0940-7391. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]