Aina (nimi)
Aina | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | 10. toukokuuta |
– ruotsinkielinen | 10. toukokuuta |
– ortodoksinen | – |
Muunnelmia | Aini, Ainamo |
Vastineita eri kielissä | – |
Nimen alkuperä | Aino tai Anna |
Aina on monissa maissa esiintyvä naisen etunimi.
Joissakin maissa, muun muassa Virossa[1] ja myös Kataloniassa Aina esiintyy Anna-nimen sikäläisenä vastineena.[2] Sen sijaan Suomessa Aina on yleensä käsitetty muunnelmaksi kalevalaisesta nimestä Aino.[3] Suomessa ja myös Ruotsissa sen teki aikoinaan suosituksi Topeliuksen vuonna 1845 ilmestynyt runo Ljungblommor.[1] Latvian kielessä aina merkitsee kuvaa tai kuvaelmaa ja esiintyy myös naisen nimenä.[1] Aivan eri alkuperää olevana nimi Aina (jap. 愛菜) on käytössä myös Japanissa, jossa sen alkuosa ai (愛) merkitsee rakkautta, loppuosa na (菜) vihanneksia.[4]
Suomessa Aina viettää nimipäiväänsä yhdessä Ainon ja Ainin kanssa 10. toukokuuta.
Ainat tilastoissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan on Suomessa ollut kirjoilla vuoden 2019 loppuun mennessä 12 416 Aina-nimistä naista ja muutama mies. Suurin osa heistä on syntynyt ennen vuotta 1920.[5]
Tunnettuja Aina-nimisiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aina Berg (1902–1992), ruotsalainen uimari
- Aina Bergroth (s. 1975), suomalainen kirjailija
- Aina Brummer (1859–1884), suomalainen kirjallisuuden suomentaja
- Aina Dammert (1837–1877), suomalainen nuortenkirjailija
- Aina Håkansson (1877–1949), suomalainen valokuvaaja ja taidemaalari
- Aina Kaila (1869–1937), suomalainen lastenkirjailija
- Aina Lagus (1861–1939), suomalainen uskonnollinen kirjailija
- Aina Lindfors (1873–1952), suomalainen näyttelijä
- Aina Lähteenoja (1882–1952), suomalainen historiantutkija, opettaja ja Kokoomuksen kansanedustaja
- Aina Mannerheim (1869–1964), suomalainen mezzosopraanilaulaja
- Aina Onabolu (1882–1963), nigerialainen taidemaalari ja opettaja
- Aina Osa (s. 1872), suomalainen näyttelijä ja kuiskaaja
- Aina Oterdahl (1886–1968), suomenruotsalainen kirjailija
- Aina Sainio (1871–1931), suomalainen myrkytysmurhasta tuomittu
- Aina Calvo Sastre (s. 1969), espanjalainen poliitikko
Kuvitteellisia Aina-nimisiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aina Inkeri Ankeinen, tv-sarjassa Putous esiintynyt sketsihahmo
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 45. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23323-4.
- ↑ Behind the name: Aina (2) Mike Campbell. Viitattu 20.4.2016.
- ↑ Behind the name: Aina (1) Mike Campbell. Viitattu 20.4.2016.
- ↑ Behind the name: Aina (3) Mike Campbell. Viitattu 20.4.2016.
- ↑ Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 12.5.2020.