Ahvo Yli-Lonttinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ahvo Uuno Adolf Yli-Lonttinen (11. toukokuuta 1913 Lieto7. joulukuuta 1992 Kajaani) oli suomalainen yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen.[1]

Yli-Lonttisen vanhemmat olivat tilallinen Kustaa Yli-Lonttinen ja Eeva Mäki ja puoliso vuodesta 1945 opetusneuvos Tuulikki Viitanen. Yli-Lonttinen tuli ylioppilaaksi Turussa. Sekä talvisotaan että jatkosotaan osallistuneen Yli-Lonttisen oikeustieteen opinnot jäivät kesken. Hän oli 1944–1945 Turun kaupungin huoneenvuokralautakunnan palveluksessa ja toimi sitten usean vuoden ajan Maaseudun Nuorten Liitossa järjestö-, tiedotus- ja toimitussihteerinä. Karjalan Maan ilmoitus- ja levikkipäälliköksi Yli-Lonttinen siirtyi 1950, Maakansan levikkipäälliköksi 1953, Lallia painattaneen Satakunnan Maakunta -yhtiön toimitusjohtajaksi 1956 ja Kainuun Sanomien kirjapainoyhtiön toimitusjohtajaksi 1963. Kirjapainoa Yli-Lonttinen johti aina vuoteen 1978 asti. Teollisuusneuvoksen arvonimen 1976 saanut Yli-Lonttinen osallistui aikoinaan aktiivisesti nuorisoseuratyöhön, myöhemmin hän oli mukana maalaisliittolaisessa paikallis- ja maakuntapoliitiikassa. Hänet tunnettiin myös Lions-työstä. [1][2]

  1. a b Ahvo Yli-Lonttinen Biografiasampo. Viitattu 7.11.2021.
  2. Ihmiset. Kuolleita. Teollisuusneuvos Ahvo Yli-Lonttinen (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 15.12.1992. Viitattu 7.11.2021.