Ahomataralude
| Ahomataralude | |
|---|---|
 Ahomataralude |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Nivelkärsäiset Hemiptera |
| Alalahko: | Luteet Heteroptera |
| Heimo: | Kuneluteet Miridae |
| Suku: | Polymerus |
| Laji: | tepastus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Polymerus tepastus |
|
| Katso myös | |
Ahomataralude (Polymerus tepastus) on tiukasti ahomataran levinneisyyteen sidoksissa oleva värikäs ludelaji.[2]
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahomataraluteen pituus on 4,6-6,7 mm[2]. Ahomataraluteen yleisväritys on musta-kelta-punainen ja se muistuttaa useimpia muita mataraluteita.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahomataraluteen levinneisyys tunnetaan vielä puutteellisesti. Laji kuvattiin Suomesta tieteelle uutena lajina vasta vuonna 1989. Suomessa levinneisyys on kaksijakoinen, kuten ahomatarankin levinneisyys[2]; sitä tavataan kaikkialla Pohjois-Karjalan ja Kainuun välisen alueen keskiboreaalista vyöhykettä lukuun ottamatta.[3][4]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuivat niityt, tienpientareet ja joutomaat, joilla kasvaa ahomataraa.[2]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahomataraluteita kehittyy yksi sukupolvi vuodessa. Se talvehtii munana. Aikuisia tavataan kesä-elokuussa. Laji käyttää ravinnokseen ainakin ahomataran kasvinesteitä.
-
Ahomataralude 11.7.2017 Lohja -
Ahomataraluteen nymfi 11.6.2017 Lohja
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ahomataralude laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 6.11.2019. (suomeksi, ruotsiksi, englanniksi)
- ↑ a b c d Rintala, T. & Rinne, V. 2011: Suomen luteet. 2. painos. Hyönteistarvike TIBIALE Oy, Helsinki
- ↑ Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019: tiedostolataus (versio 2) (xlsx) (Tieto sivustolta löytyvästä ladattavasta tietokannasta (kohta tiedostolatauksia)) Punainen kirja. 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Viitattu 26.11.2019.
- ↑ Punaisen kirjan verkkopalvelu Punainen kirja. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Viitattu 26.11.2019.
|