Adolf Hitlerin taiteilijanura

Hitler ja Albert Speer syventymässä rakennussuunnitelmiin Obersalzbergissä

Adolf Hitlerin taiteilijanura oli vaihe Saksan tulevan johtajan elämässä. Hitler haaveili taidemaalarin ammatista lapsesta saakka ja ajautui muun muassa tämän johdosta huonoihin väleihin isänsä Alois Hitlerin kanssa. Hitler haki Wienin taideakatemiaan kahdesti, mutta ei päässyt kouluun. Hän kuvasi usein arkkitehtonisia kohteita ja myös luonnosteli kolmannen valtakunnan rakennuksia^lähde?.

Taidemaalarina

Hitlerin esikuvan Rudolf von Altin maalaus Der Stephansdom vom Stock im Eisenplatz (1832)

Pikkupojasta asti Hitler oli piirtänyt Linzissä kuvia ympäristönsä rakennuksista, silloista ja puistoista, luonnostellen jopa kokonaan uusia rakennuksia. Hänellä oli pikkutarkka perspektiivin suhteen ja hän korosti rakennusten yksityiskohtia kokonaisuuden kustannuksella^lähde?.

Ihmishahmot rakennuksia esittävissä maalauksissa olivat kömpelöitä ja huolimattomasti toteutettuja, mittasuhteiltaan usein muuhun ympäristöön sopimattomia. Sama koski kasveja, jotka olivat yleensä vain kehystämässä pääkohdetta, tavallisimmin rakennusta. Hänen värimaailmansa on usein vaimea ja pidättyväinen. Varsinkin maisemamaalauksessa hänen tyylinsä maalata taivas oli kopioitu 1800-luvun wieniläiseltä taidemaalarilta Rudolf von Altilta, jota Hitler kutsui joskus ”opettajakseen”. Taivas on usein pilvinen ja tunnelmallinen, joskaan Hitler ei yltänyt idolinsa värinkäyttöön ja ilmaisuvoimaan. ^lähde?

Toisin kuin monet historioitsijat William L. Shireristä lähtien ovat väittäneet usein näkemättä muutamaa piirrosta enempää, Hitler oli kehityskelpoinen maalari ja piirtäjä. Hitlerin tuotannon alkupään maalausten maalausalan käsittely on pääkohteina olevia luontevasti toteutettuja rakennuksia lukuun ottamatta usein kömpelöä ja huolimatonta, mutta loppuaikoina Wienissä ja Münchenissä tehdyt maalaukset ja ensimmäisen maailmansodan aikana rintamalla ja lomilla maalatut akvarellit ovat jo melkoisen taidokkaita. On muistettava, että toisin kuin von Alt ja muut ihailemansa mestarit, Hitler ei saanut taidekoulutusta.

Siirryttyään politiikkaan Hitler vaihtoi selvästi aihe-aluettaan, mutta jatkoi yhä edelleen myös taiteen parissa. Hän piirsi, luonnosteli, suunnitteli huonekaluja, taloja, kaupunginosia ja kaupunkeja. Lisäksi hän suunnitteli puolueelle monenlaista rekvisiittaa ja tarpeistoa: julisteita, käsivarsinauhoja, kirjojen ja puoluelehtien kansia. Hakaristitunnuskin muun insignian ohella on Hitlerin suunnittelema.^lähde?

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Hitler pitäytyi ensisijaisesti poliitikkona, mutta löysi arkkitehtuurista mieleisensä harrastuksen. Kun kansallissosialistinen puolue nousi valtaan 1933, hän sai mahdollisuuden toteuttaa kykyjään. Hän piirsi luonnoksia muun muassa rakennuksista, joita hänen suosimansa arkkitehdit, kuten Paul Ludwig Troost ja myöhemmin Albert Speer, toteuttivat. Näiden talojen kylkeen lyötiin arvostettu laatta: ”Arkhitektur des Führer”, johtajan arkkitehtuuria. Hitler suunnitteli myös esineitä, kuten aterimet ja huonekaluja valtakunnankansliaan. Maalaamiseen jäi aikaa Landsbergin vankilassa sekä myöhemmin Berchtesgadenissa.

Taideteosten määrä ja arvottaminen

Adolf Hitler, arkkitehti Gerdy Troost, Hitlerin suosikkimaalari Adolf Ziegler ja Joseph Goebbels

Arviot Hitlerin maalausten, akvarellien ja piirrosten kokonaislukumäärästä vaihtelevat 2 000–7 000 välillä. Oman arvionsa mukaan hän oli tehnyt yli 700 vesiväri- ja öljymaalausta yksistään Wienissä. Ennen toisen maailmansodan alkua Hitler jäljitytti töitään Wienin ja Münchenin ajalta kolmesta syystä:

• 1. hän halusi löytää sellaiset kappaleet, joissa olisi jälkeä mahdollisesta juutalaisvaikutuksesta eli modernista taiteesta. Siitä, että Hitler olisi kertaakaan tuhonnut tai määrännyt tuhottavaksi omia töitään ei kuitenkaan ole olemassa todisteita.

• 2. yksi hänen unelmistaan oli muuttaa vanha kotikaupunkinsa, itävaltalainen Linz Neuropan, Saksan johtaman kansallissosialistisen Euroopan taidepääkaupungiksi, johon tulevasta Führer-museosta omistettaisiin siipi hänen omalle taiteelleen.

• 3. Hitler tiedosti töidensä korkean hinnan johtuvan muista kuin niiden taiteellisesta arvosta ja yleensä häpeili ”nälissään vuokrarahoja varten tehtyjä amatöörimäisiä yritelmiä”.

Työt lunastettiin, mutta varsin kohtuulliseen hintaan. Hitlerin töistä maksettiin 5 000–6 000 Saksan markkaa kun työläisten keskipalkka oli noin 250 markkaa kuussa. Kun nykyään jopa miljoonien arvoisia ”rappiotaiteilijoiden” töitä pakkolunastettiin tuhottavaksi, niistä maksettiin korvausta vain 50–150 Saksan markkaa. Hitler kielsi töidensä julkaisun, mutta tästä huolimatta joitakin printtivihkoja ja -kirjasia painettiin.

Nykyään Hitlerin maalauksen omistaja voi saada 5 000–15 000 euroa pienemmistä akvarelleista ja jopa 50 000 euroa tai enemmän suurista öljyvärimaalauksista. Tosin teosten aitouden määrittäminen voi olla vaikeaa, sillä kopioita, väärennöksiä ja jäljennöksiä teki jo 1930-luvulla muun muassa Reinhold Hanisch. Kuitenkin taitavan harrastajan tasolle jääneen Hitlerin maalaukset eivät ole nykyaikana taiteellisesti merkittäviä, vaan niillä on lähinnä historiallista kuriositeettiarvoa.

Taidemaku

Arno Brekerin veistämä rintakuva Adolf Hitler vuodelta 1938.

Arkkitehtonisesti painottuneita uljaita rakennuksia ja kaupunkinäkymiä maalanneen Rudolf von Altin lisäksi Hitlerin suurimpia suosikkeja maalaustaiteessa olivat dekoratiivinen mystikko Hans Makart sekä maalaisromantikot Franz von Defregger ja Eduard von Grützner. Nämä taidemaalarit edustavat 1800-luvun realismin tyylisuuntia: maisemamaalausta, uusklassista historiamaalausta sekä kansallisihanteista maalaisromantiikkaa.

Kolmannen valtakunnan maalaustaide rajoittui Hitlerin maun mukaiseksi. Kansallissosialistinen maalaustaide todettiin kuitenkin pettymykseksi, kun germaanista suuruutta osoittavia mestariteoksia ei syntynytkään, vaikka joitakin nimiä, kuten itseoppinut viikinkimaalari Wilhelm Petersen tuotiin välillä esille. Hitlerin mukaan taiteen uusiutuminen vei aikaa, mutta kuvanveiston todettiin onnistuvan nopeasti ”pohjoisen ajatuksen” esiintuojana.

Modernisteja Hitler vihasi ja piti heitä puhtaan arjalaisen tradition katkaisseen juutalaisvaikutuksen uhreina. Heidän tekemäänsä taidetta natsit kutsuivat ”rappiotaiteeksi"” (Entartete Kunst). Yksi tunnetuimmista ekspressionisteista, Emil Nolde liittyi itse Tanskan kansallissosialistisen puolueen haaraan jo 1920-luvun alkupuolella, mutta joutui natsien vainoamaksi epäarjalaisena taiteilijana. Häneltä takavarikoitiin yli tuhat maalausta tuhottavaksi.

Lähteet

• Peter Adam: Art of the Third Reich. Harry M. Adams Inc, New York, 1995. ISBN 0-8109-2615-6.
• William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho, s. 31. Gummerus, 1960, 3. painos 2001. ISBN 951-20-4601-6.
• Charles E. Snyder, Jr: The Real Deal – Adolf Hitler Original Artworks Charles E. Snyder, Jr.. Arkistoitu 23.6.2007. Viitattu 30.6.2007.
• Werner Maser: Adolf Hitler, s. 60–64. Kirjayhtymä, 1973. ISBN 951-26-0951-7.