Abd ar-Rahman III

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Abd ar-Rahman III (89115. lokakuuta 961, Cordoba) oli arabialaisen Umaijadi-dynastian ensimmäinen kalifi (vuodesta 929[1]) ja merkittävin hallitsija (vuodesta 912) Espanjassa.[2] Hän oli loistava valtiomies, joka muokkasi sisäisten ristiriitojen repimästä valtiosta Euroopan kukoistavimman kulttuuriyhteisön.[3]

Nousu emiiriksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanja vuonna 910. Sinisellä Cordoban emiirin alueet, pohjoisessa Leon, Navarra ja Barcelona sekä tummemmalla sinisellä itsenäisiä arabivaltioita, mm Banu Qasi.

Älykkyytensä ja luonteensa vuoksi isoisänsä Abdallah ibn Muhammadin suosikki Abd ar-Rahman nousi emiiriksi vuonna 912 vain 21-vuotiaana.[4] [5] Hän joutui kohtaamaan hallituskautensa kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä useita kapinoita, joista vaarallisin oli Ibn Hafsunin[6] (k.917) ja hänen poikiensa vastarinta vuoteen 928 saakka.[7] Valloitettuaan kapinallisten tärkeimmän tukikohdan Bobastron hän kaivatti Ibn Hafsunin ruumiin ylös haudasta ja ristiinnaulitsi sen Cordoban porteille varoitukseksi muille. Banu Hafsunin kukistuttua myös Banu Marwan ja Banu Qasi taipuivat Abd ar-Rahmanin valtaan vuoteen 932 mennessä.

Kalifi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abd ar-Rahman julistautui 16. tammikuuta 929 kalifiksi ja otti samalla lisänimen amir al muminin (oikeauskoisten prinssi). Näin hän lopullisesti sanoutui irti Bagdadin Abbasidi-kalifien vaikutusvallasta sekä otti Espanjan muslimialueilla myös uskonnollisen johtajuuden.[8] [9] Hän pyrki kilpailemaan kalifina vaikutusvallasta myös pohjoisessa Afrikassa, mistä valloitti Melillan 927, Ceutan 931 ja Tangerin 951.[10] Hänen hovissaan vierailivat keisari Otto I:n ja Bysantin lähettiläät.[11] Kumpaakin huolestuttivat Välimeren muslimimerirosvot.[12]

Taistelu Pohjois-Espanjan kristittyjä valtioita vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristityt valtiot taistelivat niin toisiaan kuin muslimeja vastaan.[13]Huolimatta sotilaallisesta ylivoimastaan Abd ar-Rahman ei pyrkinyt täysin tuhoamaan niitä, mikä myöhemmin mahdollisti kristittyjen reconquestan, Espanjan takaisinvalloituksen.[14]

Asturian kuninkaan Alfonso III:n kuoltua 910 hänen kolme poikaansa jakoivat aiemmin kukoistaneen valtakunnan kolmeen osaan.[15] Pojista Galician Ordoño II hyökkäsi Navarran kuninkaan Sancho I Garcésin kanssa La Riohaan ja voitti muslimit 917 San Esteban de Gormazissa.[16] Abd ar-Rahman järjesti menestyksekkäät rankaisuretket Navarraan 920 ja 924, mutta 939 Leónin kuningas Ramiro II sai ainutlaatuisen kunnian voittaa kalifin henkilökohtaisesti johtamat joukot Osman lähellä: palattuaan Cordobaan Abd ar-Rahman ristiinnaulitsi 300 upseeriaan eikä hän enää tämän jälkeen itse osallistunut sotiin kristittyjä vastaan.[17]

Ramiro II:n kuoltua 951 Abd ar-Rahman yritti hyötyä kilpailevien prinssien eripurasta. Ramiron sairas poika Sancho I etsi apua Cordoban kalifilta, joka lähetti juutalaisen lääkärinsä Hasday ibn Shaprutin tämän luo; parannetun kuninkaan ja hänen äitinsä oli tehtävä nöyryyttävä kiitosmatka Cordobaan, jonka jälkeen kalifi auttoi Sanchon valtaistuimelle.[18] [19]

Espanjan kristityt valtiot vuonna 925.

Abd ar-Rahman uudistajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalifi jakoi oikeusistuimen neljään osaan, joista jokaisella oli oma tehtäväalueensa.[20] Samalla hän luopui muinaisesta tavasta ottaa vastaan kuka tahansa alamaisensa, vaikka oli ylin tuomari valtakunnassa.[21]

Veroja kalifi keräsi 6 245 000 kultadinaaria, joista yli 5 miljoonaa kohdistui maan verottamiseen ja loput koostuivat epäsuorista veroista. Rahat jaettiin kolmeen osaan: armeijan palkkoihin, julkisten rakennusten ylläpitoon ja kalifin omiin tarpeisiin. Kalifilla on raportoitu olleen varoja 20 miljoonaa dinaari.[22] Hän laski liikkeelle 14 erilaista kolikkoa ja painatti vuosittain 200 000 kultadinaaria.[23]

Normannien ja fatimidien nousun seurauksena kalifi uudisti rannikon puolustusta ja rakennutti 200 aluksen laivaston, jonka tukikohdaksi tuli Pechin.[24] Siellä vieraili jatkuvasti laivoja Egyptistä, Syyriasta ja Bysantista, jotka toivat mukanaan mausteita, muita luksusesineitä sekä orjia. Kalifin laivat veivät puolestaan tekstiilejä, aseita ja oliiviöljyä, mutta myös orjia.[25] Hasday ibn Shaprut kertoo:

»Vuosi vuoden perästä kauppiaat Mesopotamiasta ja Khorasanista, Egyptistä ja Intiasta toivat yli 100 000 dinaarin edestä tavaraa.»

[26]

Abd ar-Rahman oli oppinut mies, joka houkutteli luokseen oppineita Euroopasta, Afrikasta ja Aasiasta ja jonka aikana Cordobasta tuli varteenotettava kilpailija Bagdadille muslimimaailman kulttuurikeskuksena.[27] Hän pyrki integroimaan eri kansanosat osaksi hallintoaan[28] ja antoi omissa kaupunginosissaan asuville juutalaisille suhteellisen paljon vapautta.[29] Hänen vapaamielisyytensä sai myös aiemmin maanpakoon lähteneen arabifilosofi Ibn Maserran palaamaan takaisin.[30]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abd ar-Rahman isä Muhammad oli murhattu isoisä Abdallah ibn Muhammadin käskystä vuonna 891.[31] Hänen äitinsä oli frankkilainen ja isoäitinsä baski-prinsessa. Aikalaiset ovat kuvailleet vaaleatukkaiseksi, sinisilmäiseksi, komeaksi, tukevahkoksi ja lyhyeksi kävellessään mutta vaikuttavaksi ilmestykseksi ratsun selässä.

Abd ar-Rahmania seurasi kalifina hänen poikansa al-Hakam II (961-976).[32] [33]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kennedy, H.: Muslim Spain and Portugal: A Political History of al-Andalus. New York: Addison Wesley Longman Inc., 1996. (englanniksi)
  • O´Callaghan, J.F.: A history of Medieval Spain. United Kingdom: Cornell University, 1975. ISBN 0-8014-0880-6. (englanniksi)
  • O´Callaghan, J.F: Reconquest and crusade in Medieval Spain. Philadelphia: University of Pennsylvania, 2003. ISBN0-8122-1889-2. (englanniksi)
  • Petersen, K: Ihmiskunnan ajantieto. Suomeksi toimittanut Antero Manninen, avustajana Pentti Papunen. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965.
  • The New Encyclopaedia Britannica. Volume 1, Micropaedia. Chicago: Encycopaedia Britannica Inc., 1986. ISBN 0-85229-434-4. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Petersen, s.249
  2. The New Encyclopaedia Britannica, s.17
  3. Petersen, s.247
  4. O´Callaghan 1975, s.115.
  5. O´Callaghan 1975, s.139. Aikalaislähde kuvaa vallanperimystä seuraavasti: "Hänen isoisänsä imaami Abd Allah asetti hänet etusijalla ja valmensi hänestä seuraajaansa...kun isoisä kuoli, nousi hän valtaan ilman vastustusta...on myös sanottu, että isoisä sairasvuoteellaan antoi hänelle sormuksen vallanperimyksen merkiksi...ensimmäisinä uskollisuutta uudelle hallitsijalle vannoivat tämän sedät, sitten isoisän veljet..."
  6. O´Callaghan, s.114
  7. O´Callaghan 1975, s.117
  8. O´Callaghan 1975, s.118
  9. O´Callaghan 1975, s.138
  10. O´Callaghan 1975, s.119
  11. The New Encyclopaedia Britannica, s.18
  12. O´Callaghan 1975, s.120
  13. O´Callaghan 2003, s.23
  14. O´Callaghan 1975, ss. 116-117
  15. O´Callaghan, s.120
  16. O´Callaghan 1975, s.121
  17. O´Callaghan 1975, s.122
  18. O´Connor, s.124
  19. Petersen, s.253
  20. O´Callaghan 1975, s.141
  21. O´Callaghan 1975, s.144
  22. O´Callaghan 1975, s.146
  23. O´Callaghan 1975, s.175
  24. O´Callaghan 1975, s.149
  25. O´Callaghan 1975, s.156
  26. O´Callaghan 1975, s.175
  27. O´Callaghan 1975, s.158
  28. O´Callaghan 1975, s.151
  29. O´Callaghan 1975, s.150
  30. O´Callaghan 1975, s.160
  31. Kennedy, s. 74.
  32. O´Callaghan 1975, s.678
  33. Petersen, s.255