Aasiankiuru
| Aasiankiuru | |
|---|---|
 Aasiankiuru Kolkatassa |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Kiurut Alaudidae |
| Suku: | Kiurut Alauda |
| Laji: | gulgula |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Alauda gulgula |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Aasiankiuru (Alauda gulgula) on Aasiassa elävä kiurulaji.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Linnun pituus on 15,5–16,5 senttimetriä, siipien kärkiväli 26–30 senttimetriä ja paino 24–30 grammaa. Aasiankiuru muistuttaa suuresti kiurua, ollen kuitenkin hieman pienempi. Habitukseltaan se muistuttaa enemmänkin kangaskiurua. Lento on hidasta ja lepattelevaa. Laulukin on hyvin samankaltaista kuin kiurun laulu. Sukupuolet ovat samanvärisiä.[2]
Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aasiankiuru elää pääosassa Aasiaa Afganistanista Etelä-Siperiaan, Kiinaan, Filippiineille ja Sri Lankaan. Lajin kanta on elinvoimainen. Pääosa kannasta on paikkalintuja, osa pohjoisemmasta kannasta muuttaa etelämmäksi. Lajia tavataan harvinaisena Israelissa talviaikana.[2] Sitä ei ole tavattu Suomessa.
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aasiankiuru elää samanlaisissa elinympäristöissä kuin kiuru, jonka se korvaa Aasian eteläisemmissä osissa, kuten viljelysaukeilla, niityillä, laitumilla ja muilla avomailla.[2]
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pesintä tunnetaan puutteellisesti mutta pääpiirteissään se lienee samanlainen kuin kiurun pesintä.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siemensyöjä, joka syö myös hyönteisiä ja muita selkärangattomia.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ BirdLife International: Alauda gulgula IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 31.12.2013. (englanniksi)
- ↑ a b c Cramp, Stanley (päätoim.) 1988: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. – Oxford University Press. Hongkong.