Aarno Jääskö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aarno O. Jääskö
Henkilötiedot
Syntynyt23. kesäkuuta 1920
Kuivaniemi
Kuollut10. joulukuuta 1975 (55 vuotta)
Kansalaisuus  Suomi
Taiteilija
Ala taidemaalari, opettaja ja rakennusmestari

Aarno O. Jääskö (23. kesäkuuta 1920 Kuivaniemi10. joulukuuta 1975) oli suomalainen taiteilija. Hän valmistui Oulun teollisuuskoulusta rakennusmestariksi vuonna 1943. Hän ei tehnyt valmistumisensa jälkeen rakennusmestarin töitä, vaan toimi kansakoulun opettajana Haapavedellä vuodesta 1948 vuoteen 1957. Tämän jälkeen hän ryhtyi opettamaan piirustusta Iin yhteiskoulussa. 12 vuoden opettamisen jälkeen Jääskö siirtyi vapaaksi taiteilijaksi.

Suurin osa Jääskön tekemästä taiteesta on akvarelleja. Lähellä hänen sydäntään oli Lappi, missä retkeilystä ja kalastamisesta hän nautti. Hänen maalaustensa aihe onkin usein kytköksissä luontoon, hän maalasi muun muassa merestä, joesta, kalastamisesta ynnä muusta. Loppuvaiheessa Jääskö teki myös puuviilutöitä, joilla oli kova kysyntä. Jääskön akvarellit olivat nekin suosittuja – hänen töitään esittelevässä näyttelyssä Sveitsissä työt tekivät kauppansa niin nopeasti, että ne loppuivat viikossa, vaikka näyttelyn piti olla auki kuukauden.

Jääskö oli Iin Lionsklubin perustajajäsen. Hän myös suunnitteli vuonna 1953 käyttöön otetun Haapaveden vaakunan.