3 Juno
| 3 Juno | |
|---|---|
.png) VLT-kaukoputken kuva Junosta vuodelta 2021 |
|
| Löytäminen | |
| Löytäjät | Karl Ludwig Harding |
| Löytöaika | 1. syyskuuta 1804 |
| Kiertoradan ominaisuudet | |
| Keskietäisyys Auringosta |
399,155 miljoonaa km 2,668 AU |
| Eksentrisyys | 0,25498 |
| Kiertoaika Auringon ympäri | 1591,93 päivää (4,36 vuotta) |
| Inklinaatio | 12,98° |
| Kuiden lukumäärä | 0 |
| Fyysiset ominaisuudet | |
| Läpimitta | 290×240×190 km |
| Massa |
2,86×1019[1] kg |
| Putoamiskiihtyvyys pinnalla | 0,12 m/s2 |
| Pyörähdysaika | 7,21 h |
| Akselin kaltevuus | 50° |
| Absoluuttinen kirkkaus | 5,33 |
| Albedo | 0,2383 |
| Asteroidiluokka | S |
3 Juno (symboli: 
) on yksi asteroidivyöhykkeen suurimmista asteroideista. Saksalainen astronomi Karl L. Harding löysi asteroidin 1. syyskuuta 1804[2] ja nimesi sen Juno-jumalattaren mukaan.[3] Junoa pidettiin aluksi Cereksen, Pallaksen ja Vestan tavoin planeettana, kunnes ne lopulta menettivät asemansa uusien asteroidien löytymisen myötä.[4][5][6]
Juno, kolmas löydetty asteroidi, on massaltaan toiseksi suurin S-tyypin asteroidi ja käsittää noin 1,0 % asteroidivyöhykkeen massasta.[7] Kaikista tunnetuista asteroideista Juno on kymmenenneksi suurin.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juno kiertää Aurinkoa hieman lähempää kuin Ceres ja Pallas. Sen inklinaatio on 13°, mutta sen eksentrisyys on melko suuri. Juno oli tunnetuista pikkuplaneetoista eksentrisin, kunnes 33 Polyhymnia löydettiin vuonna 1854.[8]
Junon pyörähdysakseli on kallistunut 50° kulmaan.[9] Tämä voi johtua asteroidin varhaisessa historiassa tapahtuneesta törmäyksestä, sillä Junon pinnalla on noin sata kilometriä leveä törmäyskraatteri.[10]
Junon maksimilämpötilaksi on arvioitu 301 K eli 28 °C.[11] Juno oli myös ensimmäinen asteroidi, jonka havaittiin tekevän tähdenpeitto.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://home.earthlink.net/~jimbaer1/astmass.txt (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- ↑ NASAn JPL -tietokanta: 3 Juno (englanniksi)
- ↑ Lutz D. Schmadel: Dictionary of Minor Planet Names, s. 13. Springer, 2012. ISBN 3642297188 Teoksen verkkoversio (viitattu 28.4.2014). (englanniksi)
- ↑ James L. Hilton: When did the asteroids become minor planets? USNO. Arkistoitu 21.9.2007. Viitattu 6.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Hubble Images of Asteroids Help Astronomers Prepare for Spacecraft Visit hubblesite.org. 2007. Hubble Site. Viitattu 25.4.2014. (englanniksi)
- ↑ Frances Barbara Burton: ”Introduction; Fifth, sixth, seventh & eighth planets. Vesta, Juno, Ceres and Pallas”, Astronomy simplified, s. 17, 41. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 25.4.2014). (englanniksi)
- ↑ E. V. Pitjeva: High-Precision Ephemerides of Planets—EPM and Determination of Some Astronomical Constants. Solar System Research, 2005, 39. vsk, nro 3, s. 176–186. Institute of Applied Astronomy, Russian Academy of Sciences. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 18.3.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ MBA Eccentricity Screen Capture (englanniksi)
- ↑ M. Kaasalainen, J. Torppa ja J. Piironen, 2002. "Models of Twenty Asteroids from Photometric Data" (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- ↑ "Asteroid Juno Has A Bite Out Of It" Harvard-Smithsonian Center for Astrophysics (englanniksi)
- ↑ "Thermal infrared (8-13 µm) spectra of 29 asteroids: the Cornell Mid-Infrared Asteroid Spectroscopy (MIDAS) Survey" (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- JPL Small-Body Database Browser: 3 Juno (englanniksi)
- When did the asteroids become minor planets? (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Lutz Schmadel: Dictionary of minor planet names + addendum. New York: Springer Online, 2008. ISBN 978-3-540-34361-5 (englanniksi)
| Edeltäjä: 2 Pallas |
Luettelo pikkuplaneetoista | Seuraaja: 4 Vesta |