3G-verkot Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

3G-verkot Suomessa muodostuvat toimiluvan saaneiden kolmen teleoperaattorin TeliaSoneran, Elisan ja DNA:n ylläpitämistä kolmannen sukupolven UMTS-verkoista. Näiden lisäksi Ålands Mobiltelefon AB Ahvenanmaalla ylläpitää 3G-verkkoa maakunnan itsehallinnon periaatteiden mukaisesti.

UMTS-verkot otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2004. Ne kattoivat aluksi vain pääkaupunkiseudun ja suuret kaupungit.[1]

Yleisimmin tunnetun 3G:n määritelmän on luonut ITU-T. Myös 3GPP on osallistunut standardisointityöhön määrittelemällä alkuperäisen 3G UMTS:in. Kolmannen sukupolven matkapuhelinverkoille on ominaista esimerkiksi mahdollisuus videopuheluihin ja vähintään 384 kbps tiedonsiirtonopeus verkosta päätelaitteeseen. 3G-verkko-operaattoreilla on myös WCDMA:ta nopeampi tiedonsiirtojärjestelmä, HSPA, jolla päästään teoriassa jo lähelle kiinteiden laajakaistayhteyksien nopeuksia. Todellinen siirtonopeus voi olla usein vain 70–80 % nimellisestä kaikilla operaattoreilla.

Suomessa UMTS-verkot käyttävät 900 MHz ja 2100 MHz taajuuksia. Alhaisempi taajuus mahdollistaa laajan peittoalueen harvemmilla tukiasemilla, korkeampi taajuus mahdollistaa suuremman kapasiteetin taajamissa.

Suomessa ei käyty 3G-toimilupien avointa huutokauppaa monien muiden maiden, kuten Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan tapaan.

Matkapuhelintekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa matkapuhelinten penetraatio on 109 % väestöstä, mikä merkitsee kypsää markkinaa yleensä GSM-matkapuhelinten osalta. Keväällä 2007 oli kaikista matkapuhelimista 700 000 3G-puhelimia. Liikenne- ja viestintäministeriö salli kytkykaupan 3G-puhelinten osalta, jotta kalliina pidettyjen 3G-puhelinten myynti lisääntyisi ja jotta muodostuisi markkina 3G-matkapuhelinpalveluille. Keväällä ja kesällä 2007 halpenivat yksinkertaisimmat 3G-puhelimet 100–250 euron hintaisiksi, minkä vuoksi omistusleasingin kaltainen 12 kuukauden tai 24 kuukauden kytkykauppa menetti osittain merkitystään ja laitteiden hinnan sijasta ratkaisevaksi tekijäksi muodostui teleoperaattoreiden tukiasemien levinneisyys ja niiden verkkojen laajentaminen.

3G:tä tiedonsiirroltaan nopeampaa tekniikkaa, HSDPA-tekniikkaa kutsutaan kaupallisesti markkinoinnissa Super-3G:ksi tai 3,5G:ksi.

Saatavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka matkapuhelinoperaattorit ovat laajentaneet 3G-verkkojaan viime vuosina voimakkaasti, niiden peitossa on edelleen huomattavia aukkoja. Etenkin Pohjois-Suomen alueella on laajoja alueita vailla minkäänlaista 3G-kuuluvuutta. Tällöin esimerkiksi tiedonsiirrossa joudutaan turvautumaan hitaampiin toisen sukupolven GPRS- ja EDGE-yhteyksiin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]