Viraalimarkkinointi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viraalimarkkinointi tai virusmarkkinointi[1] on markkinointia, jossa mainosviesti kulkee ihmiseltä toiselle nopeasti. Viraalimarkkinointi perustuu kuluttajan osallistuttamiseen yrityksen markkinointiprosessiin joko käyttäjätuottajina tai yleisöosallisina. Viraalimarkkinoinnin kannalta paras tuote on kiinnostava ja kilpailijoistaan erottuva. Markkinointiviestin tulee olla omaperäinen ja sen tulee sisältää jotain aikaisemmin näkemätöntä. Omaperäiseksi viestin tekee esimerkiksi hauskuus, ravisuttelu, uusi idea tai ristiriita tilanteen ja sen kontekstin kanssa.[2] Muita viraalimarkkinoinnin tehoa lisääviä tekijöitä ovat aiheen ajankohtaisuus ja onnistunut ”seeding” eli levitys verkostoituneiden ihmisten tai mielipidevaikuttajien kautta.[3] Viraalimarkkinoinnin onnistuminen edellyttää markkinointiresursseja sekä mahdollisuutta verkostoitumiseen ja linkittymiseen.[4]

Viraalimarkkinoinnin menestystarinoita on vaikea kopioida. Kuluttajaverkoston reaktiota markkinointiin ei voida ennalta arvioida kovin hyvin.[5]

Viraaliefekti tai meemi (”nettijuoru, puskaradio”) on Internetissä tapahtuva tiedon nopea leviäminen sivustojen linkityksen ja jatkolinkityksen avulla. Ilmiö esiintyy muun muassa mielenkiintoisten blogien yhteydessä. Viraalimarkkinointi perustuu meemien käyttöön.[6][1] Internetissä viraalimarkkinointia tapahtuu myös sähköpostin välityksellä, jolloin viestin lähettäjä tuntee viestin vastaanottajan henkilökohtaisesti. Viraali-sana viittaa viruksiin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Barabási, A.-L. 2002. Linkit verkostojen uusi teoria (suomentanut Pietiläinen, K). Helsinki: Terra Gognita Oy.
  • Kilpi, T. 2006. Blogit ja bloggaaminen. Jyväskylä: Readme.fi.
  • Salmenkivi, S. & Nyman, N. 2007. Yhteisöllinen media ja muuttuva markkinointi 2.0. Helsinki: Talentum.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kilpi 2006, s. 36.
  2. Salmenkivi & Nyman 2007, 234–235.
  3. Salmenkivi & Nyman 2007, 237
  4. Salmenkivi & Nyman 2007, 241.
  5. Barabási 2002, 207.
  6. Salmenkivi & Nyman 2007, 146–147