Tuulihaukka
| Tuulihaukka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Jalohaukkalinnut Falconiformes |
| Heimo: | Jalohaukat Falconidae |
| Suku: | Jalohaukat Falco |
| Laji: | tinnunculus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Falco tinnunculus |
|
 |
|
| Katso myös | |
Tuulihaukka (Falco tinnunculus) on jalohaukkojen heimoon kuuluva pieni petolintu. Tuulihaukan lajinimi on aiemmin ollut myös tornihaukka.[3]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuulihaukka on pienikokoinen haukka, jolla on pitkät siivet ja pitkä pyrstö. Pituus on 32–35 cm ja siipiväli 70–80 cm. Selkäpuoli on punaruskea ja vatsapuoli vaalea tihein tummin täplin. Koiraan pää on harmaa, naaraan vaalea. Nuori lintu muistuttaa naarasta. Tuulihaukan soidinääni on kimittävä kii-kii-kii...
Vanhin suomalainen rengastettu tuulihaukka on ollut 11 vuotta 2 kuukautta vanha. Euroopan vanhin on ollut tanskalainen 16 vuotta 5 kuukautta vanha yksilö.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Levinneisyysalue on hyvin laaja, käsittäen lähes koko Euraasian. Euroopan unionin alueella on arvioitu pesivän 308 000–477 000 paria, joista Ranskassa 86 000–100 000.[4] Parimäärä Suomessa on 5 700–7 800, ja se on varpushaukan ohella Suomen runsaslukuisin päiväpetolintu.[4] Tuulihaukka muuttaa Keski- ja Etelä-Eurooppaan ja Pohjois-Afrikkaan. Joitakin yksilöitä jää Suomeen talvehtimaan hyville myyräapajille. Lajista on tehty havaintoja Alaskassa ja Brittiläisessä Kolumbiassa.[5] Tuulihaukka esiintyy lähes koko Suomessa.[6]
Kanta taantui suuresti ympäristömyrkkyjen takia 1950-luvulta alkaen. Lajin kannan elpymiselle on ollut elintärkeää pöntötys. Laji onkin nykyään elpymässä ja on jopa Suomen tavallisin viljelysalueiden haukkalaji. Laji on poistettu uhanalaisten lajien listalta.
Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuulihaukka on viljelysmaiden lintu. Suomessa osa kannasta pesii avosoilla, hakkuuaukoissa, tuntureilla ja saaristossa.
Tuulihaukka saalistaa avomaiden yllä ja jää usein lekuttelemaan paikoilleen ilmaan kuin tiira. Lekuttelussa auttaakseen se kääntyy usein vähäistäkin tuulta kohden, mistä lajin suomenkielinen nimikin on peräisin.
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuulihaukka pesii onttoon keloon, vanhaan variksen pesään tai erikoisvalmisteiseen pönttöön. Tuulihaukka saa vain yhden pesueen vuodessa. Se munii huhti–toukokuussa 3–7 punamustatäpläistä munaa. Niitä naaras hautoo 26–30 vrk, kun koiras pitää huolen ruokahuollosta. Poikaset viipyvät pesässään 27–33 vrk, jonka jälkeen poikue emoineen pysyy koossa vielä noin kuukauden ajan.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuulihaukan pääravintoa ovat myyrät ja muut pienet jyrsijät. Myyräkatovuosina ravinto voi kuitenkin koostua suurelta osin sammakkoeläimistä, pikkulinnuista, madoista ja isoista hyönteisistä.
Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
-
Tuulihaukka lekuttelemassa paikoillaan -
Tuulihaukka lekuttelemassa paikoillaan -
-
Tuulihaukan pesä tehdasrakennuksessa, Saksassa -
-
.jpg)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ BirdLife International: Falco tinnunculus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Jari Valkama: Tuulihaukka – Falco tinnunculus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ Kivikko, K. E.: Koulun eläinoppi. WSOY, 1928.
- ↑ a b Population status and trends at the EU and Member State levels Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2013–18. European Environment Agency. Viitattu 25.1.2024. (englanniksi)
- ↑ Eurasian Kestrel Audubon. 13.11.2014. Viitattu 3.5.2021. (englanniksi)
- ↑ Laine, Lasse: Suomen Luonto-opas, s. 211. WSOY, 2000.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hellstén, Hannu & Lindroos, Seppo 1976: Tuulihaukan Falco tinnunculus pönttöpesinnät Riihimäellä 1971-73. - Lintumies 4.1976 s. 124. SLY.
- Korpimäki, Erkki 1983: Tuulihaukkapönttökokeilun tuloksia. - Lintumies 3.1983 s. 132-137. LYL.
- Korpimäki, Erkki, Haapoja, Reima & Ikola, Sakari 1979: Kaksi tuulihaukan Falco tinnunculus lähekkäistä pesää. - Lintumies 1.1979 s. 35. LYL.
- Korpimäki, Erkki, Ikola, Sakari & Haapoja, Reima 1979: Tuulihaukan Falco tinnunculus ravinnontarpeesta ja pesäpoikasten painonkehityksestä. - Lintumies 2.1979 s. 49-53. LYL.
- Kuusela, Seppo 1989: Noin tunti tuulihaukan perhe-elämää. - Lintumies 3.1989 s. 134. LYL.
- Rikberg, Ralf 1979: Tornfalk Falco tinnunculus häckande i holk. - Lintumies 2.1979 s. 83. LYL.
- Tuulihaukka Lintukuva-verkkopalvelussa