Vitali Zakrutkin
Vitali Aleksandrovitš Zakrutkin (ven. Вита́лий Алекса́ндрович Закру́ткин, 27. maaliskuuta 1908 Feodosija – 9. lokakuuta 1984 Kotšetovskaja-na-Donu, Rostovin alue[1]) oli venäläinen neuvostokirjailija.
Vitali Zakrutkin syntyi opettajaperheeseen. Hän valmistui opettajaksi, suoritti jatko-opintoja ja puolusti vuonna 1936 kandidaatinväitöskirjaansa Aleksandr Puškinin runoudesta. Samana vuonna Zakrutkin nimitettiin Rostovin pedagogisen instituutin venäjän kirjallisuuden laitoksen johtajaksi.[1]
Zakrutkin osallistui kirjeenvaihtajana toiseen maailmansotaan, joka teki hänestä myös kirjailijan. Hän proosateostensa teemoja olivat sota ja jälleenrakennus. Romaani Uiva stanitsa (Plavutšaja stanitsa, 1950) sai Stalin-palkinnon vuonna 1951. Zakrutkinin pääteos on laaja perhekronikka Sotvorenije mira (”Maailman luominen”), joka ilmestyi kolmessa osassa vuosina 1955–1978. Se sai Neuvostoliiton valtionpalkinnon vuonna 1982.[1]
Zakrutkin kuului Venäjän SFNT:n kirjailijaliiton hallitukseen ja sihteeristöön sekä Literaturnaja Rossija -lehden toimitusneuvostoon. Kirjallisuusvirkailijana hän puolusti konservatiivisia arvoja. Kirjailijana häntä on luonnehdittu lahjattomaksi.[2]
Suomennettu teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Uiva stanitsa (Plovutšaja stanitsa). Suom. Urho Ruhanen. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1954.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar, tšast 1, s. 509–510. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X.
- ↑ Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 293. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.
| ||||||||||||||
