Viimeinen rakkaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viimeinen rakkaus
Mr. Morgan’s Last Love
Ohjaaja Sandra Nettelbeck
Käsikirjoittaja Sandra Nettelbeck
Perustuu Françoise Dornerin romaani La Douceur Assassine
Säveltäjä Hans Zimmer
Kuvaaja Michael Bertl
Leikkaaja Christoph Strothjohann
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ranska
Saksa
Yhdysvallat
Belgia
Tuotantoyhtiö
  • Senator Firlm
  • Sidney Kimmel Entertainment
Levittäjä Officine UBU
Vertigo Média
Netflix
Ensi-ilta 2013
Kesto 116 minuuttia
Alkuperäiskieli
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Allocine

Viimeinen rakkaus (Mr. Morgan’s Last Love) on Sandra Nettelbeckin ohjaama romanttinen elokuva vuodelta 2013. Nettelbeck on tehnyt elokuvan käsikirjoituksen Françoise Dornerin romaanista La Douceur Assassine.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva kertoo amerikkalaisesta leskeksi jääneestä Matthew Morganista, joka jäi asumaan Pariisiin vaimonsa kuoleman jälkeen. Morgan tutustuu nuoreen tanssinopettajaan Pauline Laubieen, ja heidän välilleen syntyy syvä ystävyys. Isänsä itsemurhayrityksen jälkeen Morganin lapset Miles ja Joan saapuvat Pariisiin. He suhtautuvat epäluuloisesti Morganin ja Laubien ystävyyteen ja pelkäävät että Laubie yrittää käyttää hyväkseen heidän isäänsä.

Palkintoehdokuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva oli ehdolla Locarnon elokuvajuhlilla Piazza Grandella avant-premièresiin.[1] Lisäksi Elokuvan kuvaaja Michael Bertl oli ehdolla Deutscher Filmpreisin kuvauspalkinnon saajaksi. Ohjaaja Sandra Nettelbeck puolestaan oli ehdolla Shanghain elokuvajuhlien parhaan elokuvan palkinnon Golden Gobletin saajaksi.

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisioesityksen yhteydessä kirjoittamassaan arviossa pitää Leena Virtanen Helsingin Sanomissa elokuvan alkua viehättävänä, mutta hänen mielestään se hajoaa lopussa. Näyttelijöiden ja varsinkin Cainen roolisuorituksia hän kehuu.[2] Ensi-illan aikaan kirjoittamassaan arviossa kiinnittää myös Ilta-Sanomien Taneli Topelius huomiota elokuvan tarinan lopun epäonnistumiseen.[3] Iltalehden Tuomas Riskala jopa lyttää koko elokuvan hengettömäksi.[4]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Michael Caine  Matthew Morgan  
 Clémence Poésy  Pauline Laubie  
 Justin Kirk  Morganin poika Miles Morgan  
 Jane Alexander  Morganin tytär Joan Morgan  
 Gillian Anderson  Morganin vaimo Karen Morgan  
 Richard Hope  filatelisti  
 Anne Alvaro  Morganin ystävä Colette Léry  
 Michelle Goddet  kodinhoitaja madame Dune (alkuteksteissä Michèle Goddet)  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mr. Morgan’s Last Love Allocine. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  2. Virtanen, Leena: Vanhan miehen elämä mullistuu vielä kerran (Paperilehdessä 22.7.2017 s. B 21) Helsingin Sanomat. 21.7.2017. Viitattu 22.7.2017.
  3. Topelius, Taneli: Viimeinen rakkaus Ilta-Sanomat. 29.11.2013. Viitattu 22.7.2017.
  4. Riskala, Tuomas: Jenkkileski Pariisissa, Viimeinen rakkaus Iltalehti. 28.11.2013. Viitattu 22.7.2017.