Keskustelu käyttäjästä:Tbone

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keskustelua käyttäjästä on arkistoitu ja lisää tänne ja tänne ja tänne! Mutta täällä on kaikkein uusimmat.

Tarkistaisitko äänesi artikkelin äänestyksessä? Vastustusperustelusi oli, että artikkeli ei ole vielä stabiili, ja nyt sitä ei olla muokattu puoleentoista vuorokauteen. --Juusomoro 4. elokuuta 2008 kello 17.04 (UTC)

Luettelo valtioista, joiden pääkaupunki ei ole valtion suurin kaupunki[muokkaa wikitekstiä]

Ensiki monilla valtioilla on pääkaupunki pienin kuin maan suurin. Monet ihmiset ovat sekoittaneet että New York City on Yhdysvaltain pääkaupunki koska Washington D.C. on pienikaupunki.Luettelo valtioista, joiden pääkaupunki ei ole meren rannalla, tai Luettelo valtioista, joiden pääkaupungin nimessä on neljä kirjainta aivan turha ja tyhmä esimerkki. Valtion suurin kaupunki on luonnollisesti maan pääkaupunki mutta tässä tapauksessa ei aina ja eikö uusi aritikkeli joka on siinä mielessä hyvä kun se antaa lisätieoa pääkaupungeista. Jos otsikko ei kelpaa tai se on liian pitkä niin se voidaan siirtää. Minusta te vain vainoatte minua wikipediassa koska olen kirjoittanut kuukauden ajan monia uusi artikkeleita. Viellä kysyn toisen virheen jonka esitätte ja se on Intia. Mumbai (ent Bombay) on maan suurin kaupunki asukasluvultaa. Delhi on pääkaupunki ja pienempi kuin Mumbai. Olen itse ollut Intiassa ja tiedän asian hyvin. Jos te olette ollut Intiassa niin teidänkin pitäisi tietää mikäli luette kirjoja. --Herzl 17. elokuuta 2008 kello 18.02 UTC

En usko vainoavani sinua ... ainakaan valoisaan aikaan. Ei ole mitenkään selvää, että Mumbai olisi suurempi kuin Delhi - väkiluku riippuu täysin siitä mikä käsitetään kaupunkialueeksi ja mitä lähdettä katsotaan [1][2]. Kaikkia en edes minä Intiassa käydessäni ehtinyt laskea! --TBone 17. elokuuta 2008 kello 19.36 (EEST)[vastaa]
Mumbai on aina ollut Intian suurin kaupunki. Jo Brittivallasta asti.

Delhi on ollut hallinnollinen kaupunki mutta Mumbai joka on ollut merkittävä satamakaupunki ja kauppakaupunki Arabianmeren rannikolla on kasvanut asukasluvultaan koska se on ollut meren ja kaupan käynnin keskus.--Theodor Herzl 17. elokuuta 2008 kello 19.58 (EEST)[vastaa]

Miksi muutat viivan koodiksi? Muokkauspuoli on sekava eikä viivoja löydä kuin hakutoiminnolla jos ne ovat tuollainen kirjainsotku. Vie turhaa tilaakin. Ihmettelee --Ulrika 18. elokuuta 2008 kello 16.01 (EEST)[vastaa]

Tottumuskysymys. --TBone 18. elokuuta 2008 kello 16.12 (EEST)[vastaa]
No koitas nyt totutella valmiiseen viivaan, kun on siinä muokkausruudun alla valmiinakin. --Ulrika 18. elokuuta 2008 kello 16.14 (EEST)[vastaa]
Se vaatii hiirellä rullaamista näytöllä alaspäin. --TBone 18. elokuuta 2008 kello 16.16 (EEST)[vastaa]
Myönnän auliisti, että hiiri on hankalampi kuin näppäimet, mutta ndashin kirjoittaminenkin vie aikaa. Et varmaan sitten käytä sieltä alhaalta muitakaan valmiita hieroklyyffejä. --Ulrika 18. elokuuta 2008 kello 18.37 (EEST)[vastaa]
ALT+0150, niin ei tarvitse scrollailla :) --qWerk 18. elokuuta 2008 kello 18.38 (EEST)[vastaa]
Helppoahan ne on kirjoittaa, tosin ei aivan hieroglyfejä. Itse ainakin kirjoitan kaikki näppäimistölläni ilman mitään ALT-koodeja olevat näppäimet: é, á, à ja è, ja niin edespäin. --Juusomoro 19. elokuuta 2008 kello 08.13 (EEST)[vastaa]

Nisäkkäille uusia nimiä.[muokkaa wikitekstiä]

Onko tälläinen totta?

Nisäkkäille uusia nimiä

--88.193.65.234 25. elokuuta 2008 kello 16.35 (EEST)[vastaa]

Tottahan se on kun Iltasanomat niin kertoo! --TBone 25. elokuuta 2008 kello 19.38 (EEST)[vastaa]

Unified login[muokkaa wikitekstiä]

Hi, This is Shyam with unified login. Someone has taken this name at fiwp. Could you please usurp that account, so that I can get it in the unified login. Thanks in advance, 203.187.131.65 4. syyskuuta 2008 kello 14.41 (EEST)[vastaa]

Read WP:USURP --TBone 5. syyskuuta 2008 kello 09.37 (EEST)[vastaa]

J. O. Hiltunen[muokkaa wikitekstiä]

Vilkaisepa tämän aamun Satakunnan Kansaa (pe). Siellä on tämän Hiltusen kirja-arvostelu Ilkka Remeksen kirjasta.

Karttakeppi 26. syyskuuta 2008 klo 15:36 (EEST)

Merkittävyys kyseenalaistettu[muokkaa wikitekstiä]

Hei, lisäämäsi aiheen Kibo (Usenet) merkittävyys on kyseenalaistettu, ja aiheen tekijältä pyydetään lisätietoja poiston tarpeellisuuden arvioimiseksi. Perustelethan näkemyksesi aiheen keskustelusivulla neutraalista näkökulmasta ja huomioithan, että tietojen tulee olla tarkistettavissa. Lab-oratory 26. syyskuuta 2008 kello 16.06 (EEST)[vastaa]

Ethän poista huomautusta luomastasi sivusta. Mallineessa neuvotaan, miten kuuluu toimia. Lab-oratory 26. syyskuuta 2008 kello 18.42 (EEST)[vastaa]
Olit kirjoittanut lätkään "roskaa". Hyvin tiedät, että se ei ollut roskaa. Jos mielestäsi artikkeli ei ole merkittävä, perustele se keskustelusivulla niin sitä voidaan laajentaa. Henkilökohtaisesti pidän toimintaasi häiriköintinä. --TBone 26. syyskuuta 2008 kello 18.44 (EEST)[vastaa]
Käytin tuota valmismallinetta, jolla kyseenalaistetaan artikkelin merkittävyys ja pyydetään luojalta lisätietoja. Roskana en artikkelia pidä. Lab-oratory 26. syyskuuta 2008 kello 18.48 (EEST)[vastaa]

Minne yhteistyökeskustelusta katoaa tekstiä? --Mr. MasterBastard 1. lokakuuta 2008 kello 19.35 (EEST)[vastaa]

Arkistoon mm. yli 5 kk vanhemmat ehdotukset. --TBone 1. lokakuuta 2008 kello 21.08 (EEST)[vastaa]
Ymmärrän lauseen tarkoituksen, en toiminnan päämäärää. Saisiko muuten yhteenvetokenttään jatkossa jotakin täytettä? --Mr. MasterBastard 2. lokakuuta 2008 kello 18.17 (EEST)[vastaa]
Paisuttamasta sivua. Lisäksi kokemukseni mukaan moni aiheista on jo laajentunut viiden kuukauden ikään tultaessa. Kuten sivulla on mainittu, tarvittaessa aihetta voi ehdottaa uudelleen. Yhteenvetokenttään yritän merkitä aina ainakin kun teen jotain "yllättävää". Näissä rutiinimuokkauksissa valitettavasti se jää joskus laiskuutta tekemättä. --TBone 2. lokakuuta 2008 kello 18.22 (EEST)[vastaa]
OK, kiitos. Olen täällä jo huseerannut jonkin aikaa, mutta törmään edelleen tällaisiin mysteereihin niin, että minun olisi ehkä paras osallistua johonkin ohjesivuprojektiin. --Mr. MasterBastard 2. lokakuuta 2008 kello 19.06 (EEST)[vastaa]

Request for help[muokkaa wikitekstiä]

I kindly ask your assistance for the renaming of "dodo" account to something else (anything) here. This in order to proces the request on meta. All your help is appreciated. Thank you. Drini 4. lokakuuta 2008 kello 22.24 (EEST)[vastaa]

Read WP:USURP --TBone 4. lokakuuta 2008 kello 23.14 (EEST)[vastaa]

poistoäänestyksestä[muokkaa wikitekstiä]

Otakko Turpeisen pois äänestyksestä. Se voidaan kyllä mun puolesta äänestää pois mut ei nyt kun tyyppi on just kuollu. Katos kun meillä ei ole kiire ja voidaan sen verran omaisia kunnioittaa. Toinen pragmaattisempi syy on, että kaiken maailman poisto- ja merkittävyysboksit just kuolleiden artikkeleissa on ihan hiton huonoa karmaa wikipedian maineelle. --Zache 21. lokakuuta 2008 kello 14.50 (EEST)[vastaa]

Otetaan pois juuri kuolleista. --TBone 21. lokakuuta 2008 kello 14.51 (EEST)[vastaa]
En ees ajatellu sitä et se on etusivulla. --Zache 21. lokakuuta 2008 kello 14.59 (EEST)[vastaa]

Andreas Grönholm[muokkaa wikitekstiä]

Hei! Miksi poistit homo- ja biseksuaalilistasta Andreas Grönholmin?[3] Kyseessähän on Big Brother 2008-ohjelmassa ollut kilpailija. Lähdekin on merkitty, joten ongelmaa ei pitäisi olla. Palautin takaisin, mutta jos se ei mielestäsi sovellu listaa, niin kerrotko miksi? Onhan sinne viime vuoden BB:n voittajakin lisätty ja muitakin esimerkiksi tosi-tv:stä tunnettuja julkihomoja tai biseksuaalisia. T. Ville Siliämaa 6. marraskuuta 2008 kello 14.51 (EET)[vastaa]

Kuka on Andreas Grönholm? Onko hänestä artikkeli Wikipediassa? Voisiko hänestä olla artikkeli? Joku tolkku nyt ketä kaikkia listataan ihan nyt Wikipedian uskottavuuden takia. --TBone 6. marraskuuta 2008 kello 15.41 (EET)[vastaa]
Nojoo, kaippa mennään sitten jatkossa tällä linjalla, kun sieltä on Big Brother-julkimot ja vastaavat poistettu. Ville Siliämaa 6. marraskuuta 2008 kello 16.13 (EET)[vastaa]

Suosittelisin seuraamaan luokitusta. Kannattaa ottaa asiat kokonaisuuksina ja muuttaa luokitus. Luokituksen muuttamisessa ja kehittämisessä kannattaa olla yhteydessä niihin, jotka ovat luokan perustaneet eikä esittää kovin omavaltaisia ratkaisuja. Monita mallinteista näkyy luokka, mihin ne tukitoimina liittyvät. Näin vältetään turhia muokkauksia. 84.248.36.214 18. joulukuuta 2008 kello 08.14 (EET)[vastaa]

Auru, en kyllä ymmärtänyt miten tämä liittyi siihen seikkaan, että malline on roskaa? --TBone 18. joulukuuta 2008 kello 08.18 (EET)[vastaa]

Bändiartikkeleita[muokkaa wikitekstiä]

Moi, oletpas tehnyt tosi mielenkiintoisia bändiartikkeleitä pitkin päivää. Kuinka olinkaan voinut unohtaa Sian? Ihan tuli nuoruus mieleen :) --Tanár 28. joulukuuta 2008 kello 22.13 (EET)[vastaa]


Synkronisiteetti[muokkaa wikitekstiä]

Moi, en tiedä mitä poistetulla synkronisiteettisivulla oli, mutta noin yleisesti ottaen skepsiksen artikkeli, joka muutenkin väärinymmärtää synkronisiteetin perusidean totaalisesti, ei todellakaan riitä perusteluksi sille, ettei synkronisiteettia käsittelevä artikkeli kuulu wikipediaan. Jos artikkeli oli yksinkertaisesti paska niin poistaminen oli toki ymmärrettävää, mutta siinä tapauksessa sinun olisi toki tullut selittää se.

Engl. wikipediasta: "The concept does not question, or compete with, the notion of causality. Instead, it maintains that just as events may be grouped by cause, they may also be grouped by their meaning. Since meaning is a complex mental construction, subject to conscious and subconscious influence, not every correlation in the grouping of events by meaning needs to have an explanation in terms of cause and effect."

(en ole aiemmin keskustellut wikeissä, toteutinko tämän kommentoinnin oikealla tavalla?)Kommentin jätti Aukikco (keskustelu – muokkaukset).

Olen poistanut Synkronisiteetti-sivun kolme vuotta sitten, koska se oli tekijänoikeusrikkomus (kopioitu suoraan Skepsiksen sivuilta). Allekirjoitathan jatkossa kommenttisi kirjoittamalla --~~~~ (tai painamalla asianomaisen merkkijonon tuottavaa linkkiä muokkausruudun alla). --TBone 15. tammikuuta 2009 kello 08.16 (EET)[vastaa]

Onko koneellasi ylimääräisiä apulaisia apulaisia vai mitä tämä tarkoittaa? Kommentin jätti Ulrika (keskustelu – muokkaukset).

Pelkkä näppihäiriö, joka tuli poistaessani mallineen. Selain välillä "bugailee" pitkissä artikkeleissa. --TBone 9. helmikuuta 2009 kello 09.37 (EET)[vastaa]

Byrokraatin mielipidettä kaivataan[muokkaa wikitekstiä]

Wikipedia:Käyttäjätunnuksen vaihto/pyynnöt#ABC101090 → 101090ABC. Kiitos. --Agony (403) 14. maaliskuuta 2009 kello 09.13 (EET)[vastaa]

Tiesitkö että...[muokkaa wikitekstiä]

Kiitos kun kumosit muutokseni täällä.[4] Muistin että lisättiin joka tortain ja sunnuntai mutta se olikin maanantai. Aku506 12. huhtikuuta 2009 kello 19.35 (EEST)[vastaa]


Poisto ilman kommenttia[muokkaa wikitekstiä]

Olet käsittääkseni ylläpitäjä, ja siksi pyytäisin sinua selvittämään erään poiston tekijän.

Seuraava teksti on hävitetty nyt kaksi kertaa Tiesitkö että -palstalta ilman selitystä. Haluaisin selvittää poistajan käyttämän nimen, jotta voisin kysyä asiaa häneltä. Voitko selvittää asian minulle ?

Kyseinen knoppi on seuraavanlainen: " Kaikki Jugoslaviasta eronneet valtiot (Slovenia, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina, Montenegro, Kosovo ja Makedonia) ovat asukasluvultaan Suomea pienempiä, vain jäljelle jäänyt Serbia on suurempi."

--Tasu 17. huhtikuuta 2009 kello 18.06 (EEST)[vastaa]

Klikkaamalla Historia-välilehteähän tuon näkee. Katso [5]. --TBone 17. huhtikuuta 2009 kello 18.09 (EEST)[vastaa]

IP-osoite (213.214.155.64), eston tunnus (#2980), eston kohde (213.214.155.64).

Hei, yllä oleva IP on mm. Kaitaan lukion väliaikaistilojen käytössä, mahdollisesti myös muutaman pienikokoisen yrityksen käytössä. Voisitko muuttaa estoa niin että kirjautuneet käyttäjät voisivat muokata? Tai jotain... On hieman tuskaa viettää viisi hypäriä koululla ilman Wikipediaa :P Pitke 17. toukokuuta 2009 kello 19.06 (EEST)[vastaa]

Kieliprojektin yhteistyöartikkeli[muokkaa wikitekstiä]

István Széchenyi[muokkaa wikitekstiä]

Moi, tiedän kyllä että Wikipediassa kenelläkään ei ole henkilökohtaisia artikkeleita, ja itse asiassa olen ylpeä siitä että István Széchenyi on mielestäsi ha-statuksen arvoinen ja puolustit sitä kauniisti keskustelussa. Mutta. Jos katselit historiaa yhtään, huomasit varmaan että suurin osa muokkauksista on minun tekemiäni, joten olisi ollut kiva jos olisit varoittanut etukäteen että meinaat viedä artikkelin äänestykseen. Toisaalta, silloin olisin varmaan kehottanut lykkäämään sitä ainakin juhannuksen yli ja alkanut suunnitella massiivisia korjauksia, jotka olisivat tulleet valmiiksi joskus 2199. Joten ehkä kuitenkin parempi näin. Anteeksi tämä synkkä yksinpuhelu.--Tanár 15. kesäkuuta 2009 kello 22.30 (EEST)[vastaa]

Kyllä minä edelleenkin vien artikkeleita HA-äänestykseen riippumatta kuka niitä on tehnyt ja kuinka paljon. Tietenkin jos korjattavaa olisi ilmennyt niin olisin varmaankin sinua huomauttanut. Tunnistan kyllä hyvän artikkelin silloin kun sen näen vaikka pikkupojat eivät aina äänestyksissä asioista paljoa tajuakaan. --TBone 15. kesäkuuta 2009 kello 23.47 (EEST)[vastaa]
Anna mennä vain :) --Tanár 15. kesäkuuta 2009 kello 23.57 (EEST)[vastaa]

Moikka kun käytät HotCat-työkalua niin tarkasta että luokka tulee artikkeliin oikeaan kohtaan kun ko. työkalu lisää luokan artikkeliin viimeiseksi vaikka se kuuluisi ennen interwikejä. Vesteri 1. heinäkuuta 2009 kello 13.49 (EEST)[vastaa]

Se on sitten työkalun vika eikä minun. En tosin ymmärrä mitä tarkoitat, ainakin esim. tässä [6] luokka on mennyt ihan oikeaan kohtaan. --TBone 1. heinäkuuta 2009 kello 15.17 (EEST)[vastaa]
Ks. Keskustelu käyttäjästä:BluePuddle#Luokat --Jisis (keskustelu) 1. heinäkuuta 2009 kello 15.39 (EEST)[vastaa]
Joo eli olisi se pitänyt arvata, että buginen "softa" se tämäkin härpätys .... --TBone 1. heinäkuuta 2009 kello 15.41 (EEST)[vastaa]

Johannes Matthiae[muokkaa wikitekstiä]

Heippa, palasin juuri lomilta koneen ääreen ja olisin kyllä mielelläni perustellut Johannes Matthiaen merkittävyyttä, mutten enää löytänyt koko artikkelia. Liekö poisto toiminut lomaillessani? Mitä kirjoituksen lainaukseen tulee, kysyin lupaa Arnoldukselta ja hän ystävällisesti suopui ajatukseen.Lmaa 2. heinäkuuta 2009 kello 19.44 (EEST)[vastaa]

Jos sinulla on lupa, se pitää mainita ja dokumentoida esim. keskustelusivulle. Artikkelista kirjoitin: "Artikkelin pituus ja ulkoinen laadukkuus hämää aluksi luulemaan, että kyse on merkkihenkilöstä. Tarkemmin kun lukee sen huomaa kyseessä olevan ilmeisesti sukututkimus/sukuhistoriikki. Johannes Matthiaesta kerrotaan vain, että hän oli kahden seurakunnan kirkkoherra - lähes kaikki muu teksti kertoo muusta. Pelkkä kirkkoherruus ei voi olla wikimerkittävää." Pelkkää kirkkoherrana oloa ei katsottu wikimerkittäväksi. --TBone 3. heinäkuuta 2009 kello 08.59 (EEST)[vastaa]

Suomalaisten henkilöiden luokittelukysymyksiä[muokkaa wikitekstiä]

Esitin joitakin kommenteja keskusteluissa Keskustelu luokasta:Suomalaiset henkilöt, Keskustelu luokasta:Suomalaiset henkilöt ammatin mukaan ja Keskustelu luokasta:Suomalaiset psyykikot. Koska nämä ovat monitahoisia kysymyksiä, niin ensimmäinen kommentti ei varmaan ole viimeinen sana. Kun luokka on sinulla työn alla, niin osaat ehkä sanoa noihin jotakin.--Urjanhai 5. heinäkuuta 2009 kello 09.33 (EEST)[vastaa]

Byrokraattiutesi[muokkaa wikitekstiä]

Ilmoitanpahan vain, että byrokraattiutesi on vaarassa päättyä kymmenen päivän kuluttua jos et ala käyttämään oikeuksiasi uudestaan. Lokiesi mukaan olet käyttänyt melkein vajaa vuosi sitten käyttöoikeus- ja käyttäjätunnuksen vaihtolokeja. --August-54 7. heinäkuuta 2009 kello 13.45 (EEST)[vastaa]

Ei kai tuo byrokraatteihin päde? --Otrfan 7. heinäkuuta 2009 kello 13.47 (EEST)[vastaa]
Wikipedia:Byrokraatit#Byrokraattiuden päättyminen: ”Byrokraatin oikeudet poistetaan mikäli byrokraatille tai ylläpitäjälle rajoitettuja toimintoja ei ole lainkaan käytetty vuoteen [kursivointi minun].” Eli siis ylläpitotoimintojen käyttö viimeisen vuoden aikana riittää myös byrokraattioikeuksien säilymiseen. –Ejs-80 7. heinäkuuta 2009 kello 13.49 (EEST)[vastaa]

Muokkaussota[muokkaa wikitekstiä]

Miksi käyttäjä:thi:lle ei ole annattu varoitusta tai rangaistusta aloittamastaan muokkaussodasta [7]. Hän on kumonnut muokkaukseni kolmesti peräkkäin. Toimikaa! Markuskala 31. heinäkuuta 2009 kello 23.17 (EEST)[vastaa]

En tiedä miksei ole toimittu. Hyvää yötä. Edit: suojasin artikkelin toistaiseksi, voitte keskustella sen kehittämisestä artikkelin keskustelusivulla. --TBone 31. heinäkuuta 2009 kello 23.18 (EEST)[vastaa]
Kiitos karhunpalveluksesta! Miksi menit suojaamaan Thin version? Olisit suojannut minun versioni. Nythän rangaistus menee väärälle henkilölle, minulle! Markuskala 31. heinäkuuta 2009 kello 23.24 (EEST)[vastaa]
Suojaaminen ei ole rangaistus ja niin kuin monesti aiemminkin, suojaus tehdään aina väärään versioon. --TBone 31. heinäkuuta 2009 kello 23.27 (EEST)[vastaa]
Eikö olisi kohtuullista muuttaa suojaus sen versioon, joka ei ole muokkaussotaa aloittanut eikä kumonnut kolme kertaa peräkkäin toisen muokkausta, minun versiooni. Kiitos. Lisäksi vaadin Thille huomautusta muokkaussodasta. Markuskala 31. heinäkuuta 2009 kello 23.39 (EEST)[vastaa]

Vaadin käyttäjä:thi:lle varoituksen tai rangaistuksen antamista aloittamastaan muokkaussodasta [8]. Hän on kumonnut muokkaukseni kolmesti peräkkäin. Markuskala 1. elokuuta 2009 kello 21.12 (EEST)[vastaa]

Minä vaadin lisää liksaa. On tää niin hemmetin huonostipalkattua hommaa! Ja muokkaukset eivät tapahtuneet vuorokauden sisällä. Lisäksi näyttää siltä, että välttämättä muokkaukset eivät olleet aiheettomia. --TBone 1. elokuuta 2009 kello 21.13 (EEST)[vastaa]

Onnittelut yhdys sanojen osaamisesta[muokkaa wikitekstiä]

Mielenkiintoinen lokimerkintä vuodelta 2006: {{proxyesto|lappeen Rannan kaupunki}}. Lähde: Tbonen tekemät estot. Yhdyssanat haltuun? --Alivedrama 12. lokakuuta 2009 kello 23.33 (EEST)[vastaa]

Pun intended ... --TBone 12. lokakuuta 2009 kello 23.35 (EEST)[vastaa]

Hojo hojo. Minkäs piraattitiedoston Tiedosto:Hiskisalomaa.jpg se nyt on keksinyt laittaa. Löytyi roskiksesta. Eiks tolla levynkannella ole eri copyright kuin kuvalla vai miten? terv. --Höyhens 13. lokakuuta 2009 kello 00.28 (EEST)[vastaa]

Kauhean vanhoja juttuja - noista mitään muista, mutta näemmä tätä uutta kuvaa: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Hiskisalomaa.jpg ei voi käyttää kun tuo on tiellä. --TBone 13. lokakuuta 2009 kello 00.32 (EEST)[vastaa]
Mmh, asia lienee nyt kunnossa. t. --Höyhens 13. lokakuuta 2009 kello 22.36 (EEST)[vastaa]

Käyttäjätunnuksen poisto[muokkaa wikitekstiä]

Hei ! Onnistuuko tämän käyttäjätunnuksen poisto, josta tämän tänne kirjoitan (Janne88) ? Tein aikoinaan uuden, jonka haluaisin päätunnukseksi joten tämä Janne88 jäisi tarpeettomaksi. En tiennyt vielä tuolloin tuosta käyttäjätunnuksen vaihto käytännöstä, joten näin tuli toimittua vahingossa... Ja äskettäin lueskelin tuolta, miten vakavaa on jos samalla käyttäjällä on kaksi tai useampi käyttäjätunnus. Mutta tämä oli tosiaan minulta vahinko, anteeksi.. Janne88 9. marraskuuta 2009 kello 08.54 (EET)[vastaa]

Käyttäjätunnusta ei voi poistaa, mutta sen voi estää. Suosittelen kuitenkin, että laitat Janne88:n käyttäjäsivulle vaihtoehtoinen käyttäjätunnus -mallineen (ks. Malline:Altteri) ja jatkossa et muokkaa Janne88-tunnuksella. --TBone 9. marraskuuta 2009 kello 10.58 (EET)[vastaa]
Asia kunnossa, tein niin. Suuret kiitokset ! Hoikka1 9. marraskuuta 2009 kello 11.38 (EET)[vastaa]

Makele-90:n ylläpitäjyys[muokkaa wikitekstiä]

Hei! Käyttäjän Makele-90 ylläpitäjyysäänestys on nyt päättynyt ja arkistoitu (Hrrkrr31 teki sen), mutta vielä ei ole kukaan teistä viidestä byrokraatista ei ole antanut vielä ylläpitäjän oikeuksia Makele-90:lle. Nyt olisi tiedän aika tehdä se. (joukkoviesti kaikille suomenkielisen Wikipedian viidelle byrokraatille) –August-54 (jätä kommenttia) 13. tammikuuta 2010 kello 20.24 (EET)[vastaa]

Str4nd näköjään ehtikin jo. --TBone 14. tammikuuta 2010 kello 08.46 (EET)[vastaa]

Kompromissiehdotus Wikiuutiset etusivulle äänestyksessä[muokkaa wikitekstiä]

Tein kompromissiehdotuksen Wikiuutisten otsikot etusivulle -äänestyksestä. Kun olen ensin kuullut kommentit kompromissiehdotuksesta, niin muokkaan ehdotusta saadun palautteen pohjalta ja siirrän sen viralliseksi ehdotukseksi. Koska vastustit alkuperäistä ehdotusta, niin haluaisin kuulla, että kelpaako uusi ehdotusluonnos ja jos ei niin mitä ehdotuksessa pitäisi muuttaa jotta voisit sen hyväksyä. Kommentit äänestyksen yhteyteen. --Zache 15. tammikuuta 2010 kello 07.43 (EET)[vastaa]

käyttöoikeus ei sovi tuohon kuvaan ?, keksitkö sopivamman käyttöoikeuden--Musamies 25. tammikuuta 2010 kello 20.15 (EET)[vastaa]

Ei se nyt varsinaisesti varmaan väärinkään ole. Meillä ei oikein ole muutakaan mallinetta, jota käytetään sitaattioikeudella käytettävästä kuvakaappauksesta. Tuo kun ei ole mikään DVD:n kansi. Malline:Taideteos olisi ehkä vaihtoehtoinen, joka saattaisi tulla kyseeseen. --TBone 25. tammikuuta 2010 kello 20.28 (EET)[vastaa]

Sauli-knoppi[muokkaa wikitekstiä]

Tämä on näköjään aika laajasti nyt uutisoitu, mutta sitten joskus kun Sauli on ex-presidentti niin tämä voisi olla kiinnostava muistutus. Että jos tommoisen vois jäädyttää jotenkin 15 vuodeksi niin ei sitä enää muistettais. Luulin ettei siitä nousis tuommoista mediakohua. --Höyhens 8. helmikuuta 2010 kello 20.29 (EET)[vastaa]

Minä olen silloin seitsemänkymppinen ja nyt jo kaheli että pankaa muut mieleen. :) --Höyhens 8. helmikuuta 2010 kello 20.31 (EET)[vastaa]

Mikäköhän on tässä muokkauksessa lisäämäsi tiedon lähde? [9] Gopase+f 9. helmikuuta 2010 kello 00.05 (EET)[vastaa]

En ole suinkaan lisännyt artikkeliin tietoa. Alun perin lähde on varmaankin se kirja, jonka tiedon lisännyt käyttäjä on artikkeliin laittanut. Edit: yksi lisäämäni selventävä lause on näköjään artikkelista Suomen vesiliikenne. --TBone 9. helmikuuta 2010 kello 08.10 (EET)[vastaa]
Okei lisätylle lauseelle ei siis ole lähdettä (ei edes alkuperäsessä artikkelissa Suomen vesiliikenne.). (Mulla on meinaa tuo kadettikirja itellä.) Ja tuota lausetta ("Suomen ensimmäinen lujitemuovivene valmistettiin vuonna 1955. Teuvo Riki suunnitteli ja johti tämän "lasimuoviveneen" valmistusta") ei voi pitää "selventävänä". :) Gopase+f 9. helmikuuta 2010 kello 12.12 (EET)[vastaa]
Lähdettä ei tosiaan ole, mutta lienee se syy miksi herrasta on artikkeli. Muuta merkittävyyttä en artikkelista tälle keksi. --TBone 9. helmikuuta 2010 kello 12.25 (EET)[vastaa]

Sitaattikuva[muokkaa wikitekstiä]

Hei! Olit päivittäessäsi tuota "Tiesitkö että..." laatikko lisännyt sinne sitaattikuvan, uskon kuitenkin että täysin vahingossa. Seuraavalla kerralla sitten tarkistat käyttö-oikeuden :) Yst. terv. – EtäKärppä99 22. maaliskuuta 2010 kello 18.41 (EET)[vastaa]

Lisäsin sen täysin "tahallani", koska kuvaa käytettiin lukijalle havainnollistamaan Harrison Fordin esittämää Indiana Jones -hahmoa. Tämä jos mikä on juuri lain hengen tarkoittamaan merkitystä. --TBone 23. maaliskuuta 2010 kello 10.40 (EET)[vastaa]

Knopit ja ilkeys[muokkaa wikitekstiä]

Hei! Oli ikävä huomata sattumalta tällainen muokkausyhteenveto: [10]. Kunnollisen lähteistyksen vaatiminen knopeilta on ihan tavallista toimintaa. Jos olen erehtynyt ja lähdeasiat olivat kunnossa, asiasta voi minulle huomauttaa asiallisesti. Miksi olisin sinulle tai (kenellekään muullekaan) huvikseni ilkeä, emmehän ole edes olleet tietääkseni tekemisissä? Ystävällisin terveisin --Hrrkrr31 13. toukokuuta 2010 kello 20.19 (EEST)[vastaa]

Samasta teemasta: astetta ikävämpi on tämä yhteenveto [11], jossa syytät käyttäjä Henswickiä vandaaliksi. Hän ei varmaankaan löytänyt lähdettä, koska olit linkittänyt Hell's Kitchenin väärin täsmennyssivulle. Pyytäisin ystävällisesti, että lopetat käyttäjien motiivien arvailun yhteenvedoissa ja annat sen sijaan heille palautetta heidän keskustelusivuillaan, mikäli tarvetta on. --Ochs 14. kesäkuuta 2010 kello 13.15 (EEST)[vastaa]

Pyydän anteeksi toimintaani tapauksessa. En kuitenkaan aio muuttaa toimintatapojani, joten palautetta tulee jatkossakin niin kommenteissa kuin keskustelusivuuillakin. Tässäkin olisi poiston sijaan voitu asia korjata kahdessa minuutissa tai vaihtoehtoisesti huomauttaa asiasta minulle keskustelusivullani, mutta kun se poistaminen on vaan niin paljon helpompaa. --TBone 14. kesäkuuta 2010 kello 17.44 (EEST)[vastaa]

Motto ja laskuri[muokkaa wikitekstiä]

Miten saan omalle sivulle tai artikkeliini laskurin että montako vuotta, kuukautta ja päivää olen ollut liittyneenä Wikipediaan sekä moton? - Uaima 6. heinäkuuta 2010 kello 21.14 (EEST)[vastaa]

Voit katsoa esimerkkiä suoraan Tbonen käyttäjäsivulta. Laskuri onnistuu mallineella {{Käyttäjä Wikipediaaniaika}}. --Anr 6. heinäkuuta 2010 kello 21.21 (EEST)[vastaa]

poistoäänestys[muokkaa wikitekstiä]

Olen aloittanut Pyroman Finlandia koskevan poistoäänestyksen. Olen pahoillani jos artikkelisi joutuu tavallaan testipalloksi, mutta haluisin siivota laajaltikin yrityksiä luokasta pois. --Caygill 17. syyskuuta 2010 kello 19.06 (EEST)[vastaa]

En kyllä millään muista tehneeni tätä artikkelia. Ehkä olen uudelleenohjannut ja korjannut sen jonkun aloittamasta virheellisesti nimetystä artikkelista. --TBone 17. syyskuuta 2010 kello 21.40 (EEST)[vastaa]
Hiukan kun kaivoi niin löytyikin historia tuolle artikkelille: http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tommi_Niemi&action=history --TBone 20. syyskuuta 2010 kello 09.18 (EEST)[vastaa]

Michael Jackson ja hiivat[muokkaa wikitekstiä]

Terve. Kiinnostaisiko sinua kommentoida tätä artikkelia: Michael Jackson (olutasiantuntija) tämän kotiolut.comin foorumin threadin perusteella: http://www.kotiolut.com/viewtopic.php?f=24&t=805 ? -O-P- 29. marraskuuta 2010 kello 23.15 (EET)[vastaa]

Tarkensin artikkelia. Nyt siitä paremmin selvinnee, että Jackson nimenomaan kehitti oluttyylin käsitteen ja loi niiden sukupuun, joiden perustana on kahtiajako ale- ja lager-oluisiin. --TBone 3. joulukuuta 2010 kello 21.29 (EET)[vastaa]

Merkittävyys[muokkaa wikitekstiä]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi aiheen Luokka:Suomalaiset psyykikot merkittävyys on kyseenalaistettu ja aihe saatetaan poistaa. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen tarpeellisuuden arviointiin. Ole hyvä ja käy perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla. Huomioithan, että tietojen tulee olla tarkistettavissa ja noudattaa neutraalia näkökulmaa. (Vaikka voikin olla, että loit vain teknisen Suomi-alaluokan jonkun muun sitä ennen kyseenalaisesti luokittelemaan luokkaan.) --Urjanhai 21. helmikuuta 2011 kello 10.55 (EET)[vastaa]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin aiheen Luokka:Terrori-iskut merkittävyys on kyseenalaistettu ja artikkeli saatetaan poistaa. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Ole hyvä ja käy perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla. Ota huomioon, että tietojen tulee olla tarkistettavissa ja noudattaa neutraalia näkökulmaa. --Iivarius 25. marraskuuta 2011 kello 08.49 (EET)[vastaa]

Miika Söderholm[muokkaa wikitekstiä]

Aika räväkästi ja ilmeisesti asiaa tuntematta olit poistanut ns. "hehkutusta" Miika Söderholmia koskevasta artikkelista. Vai oletko sittenkinkin ramopunk-alakulttuurin asiantuntija jatiedät ettei esim. Ypö-Viis ollutkaan merkittävässä roolissa suomalaisen ramopunk-alakulttuurin synnyssä? Pakko kai sinun on olla Asiantuntija, koska skenen ihmiset ajattelevat jotain ihan muuta. Ilman Ypö-Viittä ei olisi syntynyt Ne Luumäet-Pojat-LuonteriSurf ändikolmikkoa 80-luvun lopulla. Nimenomaan nämä bändin loivat perustan nykyään elävälle alakulttuurille joka elää edelleen tänä päivänä. Vilkaise vaikka: www.ramopunk.com Kommentin jätti 213.186.249.228 (keskustelu)

Hyvä random-ip. Pääosin parantelin huonosti kirjoitettua artikkelia selvemmäksi, korjasin lukuisia kirjoitusvirheitä ja lisäsin artikkeliin mm. lähteen. Lähdeviitteitä väitteillehän artikkelissa ei ole yhtään. Wikipedia-artikkeleille on olemassa muoto- ja neutraalisuusohjeet. Fanisivut ovat muualla. Kirjallisuudessa käytettävät värikkäät sanonnat kuten "pitkän linjan muusikko" ja "peruspilari" eivät kuulu Wikipediaan. Kukaan ei voine väittää, että huononsin jollakin tavalla artikkelia tai ettei siitä selviäisi Miika Söderholmin asema genressä. Niin ja olen myös Ramopunkin asiantuntija genreen jo reilut 30 vuotta tutustuneena. --TBone 8. maaliskuuta 2011 kello 08.16 (EET)[vastaa]

Username rename request: White Cat -> とある白い猫[muokkaa wikitekstiä]

I'd like to request my username be renamed per SUL. Thanks -- Cat chi? 3. joulukuuta 2011 kello 21.04 (EET)[vastaa]

Username rename request is here, thanks. --TBone 29. joulukuuta 2011 kello 07.16 (EET)[vastaa]

Bot handles double redirects and interwiki links and has a global bot flag. I noticed that my bot has quite a few edits here on this wiki so I decided to also apply for a local bot flag which may have been removed due to inactivity in the past. -- Cat chi? 11. joulukuuta 2011 kello 19.03 (EET)[vastaa]

Bot flag request page is here. --TBone 29. joulukuuta 2011 kello 07.17 (EET)[vastaa]

Noissa verkkoviitemallineen ohjeissa julkaisijaksi on määritelty julkaisun julkaisija, eikä uutisen välittävä uutistoimisto. Uutistoimistoa aika paljon tyrkytetään myös tekijäksi, ja mallineen ohjeen mukaan se on tekijä tekijä on ihminen. Ehkä mallineeseen pitäisi lisätä valinnaiseksi parametriksi Uutistoimisto, jotta halukkaat voisivat sen kirjata muistiin. Toisaalta mallineessa on jo nyt niin paljon tietoa etten ole aivan vakuuttunut sen tarpeellisuudesta. (Viittaan tällä Latviaan tekemääsi lisäykseen). --Abc10 20. helmikuuta 2012 kello 10.17 (EET)[vastaa]

Ok. En ehdi kaikkia ohjemuutoksia seuraamaan koska käytän nykyisin täällä viettämäni ajan pääosin muokkaamiseen. Tärkeintähän tuossa on kertoa jossakin olennainen tieto eli uutisen lähde, joka on STT. Alma Media on varsin epäolennainen tieto (= ei hyötyä tiedon tarkistettavuuteen) ja lisäksi väärä: Alma Media on omistaja, ei julkaisija (joka lienee Kustannus Oy Aamulehti). Lisää kenttiä ei missään tapauksessa mallineeseen. --TBone 20. helmikuuta 2012 kello 11.09 (EET)[vastaa]
Lähde on Aamulehti. Tavallisilla ihmisillä ei ole pääsyä STT:n ja yleensäkään uutistoimistojen uutistarjontaan muuten kuin viestimien kautta. Uutistoimistoilla ei ole omia julkaisuja. --Abc10 20. helmikuuta 2012 kello 12.32 (EET)[vastaa]

Hei, arvoin sinut, koska olet ensimmäinen ylläpitäjä jonka huomasin olevan läsnä. Artikkelin Mark Parland keskustelusivulle jätettiin sähköpostiosoite ja henkilötunnus. Ne poistettiin, mutta olisi varmaan paras myös häivyttää ne. Yst. --194.111.66.13 22. helmikuuta 2012 kello 12.58 (EET) Käyttöäjä Anr hoiti asian jo.[vastaa]

Palkinto kielikeksinnöstä[muokkaa wikitekstiä]

Hei! Annan sinulle palkinnon oversight-termille ja toiminnolle ehdottamastasi suomennoksesta "häivytys". Mielestäni termi on erinomainen, ja sehän otettiinkiin käyttöön keskustelun jälkeen. Tämän linkin perusteella olet termin keksijä. --Pxos (keskustelu) 1. kesäkuuta 2012 kello 17.35 (EEST)[vastaa]

Kiitos. Kiva kerrankin lukea mukaviakin asioita kun klikkaa oranssiplanssin linkkiä :) --TBone (keskustelu) 3. kesäkuuta 2012 kello 23.38 (EEST)[vastaa]

Kun nyt nuo "tiesitkö että" -knopit tulivat puheeksi, niin joku näköjään oli luonut knopin aloittamastasi artikkelista Dora Ratjen, ja knoppi onkin artikkelissa olevan lähteistetyn tiedon mukainen, mutta kuten näkyy en- (ja de) wikeistä ja niissä siteeratusta lähteestä (der Spiegel 2009 (englanniksi)), niin artikkelin kirjoittamisen jälkeen on tullut uutta tietoa, ja knoppi ei enää ole täysin tämän uuden tiedon mukainen (ks. artikkelin ja knoppisivun keskustelu). Eli kuka jaksaa ja kerkiää, niin tässä olisi päivitettävää alun perinkin hyvin tehtyyn ja hyvin lähteistettyyn artikkeliin. --Urjanhai (keskustelu) 25. heinäkuuta 2012 kello 08.48 (EEST)[vastaa]

Ainakin olen mielestäni jossain vaiheessa tehnyt samansisältöisen knopin. Edit: knoppi oli näköjään "...yleisurheilun EM-kisoissa Wienissä 1938 Ibolya Csák tuli toiseksi korkeushypyssä, mutta myöhemmin hänet julistettiin voittajaksi Dora Ratjenin paljastuttua Hermann-nimiseksi mieheksi?" --TBone (keskustelu) 25. heinäkuuta 2012 kello 10.44 (EEST)[vastaa]
Ei varmaan olisi ensimmäinen kerta, että sama knoppi olisi tullut kahteen kertaan. Harva niitä jaksaa verrata arkistoon. Mutta kuten vuonna 2009 tullut uudempi lähde kertoo, kyseessä ei sitten ollutkaan Herman vaan Heinrich, ja mahtoiko nimenmuutoskin astua voimaan vasta paljastumisen jälkeen, koska uudemman lähteen kertoma tieto oli se, että jo syntymässä kätilö oli tulkinnut lapsen tytöksi ("se on poika" ja hetken päästä: "eikun kumminkin tyttö"), ja henkilöllisyys oli kirjattu ja lapsi kasvatettu tämän mukaan, ja vaikka "Dora" varttuessaan olikin tullut siihen tulokseen, että hän on pikemminkin mies, niin hän ei ollut kehdannut keskustella asiasta vanhempiensa kanssa ennen kuin asia ajanohtaistui urhelilulääketieteellisten tutkimuksisten tuloksena, jolloin isän ensikommentti oli, että "eihän hän pysty edes pissaamaan seisaaltaan". Mutta pian kuitenkin vanhemmat taipuivat nimenmuutokseen. - Kun taas tarina "naiseksi tekeytymisestä" natsien salajuonena, jonka mukaisesti tarinasta tehtiin elokuvakin, ei uudemman tiedon mukaisesti todennäköisesti pitäisikään paikkaansa (sikäli kuin nyt nopeasti lukien oikein hahmotin).--Urjanhai (keskustelu) 25. heinäkuuta 2012 kello 20.23 (EEST)[vastaa]

Morjes! Koska olet noita mallineen tietoja aika ahkerasti viime aikoina päivitellyt, niin ajattelin ilmoittaa että merkkasin knoppien uusiksi vaihtopäiviksi keskustelun perusteella maanantain, keskiviikon ja perjantain. Näin saadaan knoppilista pyörimään vähän nopeammin :)-Henswick 6. syyskuuta 2012 kello 12.48 (EEST) E: Niin ja tietysti nuo nykyiset knopit kannattaa jättää mallineeseen poikkeuksellisesti maanantaihin asti, koska muuten ne olisivat esillä vain vuorokauden verran.[vastaa]

Changing username[muokkaa wikitekstiä]

Hello and Sat Sri Akaal! I don't know the language so requesting here. I'm changing my username globally to "itarbuttar" as per the meta request. Please check to verify and rename and oblige. Thanks a lot. --TariButtar (keskustelu) 7. marraskuuta 2012 kello 15.31 (EET)[vastaa]

You can request it here: WP:USURP --TBone (keskustelu) 7. marraskuuta 2012 kello 15.34 (EET)[vastaa]

Tuohan ei ole valokuva, voisitko laittaa oikean käyttöoikeusmallinteen noihin.--Musamies (keskustelu) 14. marraskuuta 2012 kello 08.35 (EET)[vastaa]

Kyllä se merkistä otettu valokuva on ja sitaattioikeus siinä on se pihvi. Korjaan heti kun kerrot listasta mikä on parempi. --TBone (keskustelu) 14. marraskuuta 2012 kello 10.37 (EET)[vastaa]

Brittiläiset pyövelit[muokkaa wikitekstiä]

Olet luonut vuonna 2007 luokan Luokka:Brittiläiset pyövelit, jossa on toistaiseksi vain yksi artikkeli. Se tuntui vähän turhalta, joten kyseenalaistin merkittävyyden. Ilmoittelenpa vaan. --Risukarhi (keskustelu) 22. marraskuuta 2012 kello 18.19 (EET)[vastaa]

No voi sentään. En.wikissä luokassa on 30 artikkelia, joten potentiaalia on. Nyt siellä on Albert Pierrepoint vielä turhemmassa luokassa Brittiläiset henkilöt. Merkittävyyskeskustelussa on ihmeellisiä toteamuksia ("ei niitä ole varmaankaan odotettavissa lisää") eli asiaa ei ole ennen lahtaamista edes tutkittu. --TBone (keskustelu) 28. marraskuuta 2012 kello 12.33 (EET)[vastaa]

Hande Mertanen[muokkaa wikitekstiä]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin Hande Mertanen merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Ole hyvä ja käy perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla. --Oskar von O (keskustelu) 26. marraskuuta 2012 kello 09.13 (EET)[vastaa]

Saksan valtakunnankanslerit[muokkaa wikitekstiä]

Terve! Olet aloittanut artikkelin Kurt von Schleicherista, joka oli Saksan valtakunnankansleri. Voitko tehdä saman muista valtakunnankanslereista, joista ei vielä ole sivua?--82.128.217.20 24. maaliskuuta 2013 kello 15.38 (EET)[vastaa]

Enpä lupaa mitään. Kauan kauan sitten aloitin Kurt von Schleicher -artikkelin, koska hänen loppunsa kietoutui Natsi-Saksan nousuun. --TBone (keskustelu) 28. maaliskuuta 2013 kello 10.44 (EET)[vastaa]

Merkittävyys kyseenalaistettu[muokkaa wikitekstiä]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi käyttäjäsivun Antti Peltonen merkittävyys on epäselvä ja käyttäjäsivu saatetaan poistaa nopeasti. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --Thi (keskustelu) 15. huhtikuuta 2013 kello 22.14 (EEST)[vastaa]

Hi, sorry for writing in English. I'm writing to ask you, as a bureaucrat of this wiki, to translate and review the notification that will be sent to all users, also on this wiki, who will be forced to change their user name on May 27 and will probably need your help with renames. You may also want to help with the pages m:Rename practices and m:Global rename policy. Thank you, Nemo 3. toukokuuta 2013 kello 16.23 (EEST)[vastaa]

Finland-Armenian cooperation[muokkaa wikitekstiä]

Hi, Tbone! How are you?. The proposed cooperation we can start in your desired date on December 15. I have made a page where you can add the titles of the articles you need. I will be glad to work together. Best regards. --Vadgt (keskustelu) 5. joulukuuta 2013 kello 16.08 (EET)[vastaa]

start in desired date changed: has become in February. --Vadgt (keskustelu) 5. joulukuuta 2013 kello 17.57 (EET)[vastaa]
Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin Barney merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa nopeasti. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --BrDead (keskustelu) 14. tammikuuta 2014 kello 07.41 (EET)[vastaa]

An important message about renaming users[muokkaa wikitekstiä]

Dear Tbone, My aplogies for writing in English. Please translate or have this translated for you if it will help. I am cross-posting this message to many places to make sure everyone who is a Wikimedia Foundation project bureaucrat receives a copy. If you are a bureaucrat on more than one wiki, you will receive this message on each wiki where you are a bureaucrat.

As you may have seen, work to perform the Wikimedia cluster-wide single-user login finalisation (SUL finalisation) is taking place. This may potentially effect your work as a local bureaucrat, so please read this message carefully.

Why is this happening? As currently stated at the global rename policy, a global account is a name linked to a single user across all Wikimedia wikis, with local accounts unified into a global collection. Previously, the only way to rename a unified user was to individually rename every local account. This was an extremely difficult and time-consuming task, both for stewards and for the users who had to initiate discussions with local bureaucrats (who perform local renames to date) on every wiki with available bureaucrats. The process took a very long time, since it's difficult to coordinate crosswiki renames among the projects and bureaucrats involved in individual projects.

The SUL finalisation will be taking place in stages, and one of the first stages will be to turn off Special:RenameUser locally. This needs to be done as soon as possible, on advice and input from Stewards and engineers for the project, so that no more accounts that are unified globally are broken by a local rename to usurp the global account name. Once this is done, the process of global name unification can begin. The date that has been chosen to turn off local renaming and shift over to entirely global renaming is 15 September 2014, or three weeks time from now. In place of local renames is a new tool, hosted on Meta, that allows for global renames on all wikis where the name is not registered will be deployed.

Your help is greatly needed during this process and going forward in the future if, as a bureaucrat, renaming users is something that you do or have an interest in participating in. The Wikimedia Stewards have set up, and are in charge of, a new community usergroup on Meta in order to share knowledge and work together on renaming accounts globally, called Global renamers. Stewards are in the process of creating documentation to help global renamers to get used to and learn more about global accounts and tools and Meta in general as well as the application format. As transparency is a valuable thing in our movement, the Stewards would like to have at least a brief public application period. If you are an experienced renamer as a local bureaucrat, the process of becoming a part of this group could take as little as 24 hours to complete. You, as a bureaucrat, should be able to apply for the global renamer right on Meta by the requests for global permissions page on 1 September, a week from now.

In the meantime please update your local page where users request renames to reflect this move to global renaming, and if there is a rename request and the user has edited more than one wiki with the name, please send them to the request page for a global rename.

Stewards greatly appreciate the trust local communities have in you and want to make this transition as easy as possible so that the two groups can start working together to ensure everyone has a unique login identity across Wikimedia projects. Completing this project will allow for long-desired universal tools like a global watchlist, global notifications and many, many more features to make work easier.

If you have any questions, comments or concerns about the SUL finalisation, read over the Help:Unified login page on Meta and leave a note on the talk page there, or on the talk page for global renamers. You can also contact me on my talk page on meta if you would like. I'm working as a bridge between Wikimedia Foundation Engineering and Product Development, Wikimedia Stewards, and you to assure that SUL finalisation goes as smoothly as possible; this is a community-driven process and I encourage you to work with the Stewards for our communities.

Thank you for your time. -- Keegan (WMF) talk 25. elokuuta 2014 kello 21.24 (EEST)[vastaa]

--This message was sent using MassMessage. Was there an error? Report it!

Keskustelu:Viestiaselaji Suomessa - Onko mielipiteitä yhdistämistoiveesta? 91.154.202.189

Lieneekö tarpeen yhdistää. --TBone (keskustelu) 28. lokakuuta 2014 kello 08.01 (EET)[vastaa]

Kaksoiskappale[muokkaa wikitekstiä]

Terve, oliko tuo Kätyrit (elokuva) kaksoiskappale mistä artikkelista? Stryn (keskustelu) 5. marraskuuta 2014 kello 14.44 (EET)[vastaa]

Kätyrit. --TBone (keskustelu) 6. marraskuuta 2014 kello 13.16 (EET)[vastaa]
Tosin poistamasi artikkeli oli luotu ennemmin kuin tuo, josta se oli kaksoiskappale. Stryn (keskustelu) 6. marraskuuta 2014 kello 14.00 (EET)[vastaa]
Poistin näköjään sen huonomman (lue: p****n), joten vahinko ei ollut suuri. Siirsin vanhasta "juoni"-osion tuohon "uuteen". Joku muu (tm) saa korjata typot. --TBone (keskustelu) 6. marraskuuta 2014 kello 14.52 (EET)[vastaa]
Palkinto:
Wikipedian ylläpitämisestä. Tbone on ensimmäinen suomenkielisessä Wikipediassa ylläpitäjänä yli 10 vuotta toiminut käyttäjä. –Ejs-80 10. tammikuuta 2015 kello 02.47 (EET)
[vastaa]

Huomasin, että olet ensimmäinen fiwikissä yli kymmenen vuotta ylläpitäjänä toiminut käyttäjä, ja siitä kuuluu palkinnoksi perinteikäs papukaijamerkki. Myös Jniemenmaa ja Ism hätyyttelivät samaa rajapyykkiä, mutta ihan kymmentä vuotta he eivät saaneet täyteen. –Ejs-80 10. tammikuuta 2015 kello 02.47 (EET)[vastaa]

Kiitos! Viime vuosina interessit ovat suuntautuneet muualle kuin Wikipediaan, mutta jotain pientä ylläpitoakin aina silloin tällöin yritän ehtiä tekemään ... --TBone (keskustelu) 13. tammikuuta 2015 kello 14.59 (EET)[vastaa]

Sinun tunnuksesi tullaan nimeämään uudelleen[muokkaa wikitekstiä]

18. maaliskuuta 2015 kello 03.53 (EET)

Ei nimenvaihdon pitäisi Tbone kyllä sinua koskettaa, koska sinullahan on ollut järjestelmänlaajuinen tunnus jo vuosia. Sitä paitsi millään noista muiden hankkeiden tunnuksista ei ole sellaisia oikeuksia, jotka antaisivat niille etuajo-oikeuden järjestelmänlaajuiseen käyttäjänimeen siinäkään tilanteessa, että et olisi sellaista edes luonut. Lisäksi fiwikin tunnustasi ei löydy uudelleennimettävien tunnusten luettelosta. Kysynpä järjestelmänlaajuisten nimeäjien sähköpostilistalla, millä perusteella olet saanut tämän viestin. Aiheesta on lisää uutiskahvihuoneessa. –Ejs-80 18. maaliskuuta 2015 kello 09.10 (EET)[vastaa]
Yllä oleva viesti on nähtävästi tullut tänne keskustelusivuohjauksen seurauksena. TBone (ei Tbone) onkin päätynyt uudelleennimettävien tunnusten listalle. Vastaavasti Ville Siliämaa on saanut keskustelusivulleen virheellistä informaatiota. –Ejs-80 18. maaliskuuta 2015 kello 11.09 (EET)[vastaa]
Jep. Joskus aikojen alussa (2006) on tehty tuollainen uudelleenohjaussivu. --TBone (keskustelu) 22. maaliskuuta 2015 kello 17.30 (EET)[vastaa]

Merkittävyys[muokkaa wikitekstiä]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin Luokka:Juutalaiset urheilijat merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa nopeasti. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --Veli Himmeä (keskustelu) 9. toukokuuta 2015 kello 11.28 (EEST)[vastaa]

Enpä ehtinyt tähän kommentoimaan kun en ole hetkeen Wikipediassa käynyt paremmalla ajalla, mutta kylläpäs on yhteisö tehnyt taas aivan pässin päätöksen kuten en.wikipediaa lukemalla todeta (ks. List of Jews in sports ja Category:Jewish sportspeople). Eipä ihme, että fi.wiki on pikku hiljaa kuihtumassa. --TBone (keskustelu) 25. kesäkuuta 2015 kello 15.01 (EEST)[vastaa]

Viikon 38 kilpailu[muokkaa wikitekstiä]

Kiitos panoksestasi viikon 38 kilpailussa vuonna 2015. Voit hyvällä omallatunnolla lisätä seuraavat mallineet käyttäjäsivullesi:

Viikon 38 kilpailu vuonna 2015: Tynkäartikkelien laajentaminen {{VK palkinto|ruskea|viikko=38|vuosi=2015}}
Muista, että tämän viikon kilpailu on Yhdistynyt kuningaskunta. Onnea matkaan! Terveisin Msaynevirta ja UKBot (keskustelu) 21. syyskuuta 2015 kello 03.27 (EEST)[vastaa]

Käyttäjätunnuksen vaihto[muokkaa wikitekstiä]

Voisitko ystävällisesti muuttaa käyttäjätunnukseni nimelle Joona? --Pjoona11 (keskustelu) 23. syyskuuta 2015 kello 17.35 (EEST)[vastaa]

Hei, Tbone ei pysty vaihtamaan käyttäjätunnuksesi nimeä. Jätä pyyntö sivun Wikipedia:Käyttäjätunnuksen vaihto ohjeiden mukaan. Ps. Joona on jo varattu. --Stryn (keskustelu) 23. syyskuuta 2015 kello 17.38 (EEST)[vastaa]

Merkittävyys kyseenalaistettu[muokkaa wikitekstiä]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin BMG merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa nopeasti. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --85.76.0.248 2. elokuuta 2016 kello 12.41 (EEST)[vastaa]

Makrohaploryhmä L (mtDNA)[muokkaa wikitekstiä]

Ilmeisesti tässä Makrohaploryhmä L (mtDNA) -poistossa ei ollut mitään sen kummallisempaa syytä kuin, että artikkeli oli keskeneräinen eikä kukaan näyttänyt jatkavan sitä? FB:ssä oli ilmeisesti keskustelua asiasta (en tiedä mitä, koska yksityisyys/privaatti asetukset), niin voisin palauttaa sen ja kertoa user:Marjap:lle että voi jatkaa sen muokkaamista kun kerran hän on muokannut muitakin vastaavia artikkeleita. Hän oli myös kommentoinut omalla keskustelusivullaan siitä mistä artikkelissa on kyse. --Zache (keskustelu) 27. marraskuuta 2017 kello 22.48 (EET)[vastaa]

Yleisesti tapana ei ole tehdä Wikipediaan tyhjiä runkoja ilman artikkelisisältöä, joten normikäytäntö on antaa kirvestä. Tässä tapauksessa tekijällä on ilmeisesti luja aikomus saada sisältöä lähipäivinä, joten tehtäneen tässä kohtaa poikkeus. --TBone (keskustelu) 28. marraskuuta 2017 kello 17.29 (EET)[vastaa]

Punaisten linkkien naiset[muokkaa wikitekstiä]

Kiitos työstäsi Punaisten linkkien naiset -kilpailussa vuonna 2018. Teimme yhdessä kuukauden aikana huikeat 958 uutta artikkelia. Voit hyvällä omallatunnolla lisätä seuraavan mallineen käyttäjäsivullesi:

Palkinto työstä Punaisten linkkien naiset -kirjoituskilpailussa vuonna 2018.
Palkinto työstä Punaisten linkkien naiset -kirjoituskilpailussa vuonna 2018.
{{Punaisten linkkien naiset palkinto|kuukausi=04|vuosi=2018}}

Hyvää kevään jatkoa! Terveisin Zache ja Olimar. --Fiwiki-tools-bot (keskustelu) 1. toukokuuta 2018 kello 23.55 (EEST)[vastaa]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin John Titor merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa nopeasti. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --Kotivalo (keskustelu) 8. elokuuta 2018 kello 06.09 (EEST)[vastaa]

Käyttöliittymän ylläpitäjien ryhmään haluatko?[muokkaa wikitekstiä]

Tekniikan kahvihuoneessa on käyty tällaisen taulukon ympärillä pyörinyt keskustelu. Sinulta siis riistetään työkaluja, mutta voit saada ne takaisin niin, että saat ylimääräisen käyttöoikeuden, jonka nimi on "käyttöliittymän ylläpitäjä", ja sellainen tulisi jokamiesluokan yp-oikeuksien rinnalle uutena oikeutena. Haluatko, että byrokraatti kytkee sinulle oikeudet päälle elokuun aikana? Lähetän saman kysymyksen kaikille taulukon 13 kandidaatille. Huom! Olet itse byrokraatti ja teknisesti voit liikutella vipua itsekin, mutta lienee kätevintä, että oikeudet kytkee päälle keskitetysti yksi tyyppi ja panee lokiin järkevät perustelut. Sopikaa keskenänne, kumpi byrokraatti toimii asiassa. Olen toki tätä ennen ottanut yhteyttä vain aktiivisempaan. --Pxos (keskustelu) 14. elokuuta 2018 kello 09.40 (EEST)[vastaa]

Sivustahuutelijana sanon, että yksi mahdollisuus on se, että heitän oikeudet muille taulukon tunnuksille, jotka oikeudet haluavat, ja Tbone napsauttaa ne minulle. –Ejs-80 14. elokuuta 2018 kello 11.14 (EEST)[vastaa]
Tämä kuulostaa oikein hyvälle. --TBone (keskustelu) 14. elokuuta 2018 kello 15.52 (EEST)[vastaa]
Nyt käsitykseni mukaan Ejs-80 on ryhmässä. --TBone (keskustelu) 14. elokuuta 2018 kello 15.59 (EEST)[vastaa]
Käsitykseni mukaan Ejs-80 kirjoitti lokiin perustelut ja Tbone ei kirjoittanut lokiin mitään. No, olette erilaisia byrokraatteja. Toinen on Ejs-80 ja toinen ei ole. --Pxos (keskustelu) 14. elokuuta 2018 kello 16.23 (EEST)[vastaa]
Kiitos! Lisäsin ko. käyttöoikeuden äsken myös Tbonelle. –Ejs-80 14. elokuuta 2018 kello 20.10 (EEST)[vastaa]

Käyttöliittymän ylläpitäjät ja 2FA-vaatimus[muokkaa wikitekstiä]

Hei, lähetän varmuuden vuoksi jokaiselle suomenkielisen Wikipedian käyttöliittymän ylläpitäjälle (paitsi itselleni) massaviestin välityksellä seuraavan tiedon: Wikimedia Foundationin tekemän päätöksen mukaan käyttöliittymän ylläpitäjien edellytetään jatkossa käyttävän kaksivaiheista tunnistautumista (engl. two factor authentication, lyhenne 2FA; Two-factor authentication -ohjesivu Meta-Wikissä, yksinkertaisempi 2FA-ohje enwikissä). Aiheesta ollut tänään puhetta ylläpitäjien ilmoitustaululla sekä keskustelusivullani. Tekniikkakahvihuoneessa marraskuussa 2016 käytyyn arkistoituun keskusteluun on puolestaan kirjattu kokemuksia kaksivaiheisen tunnistautumisen käyttöönotosta. Itse käytän 2FA-tunnistautumiseen älypuhelimeen asennettua mobiilisovellusta nimeltä FreeOTP. Muita tarkoitukseen soveltuvia ohjelmia on edellä linkitettyjen ohjesivujen ja kahvihuonekeskustelun ohella lueteltu näissä kahdessa Metaan marraskuussa 2018 kirjoitussa kommentissa. (Tämän joukkoviestin lähetti Ejs-80). MediaWiki message delivery (keskustelu) 5. tammikuuta 2019 kello 22.05 (EET)[vastaa]

Infor ja Y13[muokkaa wikitekstiä]

Ei käyttäjien tekemien pikapoistopyyntöjen perusteita pidä purematta uskoa. Ikivanha sivu, joka toimi hyvin ohjaussivuna, pyydettiin poistettavaksi ja sinä sitten poistit sen ilman, että edes lokimerkinnässä oli viittausta toiseen artikkeliin. Palautin sivun koko historian ja muutin sen takaisin ohjaukseksi. --Pxos (keskustelu) 4. kesäkuuta 2019 kello 19.50 (EEST)[vastaa]

Terve, Infor on yli 16000 työntekijän softafirma. --TBone (keskustelu) 5. kesäkuuta 2019 kello 08.25 (EEST)[vastaa]
Terve metsä, terve vuori. Tässä on poistoloki tuore. Infor voi olla firma, mutta pienen hetken ajan se ei ollut Wikipediassa yhtään mitään. Punainen umpikuja. En ymmärtänyt vastaustasi, mutta ei se haittaa. --Pxos (keskustelu) 5. kesäkuuta 2019 kello 09.15 (EEST)[vastaa]
Mä ymmärsin vastauksen vaikkakaan en mene vannomaan, ymmärsinkö oikein. Merkittävämpi Infor on siis iso firma, josta ei ole artikkelia suomenkielisessä Wikipediassa. Näin ollen on hieman hämäävää, että suomenkielisessä Wikipediassa on uudelleenohjaus pikkuruisempaan suomalaisfirmaan, jolla ei ole mitään tekemistä merkittävämmän amerikkalaisfirman kanssa. Tämä siis riippumatta siitä, mitä pikapoistomallineessa tai poistolokissa luki tahi oli lukematta. --Lax (keskustelu) 5. kesäkuuta 2019 kello 10.59 (EEST)[vastaa]
Sivun muokkaushistoria on mittava. On synnytetty rinnakkaisartikkeli myöhemmin, vaikka "Infor" on alkuperäinen artikkeli suurin piirtein samasta aiheesta. Ei ole syytä poistaa vanhempaa artikkelia ja jättää vain erilaisia forkkauksia tai muita ripoffeja jäljelle. Jos on kaksi eri firmaa, sitten täsmennyssivu. Perinteisiä keinoja. --Pxos (keskustelu) 5. kesäkuuta 2019 kello 16.06 (EEST)[vastaa]
Kiitos näkemyksistänne. --TBone (keskustelu) 5. kesäkuuta 2019 kello 16.30 (EEST)[vastaa]

Janos Valmus -jutun syntymäajalle ei ollut alun perin lähdettä. Mistähän tieto oli peräisin? [12] Lisäsin siihen nyt tämänpäiväisen Hesarin lähteeksi, mutta vain arvailla onko tieto peräisin Wikipediasta, siksi kysyn alkuperäistä lähdettä. --Abc10 (keskustelu) 17. elokuuta 2019 kello 08.31 (EEST)[vastaa]

Valitettavasti en muista lähdettä, mutta todennäköisesti tuolloin on joku www-sivu aiheesta ollut. Tuo on noita Wikipedian alkutaipaleita jolloin lähteiden merkitseminen ei vielä ollut käytännön vakiintunut tapa. Arvelen samaa, että myöhemmät artikkelit ovat sen tästä artikkelista ottaneet. --TBone (keskustelu) 19. elokuuta 2019 kello 13.25 (EEST)[vastaa]

Community Insights Survey[muokkaa wikitekstiä]

RMaung (WMF) 9. syyskuuta 2019 kello 19.17 (EEST)[vastaa]

Merkittävyys kyseenalaistettu[muokkaa wikitekstiä]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin Satanic Reds merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa nopeasti. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --Kissa21782 (keskustelu) 18. syyskuuta 2019 kello 13.29 (EEST)[vastaa]

Reminder: Community Insights Survey[muokkaa wikitekstiä]

RMaung (WMF) 20. syyskuuta 2019 kello 22.46 (EEST)[vastaa]

Hei, mitä mahdoit ajatella, kun kirjoitit tämän? Kaksi täysin eri asiaa selviää tästä. --85.76.110.125 23. lokakuuta 2020 kello 01.22 (EEST)[vastaa]

Artikkelitoiveista[muokkaa wikitekstiä]

Moro! Teit artikkelitoivelistalta artikkelin Tatu Lauslehto ja korvasit sen välittömästi uudella. Muistaakseni mallineen ohjeessa ilmoitetaan, että toiveen voi poistaa ja korvata 24 tunnin jälkeen listalta.--OtsoTA (keksustelu * mitä olen tehnyt) 4. toukokuuta 2021 kello 16.33 (EEST)[vastaa]

Näin on. Kävin korjaamassa, vaikka käyttäjä peräti byrokraatti onkin. Vyörykkä (keskustelu) 4. toukokuuta 2021 kello 16.38 (EEST)[vastaa]
Jaahas. Tänne on tullut sitten viime näkemän uusia outoja sääntöjä. No sielläpä se sinilinkki sitten on. --TBone (keskustelu) 4. toukokuuta 2021 kello 19.18 (EEST)[vastaa]
Wikipedialle ei kannata hetkeksikään kääntää selkäänsä. Mitä tahansa voi sinä aikana tapahtua. Tai jos kaikenlaiset yllätykset piristävät elämää, niin sitten voi unohtaa tuon neuvoni. --Lax (keskustelu) 4. toukokuuta 2021 kello 19.42 (EEST)[vastaa]

How we will see unregistered users[muokkaa wikitekstiä]

Hei!

Saat tämän viestin, koska olet ylläpitäjä Wikimedian wikissä.

Tällä hetkellä jonkun muokatessa Wikimedian wikiä kirjautumattomana, hänen IP-osoitteensa tulee näkyville. Kuten olet saattanut kuulla, emme voi tehdä näin enää tulevaisuudessa. Tämä päätös on Wikimedia Foundationin Legal-osaston tekemä, ja johtuu siitä, että yksityisyyttä verkossa koskevat normit ja määräykset ovat muuttuneet.

IP:n sijaan näytämme naamioidun identiteetin. Ylläpitäjänä sinulla on yhä pääsy IP-osoitteeseen. Saataville tulee myös uusi käyttäjäryhmä niille, joiden täytyy nähdä rekisteröitymättömien käyttäjien koko IP-osoite vandalismin, häiriköinnin ja spämmin torjumiseksi ilman, että hänen täytyy olla ylläpitäjä. Muutosten tarkastajat näkevät myös osan IP-osoitteesta ilman tätä käyttäjäoikeutta. Pyrimme myös auttamaan luomalla parempia työkaluja.

Jos et ole aiemmin kuullut tästä, niin voit lukea lisää Metasta. Jos haluat varmistua, ettei sinulta mene ohi tekniset muutokset Wikimedian wikeissä, voit tilata viikoittaisen uutiskirjeen.

Meillä on kaksi ehdotettua tapaa kuinka tämä identiteetti voisi toimia. Arvostaisimme palautettasi siitä, kumpi sinun mielestäsi voisi toimia paremmin sinulle ja sinun wikillesi, nyt sekä tulevaisuudessa. Voit kertoa meille mielipiteesi täällä. Voit kirjoittaa kielelläsi. Ehdotukset on jätetty lokakuussa ja teemme päätöksen 17. tammikuuta jälkeen.

Kiitos. /Johan (WMF)

4. tammikuuta 2022 kello 20.15 (EET)

Teit virheen käyttöoikeusmuutoksessa[muokkaa wikitekstiä]

Tässä taisi tulla erehdys. Bottilipun myöntämisen sijaan annoit käyttäjätunnukselle byrokraatin oikeudet. --TommiWalle (keskustelu | muokkaukset) 31. tammikuuta 2022 kello 18.26 (EET)[vastaa]

Tuo pitäisi kyllä korjata välittömästi. Iivarius (keskustelu) 31. tammikuuta 2022 kello 18.41 (EET)[vastaa]

Onneksi noilla ei nykyään juuri mitään tee, eikä pääse millään tapaa esim. yksityisiin tietoihinkaan käsiksi. Kuitenkin syytä korjata. Pingataas @Lentokonefani: ja @Ejs-80:. Stryn (keskustelu) 31. tammikuuta 2022 kello 19.34 (EET)[vastaa]

Myös @J Hokkanen voi itse kirjautua bottitunnuksellaan ja käyttää päälle pälähtäneitä byrokraatinoikeuksia niiden poistamiseen :) --Geohakkeri (keskustelu) 2. helmikuuta 2022 kello 04.14 (EET)[vastaa]
Varmaan niin, mutta ei mulla ole niiden käyttämiseen moraalista oikeutta. Nyt on vain käynnyt niin, "..että auton ovet ovat auki ja avaimet on virtalukossa, eli voi aivan hyvin lähteä ajamaan.." ;-)--J Hokkanen (keskustelu) 2. helmikuuta 2022 kello 08.24 (EET)[vastaa]
Oho! Mitä suurimmat pahoitteluni! Bottioikeuksia piti käydä rastimassa, mutta ilmeisesti tuli aivoihin oikosulku ja tuli valittua toinen b:llä alkava komento. En muistaakseni ole aiemmin antanut bottioikeuksia niin tuli aivoissa jonkinlainen "oikosulku" :) No, no harm done ja nyt J Hokkasella on bottioikeudet. --TBone (keskustelu) 4. helmikuuta 2022 kello 08.17 (EET)[vastaa]
Et ole aiemmin antanut bottioikeuksia? Käyttöoikeuslokissa lukee, että olet antanut bottioikeudet reippaasti yli 50 kertaa. Lähde. --Buuvieeir (keskustelu) 4. helmikuuta 2022 kello 16.43 (EET)[vastaa]
Heh näköjään. Toki 14 vuotta sitten toiminta oli melko erinäköistä kuin tänä päivänä. --TBone (keskustelu) 5. helmikuuta 2022 kello 12.43 (EET)[vastaa]

Käännösartikkelista[muokkaa wikitekstiä]

Hei! Kiitos, kun paransit Wikipediaa ja teit käännösartikkelin Supernatural (Santanan albumi). Muistathan kuitenkin, että vaikka aiheesta olisikin artikkeli muun kielisessä Wikipediassa, niin lähteet tulisi lisätä myös käännettyyn artikkeliin. Lisäksi kun teet käännösartikkeleita, niin toivottavaa on, että artikkelin luokkaan lisättäisiin käännösmalline. Kiitos ja mukavaa päivänjatkoa!--Tridon1971 (keskustelu) 2. elokuuta 2022 kello 14.40 (EEST)[vastaa]

Alkuperäisessä artikkelissa ei tainnut olla lähdeviitteitä. Tarkoitukseni on etsiä niitä ehtiessäni, jonka jälkeen kyseessä ei oikeastaan ole edes käännösartikkeli. Sitä se ei tosin ole nytkään vaan en.wikistä on lähinnä otettu asiasisältöä. Mainitsin asiasta jottei lähdeviitteistä heti ihmeteltäisi. Kiitos kuitenkin huomautuksesta. --TBone (keskustelu) 2. elokuuta 2022 kello 15.10 (EEST)[vastaa]

Käyttöoikeuslokilinkki kuolleena syntynyt[muokkaa wikitekstiä]

[13] Linkkisi ei toimi lokissa. Mistähän tuo http-osoite on syntynyt, kun se ei johda minnekään? --Pxos (keskustelu) 20. elokuuta 2022 kello 10.27 (EEST)[vastaa]

Huomasin kyllä heti kommennon suoritettuani, että olisi pitänyt linkata https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Yll%C3%A4pit%C3%A4j%C3%A4t/Puppe100 eikä sivulle jonka URL oli poistumassa. En lähtenyt suorittamaan komentoa uudelleen. --TBone (keskustelu) 20. elokuuta 2022 kello 11.06 (EEST)[vastaa]
Wikipedian kokemus kertyy sinikäyränä. Ensin ei osaa mitään, sitten osaa kaiken, sitten taas jokainen homma menee pieleen. On lohdullista muistaa, että maailma tuhoutuu mainiosti ilman Wikipediaakin ja vaikka elämässä tekisi isojakin virheitä, kaikki Wikipediassa tehdyt virheet ovat kuitenkin pieniä. --Pxos (keskustelu) 20. elokuuta 2022 kello 11.24 (EEST)[vastaa]
Tässäkin tapauksessa itse lopputulema oli kuitenkin se haluttu. Muu oli kohinaa sinikäyrällä. --TBone (keskustelu) 20. elokuuta 2022 kello 11.28 (EEST)[vastaa]
Kin? Kun teit aiemmin tänä vuonna botista byrokraatin, siitä syntyi ihan kohu eikä vain kohinaa. Lokitekstiä lukemalla ei saa tilanteesta mitään järkevää kuvaa. --Pxos (keskustelu) 20. elokuuta 2022 kello 11.39 (EEST)[vastaa]
Vai niin. En itse ole kohuista tietoinen. --TBone (keskustelu) 20. elokuuta 2022 kello 23.15 (EEST)[vastaa]
Onnellinen on se, joka ei tiedä, mitä tekee. --Pxos (keskustelu) 21. elokuuta 2022 kello 12.01 (EEST)[vastaa]

Need your input on a policy impacting gadgets and UserJS[muokkaa wikitekstiä]

Dear interface administrator,

This is Samuel from the Security team and I hope my message finds you well.

There is an ongoing discussion on a proposed policy governing the use of external resources in gadgets and UserJS. The proposed Third-party resources policy aims at making the UserJS and Gadgets landscape a bit safer by encouraging best practices around external resources. After an initial non-public conversation with a small number of interface admins and staff, we've launched a much larger, public consultation to get a wider pool of feedback for improving the policy proposal. Based on the ideas received so far, the proposed policy now includes some of the risks related to user scripts and gadgets loading third-party resources, best practices for gadgets and UserJS developers, and exemptions requirements such as code transparency and inspectability.

As an interface administrator, your feedback and suggestions are warmly welcome until July 17, 2023 on the policy talk page.

Have a great day!

Samuel (WMF), on behalf of the Foundation's Security team 8. heinäkuuta 2023 kello 02.02 (EEST)[vastaa]