Käyttäjä:QWerk

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
muokkaa  

Epävirallinen Wikipedian logo.svg

Olen 1990-luvulla syntynyt miespuolinen henkilö. Aloitin matematiikan opiskelun (sivuaineena fysiikka) Turun yliopistossa vuoden 2009 syksyllä. Olen kiinnostunut kaikista luonnontieteiden osa-alueista, mutten paheksu lainkaan historiaa tai taiteita. Syystä tai toisesta juuri nämä aihealueet kiinnostavat minua Wikipediassakin.

Wikipediassa tekemiseni kohdistuvat lähinnä jo olemassaolevien ja aiheiltaan elintärkeiksi kokemieni artikkeleiden laajentamiseen. Olen aloittanut artikkelisarjan tieteen historiasta, minkä pyrin saamaan joskus päätökseen (Antiikin tiede, keskiajan tiede, tieteellinen vallankumous). Viimeaikoina olen viettänyt aikaa Afrikan ja Oseanian valtioiden parissa (Fidži, Tonga, Nauru, Sudan, Djibouti, Etiopia).

Viitteiden merkitsemisessä myönnän olevani laiskansorttinen, mutta kyllä sen tiedon pitäisi jostakin lähdeteoksesta/-linkistä löytyä :).

Crystal wordprocessing.png

Deletionismin äärimmäistä muotoa kutsutaan joskus äärideletionismiksi. Äärideletionisti saattaa kannattaa kaiken tiedon poistamista Wikipediasta.

muokkaa  

Hommat

Työn alla tai tulossa työn alle

  • Valtioartikkelit
  • Tieteen historia
  • Alkuaineet (?)
muokkaa  

Linkkejä

muokkaa  

Muuta

  • Suomenkielisessä Wikipediassa on arviolta 33% artikkeleista lähteistettyjä. Oman mittaukseni mukaan englanninkielisessä Wikipediassa vastaava tilanne oli 21.7.2008 noin 54 % (n. 1 200 000 kpl lähteistettyjä ja muita kuin täsmennyssivuja tai ohjaussivuja 2,2 miljoonaa). Ruotsinkielisessä Wikipediassa tilanne on huonompi: 12 %.
muokkaa  

Babel

Tietyö 142.svg Tämä käyttäjä osallistuu Wikipedian korjaamoprojektiin.
Noia 64 apps karm.svg Tämä käyttäjä on ollut Wikipediassa
5 vuoden ja 15 päivän ajan.
muokkaa  

Sitaatteja

muokkaa  

Mitalit

Palkinto:
Ansiokkaasta puurtamisesta fyysikkoja käsittelevien artikkeleiden parissa. --JannE 21. huhtikuuta 2007 kello 07.01 (UTC)
.
Palkinto:
Kamppailusta roska-artikkeleita vastaan poistoäänestyksissä. --ML 8. kesäkuuta 2007 kello 21.04 (UTC)
.
Palkinto:
Suomen svg-karttapohjan ideoinnista ja sen tarkistamisesta ajan tasalle. --Care 17. marraskuuta 2007 kello 13.38 (UTC)
Palkinto:
Upean käyttäjäsivun teko ja
- muotoilujen hallinta Kermit-san
.
Palkinto:
Täten julistetaan QWerk suomenkielisen Wikipedian työn sankariksi stahanovilaisesta 15 000 muokkauksen ylittämisestä. --junafani (Hccmqqr) 10. toukokuuta 2008 kello 21.24 (UTC)


Palkinto:
QWerkille upeasta työstä Wikipedian eteen. Crimson CherryBlossom 20. helmikuuta 2009 kello 11.45 (EET)



Suomennettuja kuvia

Lähteet

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut