Twink

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee henkilöä. Twink on myös MMORPG-pelien hahmotyyppi

John Charles ”Twink” Alder (s. 29. marraskuuta 1944 Colchester, Essex, Englanti) on englantilainen muusikko ja näyttelijä. Hän oli keskeisiä hahmoja Englannin psykedeelisessä liikkeessä ja underground-musiikissa 1960- ja 1970-luvulla. Lempinimi ”Twink” tulee tiettävästi samannimisestä shampoosta.

Twink aloitti musiikkiuransa paikallisessa The Fairies -yhtyeessä. Vuonna 1965 hän muutti Lontooseen ja liittyi rumpaliksi Tomorrow-nimiseen yhtyeeseen, jossa kitaristina toimi myöhemmin Yes-yhtyeessä soittanut Steve Howe. Psykedeelistä rockia soittanut Tomorrow oli suosittu yhtye underground-piireissä. Vuonna 1968 Twinkistä tuli The Pretty Things -yhtyeen rumpali ja hän soittaa levyllä S.F. Sorrow, jota pidetään ensimmäisenä ns. ”rock-oopperana”[1].

Seuraavana vuonna hän levytti ensimmäisen sooloalbuminsa Think Pink. Levyn tuottajana oli Mick Farren. Albumilla soittivat The Deviants -yhtyeen jäsenet ja lisäksi muun muassa Steve Peregrin Took Tyrannosaurus Rex -yhtyeestä. Twinkin ja Deviants-miesten (Duncan Sanderson, Paul Rudolph ja Russell Hunter) yhteistyö jatkui myöhemmin Pink Fairies -yhtyeessä. Twink oli mukana yhtyeessä vuoden 1971 loppuun, jolloin hän erosi henkilökohtaisista syistä johtuen[2]. Sittemmin hän on ollut mukana yhtyeen uudelleenkokoontumisissa.

Myöhempinä vuosina Twink on tehnyt yhteistyötä muun muassa Syd Barrettin ja Hawkwind-yhtyeen jäsenten kanssa. Hänellä on ollut myös oma levy-yhtiö, Twink Records. Twink on toiminut myös näyttelijänä englantilaisissa TV-sarjoissa 1980-luvulla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Artikkeli albumista S.F. Sorrow
  2. Soundin Pink Fairies-artikkeli 1983

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]