Norther
Norther |
||||||||||||||
| Tiedot | ||||||||||||||
| Toiminnassa: | 1996– | |||||||||||||
| Tyylisuunta: | metallimusiikki | |||||||||||||
| Tyylilaji: | melodinen death metal | |||||||||||||
| Kotipaikka: | Espoo, Suomi | |||||||||||||
| Laulukieli: | englanti | |||||||||||||
| Sivusto: | norther.net | |||||||||||||
| Jäsenet | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Entiset jäsenet | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Levy-yhtiöt | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Norther on pääosin helsinkiläinen metalliyhtye. Yhtye perustettiin varsinaisesti vuonna 2000, jolloin se sai nykyisen nimensä. Norther oli kuitenkin olemassa nimellä Requiem jo vuodesta 1996.
Yhtye on sijoittunut Suomen viralliselle albumi- ja singlelistalle jokaisella julkaisullaan. Yhtyeen kitaristin Kristian Rannan lisäksi merkittävä kappaleentekijä oli entinen laulaja-kitaristi Petri Lindroos. Myös basisti Jukka Koskinen ja kosketinsoittaja Tuomas Planman ovat osallistuneet kappaleiden tekemiseen.
Helmikuussa 2007 yhtye siirtyi pois Spinefarmilta ja julkaisi viisi uutta kappaletta sisältäneen No Way Back -minialbumin, joka nousi Suomen singlelistalla sijalle 1. Levy oli rumpali Heikki Saaren ensimmäinen yhtyeen kanssa. Kappale ”Frozen Angel” valittiin V2 – jäätynyt enkeli -elokuvan nimikappaleeksi, ja yhtye esiintyi elokuvassa myös itse. No Way Backin julkaisi Suomen Musiikki.
Marraskuun loppupuolella 2007 Norther liittyi Century Median listoille. Yhtyeen viides täyspitkä albumi N julkaistiin 13. helmikuuta 2008.
19. huhtikuuta 2009 yhtye ilmoitti kotisivuillaan, että yhtyeen alkuperäisjäsen, laulaja-kitaristi ja säveltäjä Petri Lindroos erotettiin yhtyeestä, sillä hänen toinen bändinsä Ensiferum vie häneltä suurimman osan ajasta. 14. huhtikuuta 2009 yhtye ilmoitti uudeksi laulajaksi Aleksi Sihvosen. Toiseksi kitaristiksi keikoille saatin samalla Daniel Freyberg jonka yhtye vahvisti helmikuussa 2010 sivuillaan viralliseksi jäseneksi. Uusi albumi on tulossa ulos syksyllä 2011.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Jäsenet
- Aleksi Sihvonen - murinalaulu (s. 2. huhtikuuta 1984), soittaa myös Medicated -yhtyeessä ja ennen Imperanon -yhtyeessä
- Kristian Ranta - laulu, kitara (s. 13. toukokuuta 1981), mukana alusta lähtien
- Tuomas Planman - koskettimet (s. 17. maaliskuuta 1980)
- Jukka Koskinen - basso (s. 16. heinäkuuta 1981), soittaa myös Wintersun -yhtyeessä ja Cain's Offering -yhtyeessä
- Heikki Saari - rummut (s. 8. syyskuuta 1984), soittaa myös Naildown -yhtyeessä
- Daniel Freyberg - kitara (s. 4. helmikuuta 1982), soittaa myös Naildown -yhtyeessä
[muokkaa] Entiset jäsenet
- Petri Lindroos - laulu & kitara (1996-2009)
- Joakim Ekroos – basso (2000)
- Tuomas Solja – basso (1996–1997)
- Toni Hallio – rummut (1996–2005)
- Sebastian Knight – kosketinsoittimet (2000)
- Roni Korpas – kitara (1996–1999)
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Albumit
- Dreams of Endless War (2002)
- Mirror of Madness (2003)
- Death Unlimited (2004)
- Till Death Unites Us (2006)
- N (2008)
- Circle Regenerated (2011)
[muokkaa] EP:t
- Solution 7 (2005)
- Day Zero
- YDKS
- Hellhole
- Thorn
- Chasm (Remix)
- No Way Back (2007)
[muokkaa] Singlet
- Released (2002)
- Unleash Hell (2003)
- Spreading Death (2004)
- Scream (2006)
- Break Myself Away (2010)
[muokkaa] DVD:t
- Spreading Death (2004)
[muokkaa] Videografia
| Video | Album | Length |
|---|---|---|
| Released | Dreams of Endless War | 4:12 |
| Mirror of Madness | Mirror of Madness | 4:32 |
| Death Unlimited | Death Unlimited | 4:55 |
| Frozen Angel | No Way Back/N | 4:07 |
| We Rock | N | 3:57 |
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Northerin virallinen sivusto (englanniksi)
- Norther MySpace-sivustolla (englanniksi)
- Norther levy-yhtiö Century Median sivustolla (englanniksi)
- Norther Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi)
- Norther Last.fm-sivustolla (englanniksi)
Sivulta puuttuu