Trujillo (Honduras)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Trujillo
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna

Trujillo

Koordinaatit: 15°55′N, 85°57′WKoordinaatit: 15°55′N, 85°57′W

Valtio Honduras
Departementti Colón
Perustettu 1525
Aikavyöhyke UTC-6

Trujillo on kaupunki Hondurasissa Karibianmeren rannikolla. Se on maan vanhimpia eurooppalaisten perustamia kaupunkeja, ja se on Colónin departementin pääkaupunki. Trujillon lähellä Kristoffer Kolumbus astui ensimmäisen kerran maihin Hondurasissa, ja myöhemmin kaupunki on ollut merkittävässä asemassa monissa Hondurasin historian tapahtumissa.

Maantiede ja kaupunkikuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trujillo sijaitsee Trujillonlahden rannalla kapealla rannikkokaistaleella, ja kaupunki rajoittavat Capira- ja Calenturavuoret.[1] Kaupunkia ympäröivät tiheä trooppinen metsä, eikä Hondurasin rannikkoa pitkin pääse helposti kovinkaan paljon itään Moskiittorannikon suuntaan.[2] Historiallinen vanha kaupunki on pieni, vain kymmenisen korttelia käsittävä alue. Siellä on katedraali, keskusaukio, espanjalaisten linnoitus ja vanhoja rakennuksia 1500- ja 1800-luvuilta.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimmat todisteet Trujillon alueen asutuksesta ovat 1200–600 eaa. Tuolta ajalta on löytynyt ruukkuja kaupungin takana olevilta vuorilta. Kolumbus rantautui ensimmäisen kerran Amerikan mannermaan maaperälle lähellä Trujilloa 14. syyskuuta 1502. Francisco de las Casas perusti Trujillon 1525. Hernán Cortés oli lähettänyt hänet kukistamaan Cristóbal de Olidin itsenäiseksi julistaman Triunfo de la Cruzin siirtokunnan, joka siirrettiin sittemmin Trujilloon.[3] Kaupunki oli Hondurasin maakunnan keskuspaikka vuoteen 1537.[4]

Trujillon sijainti oli strategisesti tärkeä, sillä sen syvien satamien kautta espanjalaiset alkoivat kuljettaa sisämaasta kaivettua kultaa ja hopeaa Eurooppaan. Alue houkutteli siksi myös paljon merirosvoja, eikä 1500-luvun lopulla rakennettu Santa Bárbaraban linnoitus riittänyt suojelemaan kaupunkia Islas de la Bahíalla piileskeleviä merirosvoja vastaan.[3] Hollantialaiset merirosvot tuhosivat Trujillon 1643, ja espanjalaiset hylkäsivät kaupungin sen jälkeen yli vuosisadaksi.[4]

Espanjalaiset palasivat Trujilloon 1787, kun he pyrkivät häätämään englantilaiset Moskiittorannikolta ja Islas de la Bahíalta. Kaupunkia vaivasivat edelleen merirosvojen hyökkäykset, ja vuonna 1859 kaupunkiin hyökkäsi yhdysvaltalainen seikkailija William Walker.[3] Hän oli aiemmin vallannut Nicaraguan ja valtasi nyt Trujillon. Viiden päivän taistelujen jälkeen hondurasilaiset ja brittiläiset joukot onnistuivat kuitenkin pidättämään hänet, ja hondurasilaiset lopulta teloittivat Walkerin.[5]

Trujilloon saapui 1800-luvulla garifunia, joita brittiläiset olivat siirtäneet Roatánin saarella. Garifunien perustamien siirtokuntien vaikutus näkyy kaupungissa edelleen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chandler, Gary & Prado, Lisa: Honduras and the Bay Islands. Lonely Planet, 2009. ISBN 9781740591508. Google-kirjat (viitattu 17.10.2011). (englanniksi)
  • Gill, Nicholas: Frommer's Honduras. Mississauga: John Wiley & Sons Canada, 2009. ISBN 978-0-470-15943-9. Google-kirjat (viitattu 17.10.2011). (englanniksi)
  • Kilgore, Cindy & Moore, Alan: Honduras: The North Coast. Hunter Publishing. Google-kirjat (viitattu 17.10.2011). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Guide to Trujillo Viitattu 17.10.2011. (englanniksi)
  2. Kilgore & Moore, Trujillo.
  3. a b c Kilgore & Moore, Trujillo; History.
  4. a b Chandler & Prado, s. 229.
  5. a b Gill, s. 191.