Troglitatsoni
| |
Troglitatsoni
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| 5-[[4-[(6-hydroksi-2,5,7,8-tetrametyyli-3,4-dihydrokromen-2-yyli)metoksi]fenyyli]metyyli]-1,3-tiatsolidiini-2,4-dioni | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | A10 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C24H27NO5S |
| Moolimassa | 441,536 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Sulamispiste | 184–186 °C [1] |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | ? |
| Proteiinisitoutuminen | > 99 %[2] |
| Metabolia | Hepaattinen |
| Puoliintumisaika | 16–34 h[2] |
| Ekskreetio | ? |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | suun kautta |
Troglitatsoni (C24H27SNO5) on tiatsolidiinidionijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä on käytetty lääketieteessä diabeteksen hoitoon, mutta se vedettiin markkinoilta vuosina 1997–2000 vakavien haittavaikutusten vuoksi.[3]
Vaikutusmekanismi ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Troglitatsoni sitoutuu peroksisomiproliferaattoriaktivoituihin reseptoreihin, minkä seurauksena solujen herkkyys insuliinille lisääntyy ja monien hiilihydraattien ja lipidien aineenvaihduntaan vaikuttavien geenien ilmeneminen aktivoituu. Troglitatsoni alentaa veren glukoosipitoisuutta, ja myös kolesterolipitoisuus alenee. Yhdisteellä on havaittu olevan myös tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia. Troglitatsonia on käytetty insuliinille resistenttien diabetestyyppien hoidossa. Japanissa se tuli markkinoille vuonna 1995, Yhdysvalloissa ja Euroopassa vuonna 1997.[2][4][5][6]
Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vakavin troglitatsonin haittavaikutus on maksavaurio, joka voi olla tappava. Maksatoksisuus johtuu maksan solujen suolapumppujen toiminnan estymisestä, ja lisäksi yhdiste voi olla glutationireduktaasin inhibiittori, mikä lisää oksidatiivista stressiä maksasoluissa. Erityisen myrkyllinen on troglitatsonista maksassa muodostuva sulfaattimetaboliitti. Troglitatsoni vedettiin Isossa-Britanniassa ja muualla Euroopassa markkinoilta vuonna 1997 vain kolme kuukautta lääkkeen markkinoille tulon jälkeen ja Yhdysvalloissa ja Japanissa vuonna 2000. Lääkkeen ovat korvanneet pioglitatsoni ja rosiglitatsoni, jotka ovat paitsi tehokkaampia, myös maksatoksisuudeltaan alhaisempia.[4][5][6][7][8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1663–1664. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
- ↑ a b c Troglitazone DrugBank. Viitattu 31.8.2016. (englanniksi)
- ↑ troglitatsoni Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 11.9.2021.
- ↑ a b Hilmar Bischoff: Oral Antidiabetic Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 31.8.2016
- ↑ a b Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Endocrine and Metabolic Drugs, s. 459–467. Elsevier, 2009. ISBN 9780444532718. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 31.8.2016). (englanniksi)
- ↑ a b Veikko Koivisto: Insuliinianalogit ja uudet oraaliset diabeteslääkkeet. Duodecim, 1999, 115. vsk, nro 20, s. 2197–2202. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.10.2023.
- ↑ P. David Josephy, Bengt Mannervik: Molecular toxicology, s. 462. Oxford University Press, 2006. ISBN 9780195176209. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 31.8.2016). (englanniksi)
- ↑ Michael D. Coleman: Human Drug Metabolism, s. 234. John Wiley & Sons, 2010. ISBN 978-0-470-68934-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 31.8.2016). (englanniksi)