Triallyyliamiini
| Triallyyliamiini | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | N,N-bis(prop-2-enyyli)prop-2-en-1-amiini |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C=CCN(CC=C)CC=C[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C9H15N |
| Moolimassa | 137,22 g/mol |
| Kiehumispiste | 149,5 °C[2] |
| Tiheys | 0,809 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Veteen 2,5 g/l[2] |
Triallyyliamiini (C9H15N) on tyydyttymättömiin amiineihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää muiden yhdisteiden valmistukseen, katalyyttinä ja korroosionestoaineena.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa triallyyliamiini on väritöntä nestettä. Yhdiste liukenee hieman veteen ja hyvin useaan orgaaniseen liuottimeen kuten etanoliin, dietyylieetteriin, asetoniin ja bentseeniin.[2][3] Triallyyliamiini on keskivahva emäs ja sen pKa-arvo on 8,31[4].
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Triallyyliamiinia voidaan valmistaa allyylikloridin ja ammoniakin välisellä reaktiolla. Tässä reaktiossa muodostuu lisäksi allyyliamiinia ja diallyyliamiinia.[5] Triallyyliamiinia voidaan käyttää valmistettaessa muita orgaanisia yhdisteitä. Katalyyttinä sitä voidaan käyttää polyestereiden ja butadieenipolymeerien valmistuksessa. Tämän lisäksi triallyyliamiinia voidaan käyttää korroosionestoaineena.[2][3][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Triallylamine – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 30.11.2017.
- ↑ a b c d e Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 538. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
- ↑ a b S. Gangolli: The Dictionary of Substances and Their Effects, s. 302. RSC Publishing, 1999. ISBN 978-0854048380. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.11.2017). (englanniksi)
- ↑ Peter Roose & Michael G. Turcotte: Amines, Lower Aliphatic, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2016. Viitattu 30.11.2017
- ↑ a b Ludger Krähling, Jürgen Krey, Gerald Jakobson, Johann Grolig & Leopold Miksche: Allyl Compounds, Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 30.11.2017