Timo Saarnio
Timo Saarnio on syntynyt 1944 Helsingissä. Sisustusarkkitehdiksi Saarnio valmistui 1971 Taideteollisesta oppilaitoksesta Helsingistä (nykyisin Taideteollinen korkeakoulu).
Valmistuttuaan sisustusarkkitehdiksi Saarnio työskenteli eri arkkitehtitoimistoissa Helsingissä kymmenen ensimmäistä vuotta. Hänen päätöitään tältä ajanjaksolta ovat mm. Valion Pääkonttorin sisustus Helsingissä 1975–1977 sekä Bagdadin konferenssikeskus Irakissa 1978–1981.
1982 Timo Saarnio aloitti työskentelyn omassa sisustusarkkitehtitoimistossaan suunnitellen sisustuksia useiden yritysten pääkonttoreihin. Asiakkaita olivat muun muassa Kemira Oy, Perusyhtymä Oy, Fiskars Oy, Partek Oy, Jaakko Pöyry Oy ja Haka Oy. Vuodesta 1982 hän on myös toiminut huonekalusuunnittelijana ja osallistunut useisiin suunnittelukilpailuihin.
Vuonna 1987 Saarnio suunnitteli Intimo-kalustesarjan ensin omalle yritykselleen Intimo Oy:lle, sittemmin mallisto siirtyi Martela Oy:lle. Intimo-sarjaan kuuluvat yleistuolit, nojatuolit, sohvat ja pöydät julkitilakäyttöön. Yhdestä puuosasta, ilman liitoksia valmistetun Una-tuolin Saarnio suunnitteli vuonna 1995 P.O. Korhonen Oy:lle.
Vuodesta 1992 Timo Saarnio on työskennellyt freelance-huonekalusuunnittelijana tehden yhteistyötä mm. Martela Oyj:n, P.O.Korhonen Oy:n, Selka-Line Oy:n, italialaisen Horm srl:n sekä japanilaisen Interior Center Co. Ltd:n kanssa.
[muokkaa] Palkinnot ja tunnustukset
Timo Saarnio on palkittu lukuisissa eri muotoilukilpailuissa.
Timo Saarnio on saanut Taideteollisuuden Valtionpalkinto 1990 sekä vuonna 1997 hänelle myönnettiin 3-vuotinen Valtion taiteilija-apuraha. Timo Saarnio on toiminut myös Taideteollisessa korkeakoulussa tuntiopettajana sekä SIO:n ja ORNAMO:n luottamustehtävissä.
Vuonna 1996 hän vastaanotti kolme merkittävää muotoilualan palkintoa:
- Ensimmäinen palkinto kansainvälisessä Asahikawa-96 kilpailussa Japanissa, kilpailutyönä Woody–tuoli
- Ensimmäinen palkinto Forsnäs–kilpailussa Ruotsissa, kilpailutyönä Duetto–tuoli
- “Red Dot Award” -palkinto korkeatasoisesta suunnittelutyöstä Saksassa, kilpailutyönä Una–tuoli
Vuonna 1998 Saarnion Pack-tuoli valittiin “Vuoden tuoliksi” (the Chair of the Year) Udinen kansainvälisillä huonekalumessuilla Italiassa, sekä 1999 Saarnion Una-tuoli valittiin näyttelyn parhaaksi huonekaluksi (Best of Mobis) Brno’ssa, Tsekin tasavallassa. Samana vuonna Timo Saarnio sai SIO:n huonekalupalkinnon Habitare–messuilla Helsingissä Clip–tuolillaan sekä hänet vastaanotti ”Good Design Awardin” Japanissa Woody-Stack-tuolilla.
Sivulta puuttuu