Tasoristeysonnettomuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tasoristeysonnettomuus tarkoittaa rautatien ja ajoradan tasoylikäytävällä tapahtuvaa junan ja muun ajoneuvon yhteentörmäystä.

Junan ja pakettiauton törmäyksessä syntyneitä vahinkoja. Pakettiauto vaurioitui käyttökelvottomaksi ja juna suistui kiskoilta Iissä vuonna 2000.

Junan suuremman massan vuoksi tasoristeysonnettomuudessa muihin ajoneuvoihin syntyy huomattavia materiaalivaurioita. Junan tuhovoima on niin suuri, ettei mikään tieliikennettä varten testattu törmäyssuojaus suojaa ihmistä törmäystilanteessa. Juna saattaa myös suistua raiteilta, jolloin onnettomuus aiheuttaa yleensä enemmän vahinkoa ja lasketaan raideliikenneonnettomuudeksi.

Tasoristeysonnettomuudet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2000–2006 Suomessa tapahtui keskimäärin 55 tasoristeysonnettomuutta vuodessa, ja niissä kuoli kaikkiaan 53 ihmistä.[1] Lievästi tai vakavasti onnettomuuksissa loukkaantui kaikkiaan 149.[1] Onnettomuudet ovat sittemmin huomattavasti vähentyneet: vuosina 2019 ja 2020 tasoristeysonnettomuuksien määrä oli kumpanakin vuonna 16, ja onnettomuuksissa kuoli kahden vuoden aikana yhteensä viisi ihmistä.[2]

Onnettomuudet tapahtuvat tilastojen mukaan yleisimmin tutussa paikassa, hyvällä säällä ja kokeneelle kuljettajalle.[3] Yleensä onnettomuus tapahtuu joko puomittomassa tai kokonaan vartioimattomassa tasoristeyksessä. Vartioimattomat tasoristeykset pyritään poistamaan.[4] Merkittävin riskitekijä on huomattavasti lisääntynyt autoilijoiden piittaamattomuus ja tietoinen riskinotto, kuten STOP-merkin noudattamatta jättäminen.[3][5] Tasoristeysonnettomuus maksaa keskimäärin 387 000 euroa.[1]

Suomessa oli vuonna 2021 noin 2 000 ilman turvalaitteita olevia ns. vartioimatonta tasoristeystä, jotka ovat riskialttiita onnettomuuksille.[6] Pääosa niistä sijaitsee vähemmän liikennöidyllä rataverkolla. Vartioimattomia risteyksiä pyritään kuitenkin poistamaan tai tekemään turvallisiksi.[7]

Vakavia onnettomuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilastoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Onnettomuuksia Loukkaantuneita Kuolleita
1960[8] 222 128 43
1985[8] 112 72 25
2000 52 36 10
2001 60 25 12
2002 42 9 4
2003 52 15 6
2004 25 7
2005 64 18 8
2006 60 22 4
2007 48 20 10
2008 58 19 8
2009 34 10
2010 33 10 8
2011 25 13 2
2012 51 11 6
2013 35 2
2014 17
2015 35 19 6
2016 30 5 7
2017 25 8 9
2018 27 3 4
2019 16 9 2
2020 11 3
2021 25 18 8
2022 13 8 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tasoristeykset (Tasoristeysonnettomuudet koko maassa 2000–2007) Ratahallintokeskus. Arkistoitu 20.7.2007. Viitattu 25.7.2007.
  2. Tasoristeysonnettomuudet vuosina 2010-2020 vayla.fi. Väylävirasto. Viitattu 21.10.2021.
  3. a b Varo tasoristeystä – varsinkin sitä tuttua Ratahallintokeskus, VR-Yhtymä, Tiehallinto, Liikenneturva, Liikenne- ja viestintäministeriö, Rautatievirasto. Arkistoitu 13.8.2007. Viitattu 25.7.2007.
  4. Hjelt, Yrjö: Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja suomii Väylävirastoa kovin sanoin: "Todellinen halu tasoristeysturvallisuuden parantamiseen puuttuu" 5.10.2020. Yle Uutiset. Viitattu 21.10.2021.
  5. Tasoristeys Liikenneturva. Viitattu 8.2.2022.
  6. Kämppi, Marja-Liisa: Vartioimattomia tasoristeyksiä vielä Itä-Suomessa yli 40, lähivuosina moni niistä korvataan muulla tieyhteydellä Yle Uutiset. 3.9.2021. Viitattu 14.6.2022.
  7. Otkes: Tasoristeyksiä pitäisi poistaa tai parantaa vaarallisimmasta päästä Yle Uutiset. 6.10.2021. Viitattu 14.6.2022.
  8. a b Zetterberg, Seppo: Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta, s. 362–363. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-34742-3.