Tallulah Bankhead

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tallulah Bankhead ‎Carl Van Vechtenin valokuvassa

Tallulah Brockman Bankhead (s. 31. tammikuuta 1902 - k. 12. joulukuuta 1968) oli yhdysvaltalainen näyttelijätär ja talk show-juontaja.

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bankhead syntyi Huntsvillessä Alabamassa 31. tammikuuta vuonna 1902. Hänen isänsä oli William B. Bankhead, joka edusti demokraatteja Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa. Myös hänen setänsä ja isoisänsä olivat olleet mukana politiikassa; kumpikin oli aikanaan ollut senaatissa. Hekin olivat puoluekannaltaan demokraatteja. Bankheadin äiti kuoli synnyttäessään tytärtään.

Bankheadia kierrätettiin monessa eri oppilaitoksessa. Hän jopa vietti vuoden katolisessa koulussa, vaikka ei katolinen ollutkaan.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tallulah Bankhead ja leijonanpentu (1941)

15-vuotiaana Bankhead muutti perheineen New Yorkiin, ja alkoi saada pieniä rooleja. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli The Squab Farm vuodelta 1917. Bankhead tuli työnsä ulkopuolella tunnetuksi kovana juhlijana. Hän myös kokeili tänä aikana kokaiinia ja marijuanaa. Alkoholin hän jätti rauhaan.

1923 hän teki debyyttinsä Lontoon lavoilla. Bankhead esiintyi yli 12 näytelmässä seuraavan kahdeksan vuoden aikana. Hän myös esiintyi New York Cityn Broadwaylla Pulitzer-palkitussa They Knew What They Wanted-näytelmässä. Tämä rooli teki Bankheadista kuuluisan. Hän palasi Britanniaan, ja vuosikymmenen loppuun mennessä hänestä oli tullut Englannin kuuluisin näyttelijätär.

Vuonna 1931 hän palasi takaisin kotimaahansa saatuaan sopimuksen Paramount-yhtiön kanssa. Ura ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin kuten oli suunniteltu, vaan kriitikot tyrmäsivät Bankheadin suoritukset nopeasti.

Bankhead tuli kuuluisaksi villeistä juhlistaan, joissa ei ollut mitään estoja. Hän ei salaillut biseksuaalisuuttaan, ja hänet yhdistettiin moniin sen ajan naisjulkkiksiin. Hänellä kerrotaan olleen suhde muun muassa Greta Garbon ja Marlene Dietrichin kanssa.

1934 hän palasi New Yorkiin. Muutaman seuraavan vuoden ajan hän esiintyi näytelmissä. Hän myös havitteli Scarlett O'Haran roolia elokuvasta Tuulen viemää, mutta menetti mahdollisuutensa rooliin tuottajien todettua hänet liian vanhaksi. Lopulta Vivien Leigh sai osan, ja Bankhead palasi Broadwaylle.

Kymmenen vuotta myöhemmin Bankhead sai osan Alfred Hitchcockin elokuvasta Pelastusvene. Tätä pidetään hänen parhaana suorituksenaan valkokankaalla.

1950- ja 1960-luvulla hän jatkoi näyttelemistä Broadwaylla ja teki muutamia rooleja myös elokuvissa. Lisäksi hän juonsi omaa suosittua ohjelmaansa radiossa. Bankhead alkoi saada rooleja lisäksi myös televisiosta. Hän juonsi hetken omaa talk show'taan, jota ei kuitenkaan uusittu toiselle kaudelle.

Bankheadin viimeinen elokuva oli brittiläinen kauhuelokuva Die! Die! My Darling! vuodelta 1965. Kaksi vuotta myöhemmin hän esiintyi viimeisen kerran televisiosarjassa Batman.

Tallulah Bankhead kuoli New York Cityssä 12. joulukuuta 1968. Hänet on haudattu Marylandin osavaltioon.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]