Talkoot

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Teltan pystytys, Ylimuonion Juhannusseurojen talkoot v. 2005

Talkoot eli talkootyö on perinteinen suomalainen naapuriavun muoto, johon liittyy vahva yhteisöllisyyden tunne. Talkoissa autetaan ilman korvausta esimerkiksi talon rakentamisessa (kattotalkoot, betonitalkoot) tai annetaan muuta työpanosta ilman korvausta. Kaupungistumisen myötä myös asunto-osakeyhtiöt ja vuokrakerrostalot järjestävät talkoita (kevättalkoot, syystalkoot).

Talkoita voivat järjestää myös urheilu- tai harrastusseurat ja talkootyö onkin monelle harrastusyhteisölle pääasiallinen rahoitusmuoto seuran talouden ylläpitämiseksi. Tällöin on kyse vastikkeellisesta talkootyöstä, mutta talkootyön tuloksesta ei makseta veroa, koska toiminta katsotaan yleishyödylliseksi toiminnaksi ja koska jäsenet antavat työpanoksen ilmaiseksi yhdistyksen hyväksi.

Talkootyö on usein ollut tapana palkita talon emännän tekemällä ruoalla, suosittu talkooruoka on jonkintyyppinen keitto. Usein talkoissa tarjotaan myös olutta tai muita alkoholipitoisia juomia.

Talkootyöstä käytetään Etelä-Pohjanmaalla nimitystä kökkä.

Henkilökohtaiset työkalut