Systematiikka (oikeustiede)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Systematiikka on oikeusjärjestelmän järjestelmällinen esitys, jossa osoitetaan myös sen sisäiset riippuvuussuhteet.[1] Systematiikka ja eri oikeudenalojen yleiset opit ovat oikeudellisen tiedonhallinnan tärkeimmät välineet.[2]

Pohjoismainen oikeus samoin kuin keskiajan yliopistoissa Manner-Euroopassa syntynyt romaanis-germaaninen oikeus eroavat ratkaisevasti englantilaisperäisestä common law -oikeudesta ja equity-järjestelmästä. Pohjoismaisessa oikeudessa ei ole systematiikkaa eikä peruskäsitteitä, joita voisi verrata common law -oikeudessa käytettyihin. Eri oikeusjärjestelmät ovat yhteismitattomia. Suomalainen oikeus on mannereurooppalaistunut ruotsalaisen oikeuskäytännön kautta. Esimerkiksi Ruotsin hovioikeuskäytäntö omaksui vaikutteita Manner-Euroopasta jo 1600-luvulla.[1]

Romaanis-germaanisessa systematiikassa oikeusjärjestelmä jaetaan oikeudenaloihin siten, että erotetaan yksityisoikeus ja julkisoikeus. Common law -maissa tällaista jakoa ei ole. Näissä maissa ei ole esimerkiksi hallintotuomioistuimia, kun taas romaanis-germaanisessa oikeusryhmässä tuomioistuimet jaetaan hallintotuomioistuimiin ja yleisiin tuomioistuimiin. Tässä Tanska ja Norja ovat poikkeuksia. Manner-Euroopassa on suhteellisen yhtenäinen systematiikka myös perusjaottelun sisällä. Erityisesti velvoiteoikeuden ja esineoikeuden yhteiset perinteet ulottuvat pitkälle.[3]

Nykyajan oikeudellinen systematiikka on dynaamista. Yksityistäminen ja kilpailu ovat johtaneet yksityis- ja julkisoikeuden tarkan rajan hämärtymiseen ja 1800-luvulta peräisin olevan kiinteäryhmäisen systematiikan muuttumiseen. Kehittynyt tietotekniikka mahdollistaa oikeudellisen lähdeaineiston käytön useaan systemaattiseen jaotteluun perustuen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa VI palstat 703–704
  2. Encyclopædia iuridica fennica, osa VII palsta 586
  3. Encyclopædia iuridica fennica, osa VI palstat 753–754
  4. Encyclopædia iuridica fennica, osa VII palsta 559