Sylvio Kroll

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sylvio Kroll vuonna 1988.

Sylvio Kroll (s. 29. huhtikuuta 1965 Lübben, Brandenburg, Saksan demokraattinen tasavalta) on saksalainen, alun perin Itä-Saksaa edustanut telinevoimistelun olympiamitalisti.[1]

Kroll saavutti Soulin olympialaisissa 1988 itäsaksalaisena hopeaa joukkuekilpailussa ja hypyssä sekä sijoittui nojapuilla seitsemänneksi, hevosella kahdeksanneksi ja moniottelussa kymmenenneksi. Barcelonan olympialaisissa 1992 hän edusti Saksaa ja sijoittui neljänneksi joukkuekilpailussa, kuudenneksi hypyssä ja 26:nneksi moniottelussa.[1]

MM-kilpailuissa Wecker saavutti yhdeksän mitalia, joista kaksi oli kultaa. Vuonna 1985 hän voitti kultaa nojapuilla sekä saavutti hopeaa rekillä sekä pronssia moniottelussa ja joukkuekilpailussa. Vuonna 1987 hän voitti kultaa hypyssä ja saavutti pronssia joukkuekilpailussa. Vuonna 1989 hän sai hopeaa hypyssä ja joukkuekilpailussa. Mitalikokoelman täydensi vuoden 1991 MM-pronssi joukkuekilpailusta.[2]

Kroll voitti EM-kultaa hypyssä vuonna 1985. Samoissa kisoissa hän sai hopeaa nojapuilla ja hevosella. Vuonna 1987 hän saavutti EM-hopeaa rekillä ja hypyssä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sports Reference LLC
  2. Sport-komplett.de
  3. Sports123.com