Submission

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Theo van Gogh.

Submission, part 1 on 11-minuuttinen lyhytelokuva, jonka alankomaalainen Theo van Gogh ohjasi vuonna 2004. Elokuvan on käsikirjoittanut Ayaan Hirsi Ali, joka on myös kertojana elokuvassa.

Elokuva peilaa islamilaisen naisen elämää suhteessa Koraaniin ja nostaa esille kuinka vaikean roolin se antaa naisille. Elokuvassa pahoinpidellyt ja raiskatut musliminaiset rukoilevat jumalaa. He ovat pyrkineet elämään Koraanin sääntöjen mukaan, mutta heille se on tuonut suurta tuskaa. Elokuvassa esiintyvien naisnäyttelijöiden vartaloon on kirjoitettu Koraanin säkeitä, joilla naisten pahoinpitelemistä ja syrjintää on puolusteltu.[1]

Lyhytelokuva esitettiin alankomaalaisella VPRO-kanavalla elokuussa 2004. Muslimien piirissä reaktio elokuvaan oli pääosin kielteinen. Elokuvan ohjaajan, Theo van Goghin, henkeä uhattiin ja radikaali-islamisti Mohammed Bouyeri murhasi van Goghin 2. marraskuuta 2004 tämän ollessa pyöräilemässä töihin. Murhaaja kiinnitti van Goghin ruumiiseen avoimen kirjeen elokuvan käsikirjoittaja Hirsi Alille, jossa murhaaja sekavien antisemitististen salaliittorönsyilyjen jälkeen julisti tuhoa Amerikalle, Euroopalle, Alankomaille, uskottomille fundamentalisteille ja Ayaan Hirsi Alille. Murhaaja oli syntynyt Alankomaissa mutta hänen vanhempansa olivat lähtöisin Marokosta. Ayaan Hirsi Alin henkeä on uhattu elokuvan vuoksi ja häntä suojelevat henkivartijat.

Osa Submission, part 1 -elokuvan tekstistä on luettavissa Ayaan Hirsi Alin Neitsythäkki nimisestä esseekokoelmasta, josta löytyy Submission part I. Hirsi Ali aikoi tehdä elokuvaan jatko-osan, jonka nimeksi tulisi Submission, part 2.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Submission, part 1 (Google video) (englanniksi),(hollanniksi)
  2. Ayaan Hirsi Ali: Infidel. My life. ISBN 978-1-41652-624-7. Pocket Books, 2008.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hirsi Ali, Ayaan: Neitsythäkki: Islam, nainen ja fundamentalismi. Artikkelit koottu teoksista De zoontjesfabriek (2002) ja De maagdenkooi (2004) sekä lehtihaastatteluista. S. 169–176: Submission Part I -lyhytelokuvan käsikirjoitus. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-20346-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]