Siporex

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Siporex -harkoista valmistettu talo
Rakennusvaiheessa oleva Siporex -talo Kuopiossa
Siporexia käytetään sekä ulko- että väliseiniin

Siporex on suomalaisen Lennart Forsénin 1930-luvulla kehittämä, höyrykarkaisumenetelmällä valmistettu kevytbetoni.[1] Siporexia käytetään niin rakennusten ulko- ja väliseinissä kuin ylä-, väli- ja alapohjissa. Siporex-harkoista ja elementeistä valmistetaan muun muassa paloseiniä ja -muureja. Tuotannon ylijäämäharkoista ja -elementeistä valmistetaan kevytbetonimursketta ja kevytbetonijauhetta.[2]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siporexin hyvinä puolina pidetään sen yksikerroksisuutta, joka parantaa seinän eristävyyttä. Erillistä lämmöneristettä ei välttämättä tarvita. Muita hyötyjä ovat kosteus- ja muiden rakennusfysikaalisten riskien vähäisyys.[3]

Palonkesto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siporexia käytetään paloseinissä ja -muureissa ja se on erinomainen rakennusmateriaali hyvän palonkestonsa ansiosta. Betonista poiketen siporexin huokoisuus suojelee materiaalia höyrystyvän veden aiheuttamilta vauriolta. Siporex-rakenteet kuuluvat paloturvallisuusluokituksessa kaikkein turvallisimmaksi katsottuihin paloluokkiin.[4]

Ääneneristävyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

375 mm paksun ulkoseinän ilmaääneneristävyys Rw on noin 47 dB. Sivutiesiirtymä ulkoseinää pitkin estetään katkaisemalla seinärakenne tai sitomalla seinä raskaisiin runkorakenteisiin.[5]

Päästöluokitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siporex kuuluu M1-luokiteltuihin rakennusmateriaaleihin, mikä määrittelee rakennusmateriaalien vaatimuksia tavanomaisissa työ- ja asuintiloissa hyvän sisäilman laadun kannalta. M1-merkki kertoo vähäpäästöisyydestä.[6]

Kosteudenkestävyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siporexia käytetään märkätiloissa väliseinäratkaisuna. VTT on myöntänyt Siporex väliseinäratkaisulle märkätilasertifikaatin [7]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siporexin perusraaka-aineita ovat sementti, hienoksi jauhettu hiekka, vesi ja masuunikuona. Raaka-aineet annostellaan viiden kuutiometrin kokoiseen sekoittimeen, josta juokseva seos valetaan vakiokokoisiin teräsmuotteihin.

Muotteihin lisättävä alumiinijauhe saa aikaan kemiallisen prosessin, jossa massaan syntyy vetykaasua, joka nostattaa seoksen ja huokoistaa sen. Muotin sisältö kovetetaan 60-asteisessa lämpötunnelissa, jonka jälkeen materiaali paloitellaan leikkauskoneessa harkoiksi, palkeiksi, laatoiksi tai elementeiksi. Leikkauksen jälkeen materiaali höyrykarkaistaan korkean lämpötilan ja paineen avulla. Karkaisu antaa Siporexille sen lopullisen lujuuden ja ominaisuudet.

Valmistusmenetelmällä voidaan tuottaa myös raudoitettuja elementtejä. Raudoitteet valmistetaan hitsattavasta teräksestä, pinnoitetaan korroosionestomassalla ja sijoitetaan muottiin ennen valua.

Elementtien ja harkkojen urat, pontit ja viisteet tehdään karkaisemattomaan massaan leikkauskoneessa. Ne voidaan myös jyrsiä tai höylätä tuotteiden jälkikäsittelyn yhteydessä.

Suomessa Siporexia valmistaa H+H Finland, jolla on tehdas Ikaalisissa.[1]

Siporex-rakennuksia Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1936 valmistunut Malmin lentokentän terminaali on ensimmäinen rakennus Suomessa, jossa on käytetty Siporexia betoniseinien lämmöneristeenä. Rakennetta käytettiin sylinterinmuotoisessa keskiosassa.[8] Helsingin Merihaan kulttuurisauna on rakennettu Siporexista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tuotteet ja ratkaisut H+H Finland Oy. Viitattu 29.9.2009.
  2. RT-Ympäristöseloste: Siporex höyrykarkaistu kevytbetoniharkko (PDF) (Internet Archivessa, tallennettu 7.2.2007) 3.8.2006. Rakennustieto. Viitattu 29.9.2009.
  3. Tompuri, Vesa: Siporex on idioottivarma eristerakenne Tekniikka & Talous. 18.3.2008. Talentum. Viitattu 29.9.2009.
  4. Siporex - Paloesite HplusH Finland Oy. Viitattu 8.11.2010.
  5. Tuotteen luokittelu ja tunnistaminen VTT. Viitattu 8.11.2010.
  6. Rakennusmateriaalien päästöluokitus Rakennustieto. Viitattu 8.11.2010.
  7. Tuotesertifikaatti - märkätilojen väliseinälaattoja H+H Finland Oy. Viitattu 8.11.2010.
  8. Tiirikka, Marjo: Malmin lentokenttä – tyylipuhdasta funktionalismia. Kontrahti, 2011, nro 3, s. 30. Senaatti-Kiinteistöt. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 7.9.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.