Silvano Chesani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Silvano Chesani vuonna 2012.
Silvano Chesani vuonna 2012.
Maa:  Italia
Miesten yleisurheilu
Sisäratojen EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Praha 2015 korkeushyppy

Silvano Chesani (s. 17. heinäkuuta 1988 Trento) on italialainen korkeushyppääjä. Hänen ulkoratojen ennätyksensä on vuonna 2013 Modenasa hypätty 231 ja sisäratojen ennätyksensä helmikuussa 2013 Anconassa hypätty 233[1]. Chesani edustaa Atletica Clarina Trentoa, on 190 senttimetriä pitkä ja painaa 75 kilogrammaa[2].

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chesani saavutti hopeaa vuoden 2015 sisäratojen EM-kilpailuissa Prahassa. Hän jakoi toisen sijan yhdessä Kreikan Adónios Mástorasin kanssa. Chesani on osallistunut kahdesti MM-kilpailuihin, vuosina 2011 ja 2013 jääden molemmilla kerroilla karsintaan[1]. Myös EM-kilpailuihin Chesani on osallistunut kahdesti, vuosina 2010 ja 2012, mutta jäi niissäkin karsintaan. Vuonna 2013 Chesani saavutti Välimeren kisoista hopeaa.[3]

Chesanin vuonna 2013 Anconassa hyppäämä sisäratojen ennätys oli tuolloin myös Italian ennätys, ennen kuin Marco Fassinotti rikkoi sen vuonna 2014.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Silvano Chesani Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. European-athletics.org
  3. Silvano Chesani tilastopaja.org. Viitattu 26.3.2016. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.