Siina Hirvonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Siina Hirvonen (s. 1977)lähde? on suomalainen muusikko, musiikkipedagogi, musiikkileikkikoulunopettaja, televisiojuontaja ja -toimittaja. Hirvonen on oopperalaulaja-laulutaiteen lehtori Anssi Hirvosen ja kanttori-filosofian tohtori Riitta Hirvosen tytär.lähde?

Siina Hirvonen opiskeli musiikkipedagogiksi Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa 1999–2003.lähde? Hirvonen aloitti jatko-opintonsa Sibelius-Akatemiassa vuonna 2006 Musiikkikasvatuksen osastolla. Hirvonen on työskennellyt varhaisiän musiikinopettajana esimerkiksi Helsingin Konservatoriossa, Pirkanmaan musiikkiopistossa, Maija Salon musiikkiopistossa ja MLL:n paikallisyhdistyksissä. Lisäksi Hirvonen on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa erilaisia lastenkonsertteja ja -tapahtumia sekä musiikkiäänitteitä.[1]

Hirvonen tekee yhteistyötä Yle TV2:n lastenohjelmatuotannon kanssa. Hän on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa erilaisia musiikkiohjelmasarjoja vuodesta 2006 alkaen. Hirvonen on toiminut Pikku Kakkosen maanantai-iltojen eli Musamaanantain viikottaisena juontajana syksystä 2008 lähtien.[1]

Opetus- ja tv-työnsä ohessa Siina Hirvonen keikkailee ahkerasti ympäri Suomea mm. Siina & Taikaradio -lastenmusiikkiorkesterinsa kanssa. Siina & Taikaradiolta on ilmestynyt oma äänite. Keikkailun lisäksi hän tekee paljon yhteistyötä eri orkestereitten kanssa. Hirvonen on ollut Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä esiintynyt myös Radion sinfoniaorkesterin, Oulu Sinfonian ja Hyvinkää Orkesterin kanssa.[1]

Hirvonen on kehittänyt jatkuvasti musiikillisia taitojaan ja osaamistaan kouluttautuen sekä kansainvälisillä että kotimaisilla koulutuskentillä. Lastenkonsertti ja opetustyö sekä Pikku Kakkosen lastenmusiikkiohjelmat pohjautuvat monipuoliseen musiikkikasvatukseen ja leikin kautta oppimiseen.

Hirvonen sai Vuoden Kasvattaja 2010 -palkinnon ansiokkaasta, laadukkaasta ja monipuolisesta työstään varhaisiän musiikkikasvatuksen ja -opetuksen sekä lastenmusiikin ja -kulttuurin saralla.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Siinan esittely siinahirvonen.fi. Viitattu 27.11.2013.
  2. Närhi, Jani: Pikku Kakkosen Siina Hirvonen on Vuoden kasvattaja 2010 26.1.2011. Yle. Viitattu 25.11.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]