Shelley Winters

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Shelley Winters

Shelley Winters (alk. Shelley Schrift, 18. elokuuta 1920 Saint Louis, Illinois, Yhdysvallat14. tammikuuta 2006) oli juutalaista syntyperää oleva yhdysvaltalainen näyttelijä, joka palkittiin kahdesti sivuosa-Oscar-palkinnolla.

Winters esiintyi peräti 120 elokuvassa, joista ensimmäinen oli What a Woman vuodelta 1943. Hänellä oli parhaan naispääosan Oscar-ehdokkaana elokuvista Paikka auringossa (A Place in the Sun, 1951) ja koomisesta roolistaan elokuvassa The Poseidon Adventure vuodelta 1972. Sivuosa-Oscarin hän sai kahdesti: vuoden 1959 elokuvasta Anne Frankin päiväkirja (The Diary of Anne Frank) ja Kosketus onneen (A Patch of Blue, 1966).

Nuorena Wintersiä pidettiin kukoistavana kaunottarena, mutta suurimpien menestystensä aikana hän oli huomattavan ylipainoinen. Sittemmin hän onnistui pudottamaan painoaan. Wintersillä oli lukuisia rooleja myös televisiossa. Hänellä väitetään olleen suhde presidentti John F. Kennedyn isän Joseph Kennedyn kanssa, ja ainakin hän oli läheinen Hollywood-näyttelijä William Holdenin kanssa, josta hän kertoo muistelmissaan.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.