Seulontatutkimus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Seulontatutkimus tarkoittaa lääketieteessä strategiaa, jonka avulla löydetään oireettomasta väestöstä tiettyjä sairauksia. Seulonnan toteuttamiseksi järjestetään joukkotarkastuksia, joihin kutsutaan tietty seulottava ihmisryhmä. Seulontatutkimuksiin osallistuminen on kuitenkin vapaaehtoista. Väestön seulontojen tavoitteena on sairauksien varhainen löytäminen ja hoitaminen, ja siten kuolleisuuden alentaminen.

Seulonnan edellytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seulottavan taudin tulee olla kansanterveydellisesti merkittävä ja sellainen, että se on löytövaiheessa hoidettavissa. Seulontatestin tulisi tunnistaa sairaudesta kärsivät oireettomat henkilöt riittävän suurella herkkyydellä ja tarkkuudella. Seulonnan hinnan täytyy myös pysytellä kohtuullisella tasolla.

Syöpäseulannat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rintasyöpä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Mammografiaseulonta

Rintasyöpää seulotaan mammografiakuvauksella. Mammografia on rinnan röntgenkuvaus. Mammografiaseulonnan tavoitteena on rintasyöpien varhainen löytäminen ja hoitaminen, ja siten väestön rintasyöpäkuolleisuuden alentaminen. Mammografiaseulonnan on todettu vähentävän rintasyövästä johtuvia kuolemia 40–74-vuotiailla naisilla[1]

Seulontamammografian herkkyys rintasyövän löytämisessä on noin 71–96 prosenttia ja tarkkuus 94–97 prosenttia. Luvut vaihtelevat jonkin verran eri aikona ja eri maissa tehtyjen tutkimusten välillä. Alle 35-vuotiailla naisilla kuvauksen herkkyys on jonkin verran pienempi, ja heille rinnan ultraäänitutkimus voi olla mammografiaa parempi vaihtoehto.[2][1] Niistä naisista, joiden seulontamammografiakuvissa näkyy poikkeavia löydöksiä, lopulta ainoastaan viidellä prosentilla todetaan rintasyöpä. Syöpien havaitsemistodennäköisyyden suhteen ei ole huomattu merkittäviä eroja perinteisen filmiä käyttävän kuvauksen ja uudemman digitaalimammografian välillä.[3] Isossa-Britanniassa seulonnan piiriin kuuluvat kaikki 50–64-vuotiaat naiset, ja seulonta tapahtuu kolmen vuoden välein.[4] Nuorille naisille ultraäänitutkimus on turvallisempi ensimmäiseksi tutkimukseksi, sillä ultraääneen ei liity säderasitusta.

Kohdunkaulan syöpä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohdunkaulan syöpää seulotaan kohdunkaulasta otettavalla irtosolunäytteellä eli papa-kokeella. Suomessa naiset kutsutaan seulontakokeisiin viiden vuoden välein, tavallisimmin 30 vuoden iästä alkaen. Seulonnan on osoitettu selvästi vähentävän kuolleisuutta kohdunkaulan syöpään.

Eturauhasen syöpä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eturauhasen syöpää voidaan seuloa PSA verikokeen avulla. PSA-testin avulla on mahdollista löytää eturauhasen syövät varhain ennen taudin etenemistä. Ongelmaksi saattaisi muodostua kuitenkin ylidiagnostiikka, jonka voi aiheuttaa mahdollisten pienten, kliinisesti merkityksettömien syöpien löytymisen. Tämä puolestaan voisi johtaa myös ylihoitoon. Seulontamenetelminä käytetään rektaalista eturauhasen tunnustelua ja ultraäänitutkimusta, sekä PSA-pitoisuuden määritystä verikokeista. Viimeksi mainittu erilaisine muunnelmineen on tällä hetkellä eniten käytetty ensisijainen seulontamenetelmä.[5]

Laajassa eurooppalaisessa seulontatutkimuksessa (European Randomized Study of Screening for Prostate Cancer, ERSPC) seurattiin miehiä 9 vuoden ajan. Tutkimuksessa havaittiin, että seulonnalla voidaan vähentää eturauhassyöpäkuolleisuutta 20–30 prosenttia ja että parantumattomien syöpien osuus vähenee kolmanneksella. Teho on rintasyövässä käytetyn mammografiaseulonnan tasoa. PSA-seulonnan avulla voidaan löytää 41 % luustoon metastoituvaa tautia ennen leviämisvaihetta. Myös paikallisten levinneiden syöpien määrä väheni seulannan avulla.[6]

Oireettoman miehen PSA-testauksen keskeinen ongelma on ylidiagnostiikka ja siitä johtuva ylihoitaminen. Kliinisesti merkityksettömän syövän hoitaminen saattaa vain huonontaa potilaan elämänlaatua. Yksilön kannalta PSA-testaus merkitsee epäilyä vakavaksi mielletystä sairaudesta ja elämänlaadun heikkenemistä, kun terveestä miehestä tulee sairas. Suurin osa PSA-seulonnoissa löydetyistä eturauhasen syövistä on pieniä ja hitaasti eteneviä "kilttejä" syöpiä. Piilevänä tautina se on hyvin yleinen. Tavallinen ihminen arvostaa seulontaa, ja siksi syöpäseulontojen tehoa yliarvioidaan helposti. Työterveyshuollossa PSA-testejä otetaan joskus jopa mieheltä kysymättä. Tämä on epäeettistä, sillä tutkittavalta tulisi aina kysyä, haluaako hän tulla PSA-testatuksi. Seulontatutkimuksen perusteella tiedetään nyt, että yhden miehen pelastamiseksi eturauhassyöpäkuolemalta pitää seuloa tuhat miestä yhdeksän vuoden ajan. [7]

Sikiöseulonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sikiöllä olevien sairauksien tai kehityshäiriöiden seulonta suoritetaan raskauden aikana esimerkiksi ultraäänitutkimuksella, äidiltä otetulla verikokeella tai lapsivesinäytteen avulla.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Humphrey, L.L., Helfand, M., Chan, B.K., Woolf, S.H.: Breast cancer screening: a summary of the evidence for the U.S. Preventive Services Task Force. Annals of Internal Medicine, 2002, nro 137(5 Part 1), s. 347-360. Artikkelin verkkoversio. PMID 12204020
  2. Mammografian osuvuus seulontatutkimuksena Duodecim. Viitattu 21.5.2007.
  3. Elmore, J.G., Armstrong, K., Lehman, C.D., Fletcher, S.W.: Screening for breast cancer. JAMA, 2005, nro 293(10), s. 1245-1256. PMID 15755947
  4. Beckett, J.R., Kotre, C.J., Michaelson, J.S.: Analysis of benefit:risk ratio and mortality reduction for the UK Breast Screening Programme. British Journal of Radiology, 2003, nro 76, s. 309-320. Artikkelin verkkoversio. PMID 12763946
  5. Antti Rannikko: Seulonta 2011. Suomalainen Eturauhassyöpä.fi. Viitattu 18.1.2011.
  6. ERSPC 2009. EU: ERSPC. Viitattu 18.1.2011. (englanniksi)
  7. Vesa Kataja: Tarvitaanko eturauhasen syövän seulontaa? – Ei todellakaan!, s. 17, 19, 21. Syöpäsäätiön XXXVII Symposiumi, Esitelmä. Helsinki: Syöpäsäätiö, 2010. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.1.2011).

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pruuki, Heli: Kuka on potilas? Suomalaisen sikiöseulontakäytännön sosiaalieettistä tarkastelua. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsinki: Heli Pruuki, 2007. ISBN 978-952-92-2974-1. Teoksen verkkoversio (PDF).
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.