Serafi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Serafit (seraphim) ovat kristillisessä mytologiassa esiintyviä enkelihahmoja. Nimi serafi tarkoittaa palavaa tulta tai syyttäjää. Ne mainitaan Raamatussa nimeltä Jesajan kirjassa 6:2. Serafeilla on kuvauksien mukaan kuusi siipeä, joista neljällä ne suojautuvat Jumalan kirkkaudelta ja kahdella lentävät. Serafien ainoana tehtävänä on ylistää Jumalaa. Serafeja on pidetty rakkauden, valon ja tulen enkeleinä. Taiteessa niiden väri on yleensä punainen. Keskiaikaisen katolisen teologian mukaan serafit ja kerubit olivat enkeleiden hierarkiassa ylimpänä. Kuvataiteessa serafin siipiin kuvataan toisinaan 10–12 silmää, jotka edustavat Elämän puussa (sefiroth-puu) kuvattuja hyveitä ja pyhiä enkeleitä/nimiä, mutta silmien on myös eräissä perinteissä väitetty edustavan ihmisen eri olemisen tasoja (sielu, sydän, mieli, aisti yms).

Serafit mainitaan usein yhdessä kerubien kanssa muun muassa kansahurskauden ja virsikirjan taivastoiveissa ja -kuvauksissa.

Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.