Seppo Jokinen
Seppo Sakari Jokinen (s. 13. huhtikuuta 1949 Tampere) on suomalainen rikoskirjailija.
Jokinen kävi keskikoulun Tampereen klassillisessa lyseossa ja lähti armeijan jälkeen 1970 Australiaan lähes neljäksi vuodeksi. Hän työskenteli 1975 lähtien Tampereen kaupungin tietokonekeskuksessa ja ehti toimia pitkään keskuksen pääoperaattorina, kunnes ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi loppuvuodesta 2006.
Seppo Jokinen tunnetaan tamperelaista ja Hervannassa asuvaa komisario Sakari Koskista käsittelevistä rikosromaaneistaan. Jokinen on julkaissut säännöllisesti vuodesta 1996 lähtien vuosittain yhden kirjan.
Vuonna 2010 Jokinen vaihtoi kustantamoa Karistosta osuuskuntamuotoiseen suomalaisten dekkarikirjailijoiden omistamaan Crime Time -kustantamoon. Jokinen on Crime Timen perustajajäsen. Crime Time pyrkii julkaisemaan Jokisen kirjoja myös englanniksi. Ensimmäisenä aiotaan julkaista Hukan enkelit Yhdysvalloissa.[1]
Sisällysluettelo |
Palkinnot [muokkaa]
- Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1997, 2000 ja 2007
- Vuoden johtolanka -palkinto 2002
- Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 2003
Jäsenyydet [muokkaa]
- Pirkkalaiskirjailijat ry 1996
- Suomen Kirjailijaliitto ry 1999
- Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ry 2003
Tuotanto [muokkaa]
- Koskinen ja siimamies. Hämeenlinna: Karisto, 1996. ISBN 951-23-3573-5.
- Koskinen ja raadonsyöjä. Hämeenlinna: Karisto, 1997. ISBN 951-23-3704-5.
- Koskinen ja pudotuspeli. Hämeenlinna: Karisto, 1998. ISBN 951-23-3838-6.
- Koskinen ja taikashow. Hämeenlinna: Karisto, 1999. ISBN 951-23-3974-9.
- Koskinen ja kreikkalainen kolmio. Hämeenlinna: Karisto, 2000. ISBN 951-23-4089-5.
- Hukan enkelit. Hämeenlinna: Karisto, 2001. ISBN 951-23-4229-4.
- Piripolkka. Hämeenlinna: Karisto, 2002. ISBN 951-23-4320-7.
- Vilpittömässä mielessä. Hämeenlinna: Karisto, 2003. ISBN 951-23-4424-6.
- Suurta pahaa. Hämeenlinna: Karisto, 2004. ISBN 951-23-4530-7.
- Sana sanaa vastaan. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4669-9.
- Hiirileikki. Hämeenlinna: Karisto, 2006. ISBN 951-23-4774-1.
- Viha on paha vieras. Hämeenlinna: Karisto, 2007. ISBN 978-951-23-4885-5.
- Kuka sellaista tekisi. Hämeenlinna: Karisto, 2008. ISBN 978-951-23-5000-1.
- Lyöty mies. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5130-5.
- Räätälöity ratkaisu. Hämeenlinna: Karisto, 2010. ISBN 978-951-23-5305-7.
- Ajomies. Helsinki: Crime Time, 2011. ISBN 978-952-59-1825-0.
- Hervantalainen. Helsinki: Crime Time, 2012. ISBN 978-952-59-1871-7.
- Vihan sukua. Helsinki: Crime Time, 2013. ISBN 978-952-289-047-4.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Komisario Koskisen luoja vaihtaa kustantajaa ja suuntaa ulkomaille Aamulehti. 16.12.2010. Viitattu 25.7.2011.