Selkäkankaan hautaröykkiöt
| Selkäkankaan hautaröykkiöt | |
|---|---|
 Selkäkankaan muurilatomus lännestä kuvattuna, kesä 2018 |
|
| Sijainti | |
  Selkäkankaan hautaröykkiöt |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Suomi |
| Paikkakunta | Nakkila |
| Historia | |
| Tyyppi | hiidenkiuas |
| Ajanjakso | pronssikausi |
| Huippukausi | varhaispronssikausi (periodit II–III, 1500–1100 eaa.) |
| Kulttuuri | Skandinavian pronssikausi |
| Korkeus | 30 m |
| Pinta-ala | 5000 m² |
| Aiheesta muualla | |
Selkäkankaan hautaröykkiöt sijaitsevat Satakunnassa Nakkilan Viikkalassa. Röykkiöalue on matalalla harjanteella, josta on lounaaseen Kokemäenjoelle matkaa 2,1 kilometriä. Alueella sijaitsee neljä hautaröykkiötä, joista suurin on ajoitettu lähinnä sen koon perusteella varhaispronssikaudelle. Muut röykkiöt ovat todennäköisesti myöhäisempiä, jolloin Selkäkankaan alueen muinaisjäännökset ajoittuvat noin 1500–1100 eaa. (Monteliuksen periodit II–III). Suurin röykkiöistä on niin sanottu muurilatomus, joka on yksi Suomen suurimpia hautaröykkiöitä. Se ajoittuu noin 1300 eaa.[1][3]
Alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Röykkiöalue sijaitsee pitkittäisellä matalalla moreeniharjanteella, jonka poikki kulkee paikallistie. Kolme röykkiöistä löytyy tien länsipuolelta ja yksi sen itäpuolelta. Tien mutkan vieressä sijaitsee osittain kivenotossa tuhoutunut 7 metriä pitkä ja 1,1 metriä korkea röykkiö. Se on sammaleen ja turpeen päittämä. Tästä 45 metriä länteen sijaitsee alueen suurin röykkiö, joka täyttää koko mäen huipun. Se on 40 metriä pitkä ja 6,5 metriä leveä suorakaiteen muotoinen kivilatomus. Kun vielä jatketaan 80 metriä länteen, saavutaan pyöreälle kiviröykkiölle. Se on halkaisijaltaan 6–8 metriä pitkä ja 0,4 metriä korkea. Neljäs röykkiö sijaitsee tieltä 30–40 metriä itään mutta samalla muista röykkiöistä 100 metriä kaakkoon. Siellä sijaitsee säännöllisen ja pyöreän muotoinen 0,5 metriä matala röykkiö, jonka halkaisija on 11–13 metriä. Röykkiön keskikohta on hieman kuopallaan.[1]
Muinainen ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mikäli aikanaan tehty ajoitus osui oikeaan ja myöhemmin tekstissä esitelty radiohiiliajoitukset ovat oikeita, hautaröykkiöistä suurin olisi tehty noin 1300 eaa. Silloin sijaitsi Selkäkangas merellisessä ympäristössä, missä matala ja loivarinteinen moreenharjanne oli vielä 1600 eaa. ollut pitkä ja kapea niemi. Maankohoamisen vuoksi niemi leveni ja piteni, jolloin sille saattoi asettua asumaan. Lähin tunnistettu asuinpaikka sijaitsee noin 100 metrin päässä kiviröykkiöistä, mutta sitä ei ole tutkittu tarkasti eikä sen ajoitusta tiedetä. Maatalouden vaatimukset pronssiajalla olivat pienet pehmeämultaiset peltoalat, laajat kosteikkoniityt karjalle ja riittävät kalavedet. Tietyssä vaiheessa varhaispronssikautta nämä ehdot ovat lähiseudulla selvästikin täyttyneet.[4]
Selkäkankaan muurilatomus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyinen käynti Selkäkankaalla ei avaa suoraan alkuperäisen muurilatomuksen kaikkia piirteitä. On maalikolle varmasti pieni arvoitus, miksi Sammallahdenmäen muurilatomukset ovat maastossa niin selväpiirteisiä ja Selkäkankaan muurilatomuksen rakenteet kivien alle piilotettu. Tutkimuksissa on kuitenkin selvinnyt joitakin asioita.
Kivilatomus on muodoltaan pitkänomainen ja se on rakennettu moreeniharjun kanssa itä-länsi-suuntaisesti. Latomus on noin 43 metriä pitkä ja pitkien sivujen välinen etäisyys on itäpäässä yhdeksän metriä ja länsipäässä 11 metriä. Latomuksen suurin sisärakenne on suorakaiteen muotoinen muuri, joka on 40 metriä pitkä ja sen reunat sijaitsevat noin 5–6 metrin päässä tosistaan. Nykyään näiden muurien ulkopuolella on runsaasti kiviä eikä muurin rakennetta erota maastossa helposti. Muuria on kuitenkin jätetty kaivauksissa lyhyt osuus näkyviin röykkiön pohjoissivulla. Muurien väliin on heitelty kiviä ohueksi kerrokseksi. Latomuksen päissä on kiveä metrin paksuisena kerroksena ja keskellä 1,4 metrin kerroksena. Kiveä on näkyvissä noin 500 m² alalla, josta muurien väliin jää 220 m² (= 40 × (5 + 6) ÷ 2). Täytteeksi on otettu paikallinen hiekkakivi, joka on väriltään vaalean punaista ja jota esiintyy röykkiön ympäristössä.[4]
Muuri on kasattu pinoamalla laakakiviä ja lohkareita noin metrin korkuiseksi rakenteeksi. Muurit on rakennettu silmämääräisesti, sillä ne eivät ole aivan suorat. Muurin ulkosivut on tehty pystysuoriksi, mutta sisäpuolen sivu on jätetty epäsäännölliseksi. Keskellä latomusta löytyi suurista kivistä aseteltu tila vainajalle. Tällaista rakennetta kutsutaan nimellä paasikiviarkku, sillä niihin oli tapana asettaa vainaja makaamaan kuin arkkuun. Tällä kertaa vainaja poltettiin ja arkkuun ripoteltiin vain vainajan palaneet luut. Paasikiviarkun ulkomitat olivat 3,6 metriä pitkä ja 2,2 metriä leveä. Arkun sisäpuolella sen muoto oli suorakaiteen muotoinen, mutta ulkopuolella sen muoto oli epäsäännöllinen. Arkun länsipuolelta löytyi toinen sisärakenne. Sinne oli rakennettu kivistä halkaisijaltaan kolmemetrinen ympyrä. Arkun välimatka ympyrään oli metri.[4]
Voidaan perustellusti arvella, että arkkuun on haudattu ensimmäinen vainaja. Hänen ruumiinsa oli poltettu roviolla, tuhkat oli kerätty talteen, puhdistettu tuhkasta ja hiilestä, ja sitten murskattu. Luunmuruset, jota saatiin talteen 640 grammaa, heitettiin arkun länsiosaan. Myös arkun ulkopuolella kaakkoispuolella löytyi erillinen (20 grammaa) poltetun luun keskittymä. Se on tutkimuksien mukaan erillinen jälkihautaus. Kiviympyrän sisä- (300 grammaa) ja ulkopuolelta löytyi laajemmat luusirujen keskittymät. Ne ovat muodostuneet vähintään yhden aikuisen luusiruista.[4]
Naudan jäänteet olivat kadonneet lähes kokonaan. Niistä oli jäänyt jäljelle vain hampaita tai hammaskiillettä. Hampaita löydettiin viisi: arkun sisältä, kiviympyrän sisältä, ympyrästä noin 5 metriä länteen ja kaksi muurin ulkosivuilta. Naudan jäänteiden löytyminen liittyy todennäköisesti hautausrituaaleihin, jotka polttamattomina ovat maatuneet lähes kokonaan pois. On ollut onnekasta löytää edes nämä jäänteet. Röykkiöstä löytyi toki muitakin yksittäisiä luusirujen tai hammaskiilteen jäänteitä, mutta niitä ei enää käsitellä tässä.[4]
Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiviraunion tutkimus, ennallistus ja ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Selkäkankaan muurilatomus tutkittiin kesäisin vuosina 1978–1981 Turun Yliopiston Arkeologian laitoksen toimesta. Kaivauksten löytöaineisto oli vähäinen, koska röykkiön keskeltä löytyi vain palanutta ihmisenluuta ja naudan palamattomia hampaita. Palaneet luut tutkittiin ja ne osoitettiin kuuluneen eri ihmiselle. Koska tutkimuksissa ei löydetty esineitä, joiden avulla olisi voinut ajoittaa kiviröykkiön rakentaminen, on tähän asti tyydytty ilmoittamaan ajoitukseksi todennäköinen aikakausi varhaispronssikausi. Se sijoittuu Suomessa aikaisintaan periodille II eli 1500–1300 eaa. tai sitä myöhäisempään ajankohtaan. Kaivauksista ei löytynyt myöskään tarpeeksi orgaanista materiaalia sen aikaisia radiohiiliajoituksia varten. Uuden radiohiiliajoitukset tukevat kyseistä ajoitusta.[4]
Kaivauksien jälkeen röykkiö palautettiin mahdollisimman alkuperäiseen muotoon kantamalla kiviä siihen tasaiseksi kerrokseksi. Vainajalle rakennetun kiviarkun kohdalla tehtiin poikkeus. Se jätettiin näkyville, jolloin röykkiössä oli sen ympäristössä tyydyttävä matalampaan rakenteeseen.
Palaneet ihmisluut ja palamattomat naudanhampaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2010 palattiin taas aiheeseen ja nyt osana laajempaa pronssikauden luiden ja muiden jäännösten analysointia. Arkun sisältä löytyneet luusirut ajoitettiin 1530–1400 eaa. (Ua-36182, tulos: 3190 ± 35 BP), arkun kaakkoispuolelta 1410–1190 eaa. (Ua-43366, tulos: 3030 ± 35 BP) ja kiviympyrän sisäpuolelta 1400–1190 eaa. (Ua-36183, tulos: 3030 ± 30 BP).[4]
Hampaan ajoittaminen tarkasti radiohiilimenetelmällä vaatii hampaan juuren löytämistä. Siksi oli sillä kertaa mahdollista ajoittaa vain yksi hammas, jotka löytyi kiviympyrän sisältä. Kiviympyrän hampaan ajoitus antoi 1430–1270 eaa. (Hela 2496, tulos: 3086 ± 30 BP), mikä tekee sen vanhimmaksi Suomen alueelta löydetyneeksi naudan jäänteeksi.[4]
Hoito ja opastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alueen hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alueen hoito on aloitettu vuonna 1994 ja siihen sisältyy vain muurilatomus ja sen läheisyydessä sijaitseva kiviröykkiö [2]. Maantielle on pystytetty muinaisjäännöksestä kertova liikennemerkki ja tien itäreunaa on levennetty kahden auton paikoitusta varten. Vaikka maantien ojan ylittää lautasilta, ei maastossa ole kaikkien aivan helppo liikkua.
Ajo-ohjeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alueelle pääsee autolla kääntymällä valtatieltä 2 Nakkilan keskustaajamaan johtavalle ylikulkuliittymälle ja ajamalla taajama-alueen läpi suoraan eteenpäin 2,5 kilometriä. Matkalla ylitetään Kokemenjoki ja saavutaan T-risteykseen. Risteyksestä käännytään vasemmalle luoteeseen ja jo 500 metrin jälkeen käännytään oikealle koilliseen. Tietä ajetaan suoraan 1,1 kilometriä ja ennen metsärajaa käännytään vasemmalle ja noustaan 450 metrin jälkeen oikealle metsään. Tietä matkataan vielä 500 metriä, jonka jälkeen ollaan perillä. Hautaröykkiöt ovat molemmilla puolilla tietä. Suurin röykkiö sijaitsee tien länsipuolella. Paikka on merkitty liikennemerkillä.[2][5]
-
Muurilatomus idästä nähtynä -
ja lännestä
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Muinaisjäännösrekisteri: Selkäkangas (Viikala I) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ a b c Muinaisjäännösten hoitorekisteri: Selkäkangas Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ Nakkilan nauta ja pronssikautinen hautausrituaali, 11.5.2014, Kalmistopiiri-blogi
- ↑ a b c d e f g h Bläuer, Auli & al.: Bronze Age cattle teeth and cremations from a monumental burial cairn. Estonian Journal of Archaeology, 2013, 17. vsk, nro 1, s. 3–23. Estonian Academy Publisher. doi:10.3176/arch.2013.1.01. ISSN 1736-7484. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 29.6.2018. (englanniksi)
- ↑ Selkäkangas (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 26.10.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Koe Satakunta: Selkäkangas - pronssikautinen hautaröykkiö
- Museovirasto: Nakkilan Viikalan Selkäkankaan röykkiö
- Geokätkö: Selkäkangas