Sekvensointi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sekvensointi.

Sekvensointi on menetelmä nukleiinihapon nukleotidijärjestyksen ja myös polypeptidin aminohappojärjestyksen selvittämiseksi.

DNA:n sekvensointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: DNA:n sekvensointi

Kaikki DNA:n sekvensointimenetelmät pohjautuvat eripituisten DNA-fragmenttien muodostumiseen. Ensimmäiset sekvensointimenetelmät olivat 1970-luvulla kehitetyt Maxam-Gilbertin menetelmä ja Sangerin menetelmä, joista jälkimmäinen on yleisin menetelmä vielä 2000-luvullakin.

Maxam-Gilbertin menetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maxam-Gilbertin sekvensointimenetelmä perustuu tiettyjen kemikaalien reagoimiseen tiettyjen emästen kanssa. DNA laitetaan tällöin neljään eri kemikaalia (DMS, metaanihappo, hydratsiini, NaCl + hydratsiini) sisältävään koeputkeen. DNA pilkkoutuu tällöin vain tiettyjen emästen kohdalta. Pilkkoutumisen määrää voidaan säätää kemikaalipitoisuuksilla ja reaktioajoilla. Maxam-Gilbertin menetelmä on työläs ja siinä käytetään myrkyllisiä kemikaaleja. Sitä käytetään yleensä vain jos Sangerin menetelmä ei sovellu.

Sangerin menetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sangerin menetelmä on yleisin sekvensointimenetelmä. Se edellyttää DNA:n avaamista yksijuosteiseksi. Avaamiseen käytetään usein polymeraasiketjureaktiota (PCR). PCR:n ja Sangerin menetelmän yhdistelmää kutsutaan sykliseksi sekvensoinniksi.

Kun DNA-pätkät on aukaistu yksijuosteisiksi, niihin liitetään radioaktiivisesti merkityt alukkeet. Alukkeen sisältävät pätkät jaetaan neljään eri koeputkeen. Koeputkissa on DNA:ta monistavaa polymeerasientsyymiä, tavallisia nukleotideja (A, G, T, C) ja kussakin yhden tyyppisiä muunneltuja nukleotideja, dideoksinukleotideja. Muunnellut nukleotidit pysäyttävät DNA:n kahdentumisen. Tällöin kussakin koeputkessa synteesi katkeaa tietyn (muunnellun) nukleotidin kohdalta (A,G,T tai C) sen mukaan, mitä muunneltuja nukleotideja koeputki sisältää. Vaikka koeputki sisältäisikin tietyn nukleotidityypin muunneltuja nukleotideja, siihen voi liittyä myös normaali nukleotidi. Se mahdollistaa eripituisten sekvenssien syntymisen. Eripituiset sekvenssit erotellaan geelielektroforeesilla ja niiden perusteella muodostetaan käsitys sekvenssin emäsjärjestyksestä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]