Sarvikiuru

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sarvikiuru
Eremophila bilopha 1838.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Kiurut Alaudidae
Suku: Sarvikiurut Eremophila
Laji: bilopha
Kaksiosainen nimi
Eremophila bilopha
(Temminck, 1823)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sarvikiuru Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sarvikiuru Commonsissa

Sarvikiuru (Eremophila bilopha) on tunturikiurun eteläinen vastinlaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnun pituus on 13–14 cm, siipien kärkiväli 26–31 cm ja paino noin 38 g (vain 2 punnitusta). Sarvikiuru muistuttaa pienikokoista tunturikiurua, mutta naaman vaaleat osat valkoiset, kun ne tunturikiurulla ovat keltaiset. Yläpuolen väritys on ruosteenruskeampi kuin tunturikiurun. Sukupuolet ovat samanvärisiä.[2]

Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarvikiurun esiintymisalue ulottuu kapeahkona vyönä Pohjois-Afrikan Mauritaniasta Arabian niemimaan itäosaan. Laji on paikkalintu, joka voi syksyisin suorittaa lyhyitä vaelluksia.[2] Lajin kanta on elinvoimainen. Sitä ei ole tavattu Suomessa.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarvikiuru elää matalammalla kuin vuoristossa viihtyvä tunturikiuru. Se suosii savikka- ja pujokasvustojen peittämiä kuivia ja kivikkoisia avomaita. Pesimäajan ulkopuolella laji liikkuu pienissä parvissa, joissa enimmillään voi olla noin sata yksilöä.[2]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesintä tunnetaan puutteellisesti. Pesä on maassa kasvillisuuden suojassa. Munia on 2–4, tavallisesti 3.[2]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarvikiurut syövät pääasiassa siemeniä, mutta myös hyönteisiä, etenkin kovakuoriaisia ja heinäsirkkoja. Ne etsivät ravintoa muun muassa kääntelemällä itseään monta kertaa painavampia kiviä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Eremophila bilopha IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 3.1.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e Cramp, Stanley (päätoim.) 1988: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. – Oxford University Press. Hongkong.