Sarjakuvaromaani
Sarjakuvaromaani on sarjakuvateos, joka rinnastetaan romaaneihin pituutensa ja taiteellisesti kunnianhimoisen juonensa takia. Tyypillisesti sarjakuvaromaani on aikuisille suunnattu, pitkä ja monitahoinen, visuaalinen ja tarinallinen kirjallinen teos, joka on julkaistu kirjan muodossa.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sarjakuvaromaanin pioneereina on pidetty muun muassa Rodolphe Töpfferin teosta Monsieur Jabot (1832) ja Gustave Dorén Pyhän Venäjän historiaa (1854). Termin sarjakuvaromaani (engl. graphic novel) keksi yhdysvaltalainen sarjakuvakriitikko ja lehtikustantaja Richard Kyle vuonna 1964.[2]
Yhdysvaltalaiset underground-sarjakuvan tekijät uudistivat sarjakuvaa 1960-luvun lopulla tuomalla tarinoihin introspektiivisia ja aikuisille suunnattuja teemoja. He myös osoittivat, että sarjakuvan ei menestyäkseen tarvitse olla sarjamuotoinen ja säännöllisesti ilmestyvä.[3] Kun underground-sarjakuva hiipui, sarjakuvaromaani otti sen paikan ja alkoi hyödyntää sen teemoja. Varhaisia sarjakuvaromaanin kehittäjiä 1970-luvulla olivat esimerkiksi Justin Green, Jaxon, Will Eisner ja Art Spiegelman. Eisner käytti uuden tyylilajin nimitystä teoksensa Contract with God – A Graphic Novel (1978) yhteydessä.[4]
Sarjakuvaromaaneista alettiin puhua laajemmin vuodesta 1986 alkaen, kun Art Spiegelmanin Maus (1986), Frank Millerin Yön ritarin paluu (1986) ja Dave Gibbonsin Watchmen (suom. Vartijat, 1987) saavuttivat kaupallista menestystä. Nämä laajat ja aiheiltaan vakavat sarjakuvat nähtiin kirjallisesti hyväksyttävämpinä kuin perinteiset, lähinnä lapsille ja nuorille suunnatut sarjakuvat, ja niitä alettiin myydä erikoiskauppojen sijaan kirjakaupoissa kirjojen rinnalla. Niitä myös palkittiin, ja esimerkiksi Mausille myönnettiin vuonna 1992 Pulitzerin erikoispalkinto. Sarjakuvaromaaneista alettiin lisäksi julkaista vakavia kirjallisia analyysejä ja järjestää yliopistokursseja. Niistä tehdään nykyisin palkittuja elokuvasovituksia, ja menestyselokuvista julkaistaan sarjakuvaromaanisovituksia.[5]
Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muodoltaan sarjakuvaromaani pyrkii usein rikkomaan perinteisen sarjakuvan käytäntöjä, kuten riveittäin aseteltua ruudukkorakennetta. Toisaalta jotkut taiteilijat palaavat tietoisesti sellaisiin sarjakuvan käytäntöihin, jotka sarjakuvissa on jo hylätty. Moni piirtäjä pyrkii myös antamaan teokselleen persoonallisen ilmeen. Sarjakuvaromaaneissa tavataan myös kerronnallisia kokeiluja, ja tarinan kertoja on perinteiseen sarjakuvaan verrattuna usein paljon näkyvämmässä osassa niin sanallisesti kuin kuvallisestikin.[6]
Sarjakuvaromaanien sisältö on suunnattu aikuisille, eli se on vakavaa ja lapsille liian hienostunutta, mutta ei kuitenkaan yleensä pornografista tai väkivaltaista. Sarjakuvaromaanit ovat usein realistisempia kuin tavalliset sarjakuvat. Moni sarjakuvaromaani ei kuitenkaan ole fiktiivinen teos, vaan osittain tai kokonaan elämäkerrallinen tai omaelämäkerrallinen, historiallinen, reportaasi tai dokumentti.[7]
Sarjakuvaromaanit julkaistaan yleensä kirjan muodossa kooltaan, kanneltaan, paperiltaan ja sivumäärältään. Sarjakuvaromaaneista ei yleensä tehdä sarjoja, kuten perinteisistä sarjakuvista.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Baetens, Jan & Frey, Hugo: The Graphic Novel: An Introduction. Cambridge University Press, 2015. ISBN 978-1-107-02523-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gravett, Paul: Sarjakuvaromaani: ja kuinka se voi muuttaa elämäsi. (Graphic novels: Stories to change your life, 2005.) Suomentanut Lotta Sonninen. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21851-7.