Vartijat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Alan Mooren sarjakuva-albumia. Vartijat-mangasta on eri artikkeli.
Vartijat
Watchmen
Vartijoiden kansikuva vuoden 2009 painoksesta
Vartijoiden kansikuva vuoden 2009 painoksesta
Alkuperäisteos
Kirjailija Alan Moore
Kuvittaja Dave Gibbons
Kansitaiteilija Dave Gibbons
Kustantaja DC Comics
Julkaistu 1986
Sivumäärä 416
ISBN ISBN 9781401219260
Suomennos
Suomentaja Jouko Ruokosenmäki
Kustantaja Egmont
Julkaistu 2006
ISBN ISBN 952-469-573-1
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Vartijat (Watchmen) on Alan Mooren kirjoittama ja Dave Gibbonsin kuvittama 12-osainen sarjakuvaromaani vuodelta 1986. Englanninkielisen alkuteoksen on kustantanut DC Comics, ja suomeksi tarinan on julkaissut Egmont Kustannus vuonna 2006.

Sarjakuvan tarina kertoo entisistä naamiosankareista, joista osa jatkaa edelleen toimintaansa valtion tai oman oikeutuksen nojalla, ja osa on vetäytynyt eläkkeelle. Kun Koomikko-niminen naamiosankari surmataan New Yorkissa, alkaa Rorschach-niminen sankari tutkia tapausta ja luo teorian "naamiotappajasta", joka jahtaa entisiä supersankareita. Paljastuu, että Koomikko on päässyt selville juonesta, jonka on tarkoitus muuttaa maailmaa. Kun Tohtori Manhattan -niminen, ainoa varsinaisia supervoimia omaava sankari pakenee Marsiin, Neuvostoliitto alkaa uhitella Yhdysvalloille, ja maailma ajautuu ydinsodan partaalle.

Vartijat on Frank Millerin Yön Ritarin ohella ensimmäisiä sarjakuvaromaani-nimikkeellä markkinoituja teoksia.[1] Se on saanut useita Kirby- ja Eisner-palkintoja, ja se on ainoa Hugo-palkinnon (1987) saanut sarjakuvaromaani. Vartijat on myös ainoa sarjakuva, joka on mukana Time-lehden luettelossa ”100 parasta romaania vuodesta 1923 nykyaikaan”.[2]

Sarjakuvasta yritettiin sen ilmestymisestä alkaen tehdä elokuvaversio, ja projekti kävi läpi useita studioita. Maaliskuussa 2009 Zack Snyderin ohjaama Watchmen sai lopulta ensi-iltansa.

Sarjakuvan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idea ja tekijöiden valinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1985 DC Comics osti oikeudet moniin Charlton Comics -yhtiön sarjakuvasankareihin.[3] Samaan aikaan käsikirjoittaja Alan Moore suunnitteli sarjakuvatarinaa, jossa hän aikoi käyttää suurelle yleisölle tuntemattomia supersankareita, joita olisi mahdollista uudistaa. Hän oli toiminut samoin jo Miracleman-sarjakuvan kanssa menestyksekkäästi. Alkuun hän ajatteli voivansa käyttää MLJ Comicsin Mighty Crusaders -sarjan hahmoja ja alkoi työstää tarinaa, jonka alussa The Shield -nimisen supersankarin ruumis löytyisi satamasta. Mooren mielestä sillä ei ollut väliä, mitä hahmoja hän lopulta käyttäisi tarinassaan, kunhan lukijat tunnistaisivat heidät. Lisäksi tarinan etuna olisi yllättävyys, kun lukijat vähitellen havahtuisivat huomaamaan, millainen näiden hahmojen todellisuus oli.[4] Moore päätti käyttää tätä asetelmaa, kun hän alkoi suunnitella tarinaa Charlton-yhtiön hahmoille. Tarinan nimeksi piti tulla Who Killed The Peacemaker.[5] Hän lähetti juoniehdotuksensa DC:n toimittajalle Dick Giordanolle,[3] joka suhtautui siihen myönteisesti mutta ehdotti kuitenkin Moorelle, että tämä suunnittelisi tarinaan omat hahmot.[6] Giordiano pelkäsi, että Mooren suunnittelema juoni olisi johtanut joko kalliiden hahmojen kuolemaan tai vaikeasti jatkettavaan tilanteeseen. Aluksi Moore epäili, että lukijat eivät samaistuisi hänen hahmoihinsa, mutta on myöhemmin muuttanut mieltään. Hän on sanonut: "Lopulta tajusin, että jos kirjoittaisin hahmot niin hyvin, että he vaikuttavat lukijoiden mielestä tutuilta, se [tarina] voisi toimia."[4]

Käsikirjoittaja Alan Moore.

Kuvittaja Dave Gibbons, joka oli työskennellyt Mooren kanssa aiemminkin, kuuli hänen työskentelevän uuden sarjan kanssa ja tiedusteli, voisiko olla mukana. Moore lähetti juonikuvauksen hänelle.[7] Gibbons halusi kuvittaa tarinan, ja hänet palkattiin piirtäjäksi, kun Giordano oli ensin varmistunut Mooren hyväksynnästä[3]. Gibbons pyysi mukaan myös värittäjä John Higginsin, sillä hän piti tämän "erikoisesta" tyylistä. Higgins asui lähellä Gibbonsia, joten he kykenivät keskustelemaan työstä kasvokkain eikä heidän tarvinnut käyttää postia, mikä olisi hidastanut työn tekoa[5]. Projektin uutena toimittajana aloitti Len Wein, ja Giordano jättäytyi taka-alalle ja valvoi sitä vain yleisesti. Kuten Giordano, Weinkin antoi Moorelle ja Gibbonsille vapaat kädet projektin suhteen. Giordano onkin myöhemmin huomauttanut: "Kuka korjaisi Alan Mooren töitä, luojan tähden?" (Who copyedits Alan Moore, for God's sake?)[3].

Suunnittelutyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Moore ja Gibbons olivat saaneet luvan sarjan tekemiseen, he vetäytyivät Gibbonsin kotiin luomaan hahmoja[6]. Heihin vaikutti huomattavasti Mad-lehdessä julkaistu parodia Teräsmiehestä, nimeltään Superduberman. Moore kertoi: " Me halusimme tehdä Superdubermanista sata kertaa dramaattisemman ja vähemmän koomisen"[6]. Moore ja Gibbons päättivät luoda tarinan, joka veisi tutunoloiset ja vanhanaikaiset supersankarit kokonaan uuteen todellisuuteen.[8] Moore on myös sanonut, että Vartijoita käsikirjoittaessaan hänen mielessään oli supersankareiden Moby Dick. Sillä hän tarkoitti teosta, jonka sisältö olisi tiivis ja jolla olisi painoarvoa[9]. Moore käytti Charlton-yhtiön hahmoja päähahmojensa esikuvina, mutta häntä inspiroi myös elokuvaohjaaja Kenneth Angerin kirja Hollywood Babylon. Siitä hän otti vaikutteita mm. Sally Jupiterin elämäntarinaan ja Hollis Masonin murhaan, jonka esikuvana oli näyttelijä Ramón Novarron raaka kuolema.[10] Moore antoi Gibbonsille vapaat kädet hahmojen ulkonäön suunnitteluun, ja Gibbons käytti kolme viikkoa pelkästään hahmoluonnoksien tekemiseen[5]. Hän suunnitteli hahmot tarkoituksellisen yksinkertaisiksi, jotta ne olisi helppo piirtää yhä uudelleen. Tästä syystä Rorschachista tuli hänen suosikkihahmonsa. Gibbonsin mukaan ei tarvinnut osata piirtää kuin hattu, niin osasi piirtää Rorschachin.[11]

Kuvittaja Dave Gibbons.

Sarjakuvan työstäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Moore oli kirjoittamassa sarjan ensimmäistä osaa, hän tajusi, että juonessa oli materiaalia vain kuuteen osaan, vaikka hän oli tehnyt DC Comicsin kanssa sopimuksen kahdestatoista numerosta. Moore ratkaisi ongelman korvaamalla puuttuvat kuusi numeroa tarinoilla, jotka juonen eteenpäin kuljettamisen sijaan käsittelivät hahmojen alkuperää[12]. Toisinaan Moore joutui ottamaan yhteyttä toiseen käsikirjoittajaan, Sandman-sarjakuvasta tunnettuun Neil Gaimaniin, ja pyytämään lainauksia ja sitaatteja tarinaansa varten[12]. Kun ensimmäisen osan käsikirjoitus oli valmis, Moore lähetti sen Gibbonsille. Tämä on kertonut, että ensimmäisen osan käsikirjoitus oli noin 101 sivua pitkä ja käsitti hyvinkin tarkkoja kuvauksia ympäristöstä, eikä niillä välttämättä edes ollut yhteyttä heidän alkuperäisiin suunnitelmiinsa.[13] Yksityiskohtaisuudesta huolimatta Moore oli lisännyt lähes jokaisen kuvauksen perään lauseen: "Jos tämä ei toimi, keksi jotain muuta." Gibbons pysyi kuitenkin uskollisena Mooren näkemyksille ja toteutti hänen kuvauksensa.[14] Gibbonsilla oli loppujen lopuksi suuret vapaudet sarjakuvan visuaalisen ilmeen suhteen, vaikka hän joutuikin usein viime hetkellä täydentämään ruutujen taustoja, koska oli jättänyt pois jonkin Mooren mielestä välttämättömän yksityiskohdan[9].

Vaikka sarjakuvan rakenne oli suunniteltu huolellisesti, sen valmistuminen vei aikaa. Vuoden 1986 marraskuussa Moore ilmoitti, että asetetuista aikarajoista saatettaisiin myöhästyä. Sarjakuvasta oli tuolloin juuri julkaistu viides osa, ja Moore oli kirjoittamassa vasta yhdeksättä[13]. Gibbonsin mukaan suurin syy myöhästymiseen oli se, että Moore lähetti hänelle kerrallaan materiaalia vain muutaman sivun edestä. Tämä oli alkanut neljännen osan ilmestymisen jälkeen. Kun käsikirjoitetut sivut oli piirretty puhtaaksi, Gibbons joutui usein soittamaan Moorelle ja pyytämään lisää käsikirjoitusliuskoja[15]. Hitaan työskentelyn takia työparille tuli kiire viimeisten osien aikana, ja Moore joutui lähettämään käsikirjoitettuja sivuja taksilla viidenkymmenen mailin päähän Gibbonsille piirrettäväksi. Gibbonskin joutui ajan säästämiseksi turvautumaan apuun, niin että hänen vaimonsa ja lapsensa luonnostelivat hänelle sivuja valmiiksi käsikirjoituksen pohjalta[12]. Moorekin joutui suostumaan kompromisseihin ja esimerkiksi lyhentämään Ozymandiaksen repliikkejä kohdassa, jossa tämä yllättää Rorschachin. Gibbons ei ensin saanut hahmojen välistä keskustelua mahtumaan yhdelle sivulle[16].

Kirjoittaessaan tarinan viimeistä osaa Moore huomasi, että hänen suunnittelemansa loppu sisälsi yhtäläisyyksiä Äärirajoilla-televisiosarjan jaksoon The Architects Of Fear. Moore ja Wein ajautuivat riitaan keskenään, koska Moore halusi tässä tilanteessa muuttaa alkuperäistä loppua. Hän sai tahtonsa läpi, mutta lisäsi viimeiseen osaan viittauksen kyseiseen jaksoon. Kohtauksessa Sally Jupiterin talossa oleva televisio on päällä, ja kuuluttaja esittelee sarjan ja päivän jakson nimen.[14].

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Vartijoiden sarjakuvamaailman historia noudattaa todellisuutta vuoteen 1938 asti, jolloin ensimmäinen naamiosankari Huppuoikeus aloitti uransa. Naamioidut sankarit muuttavat 1900-luvun tapahtumia dramaattisesti: näkyvimmät muutokset ovat Richard Nixonin presidenttikauden jatkuminen ja Vietnamin sodan loppuratkaisu.[17] Tarinan henkilöistä Tohtori Manhattan on ainoa, jolla on käytettävissään sarjakuvien supersankareille ominaisia yli-inhimillisiä kykyjä.[18]

Vartijoiden tarina sijoittuu vuoteen 1985 ja alkaa, kun naamiosankari Koomikko murhataan. Rorschach-niminen laiton naamiosankari alkaa selvittää tapausta ja kehittää mielessään teorian "naamiotappajasta", joka jahtaa sankareita. Hän kertoo siitä ensimmäiseksi entiselle naamiosankarille ja ystävälleen Dan Dreibergille, joka tunnetaan Yöpöllönä. Rorschach ei ole ollut Dreibergin kanssa tekemisissä sitten vuoden 1977, jolloin naamiosankareiden toiminta kiellettiin. Rorschach varoittaa naamiotappajasta myös Adrian Veidtia (Ozymandiasta) ja Tohtori Manhattania sekä tämän tyttöystävää Laurie Juspeczykia, joka tunnettiin naamiosankarina nimellä Silkkiaave. Kukaan ei kuitenkaan ota vainoharhaiseksi leimattua Rorschachia vakavasti.

Samaan aikaan Neuvostoliitto alkaa uhata Afganistanin rajoja. Yhdysvallat päättää lähettää Tohtori Manhattanin televisiohaastatteluun rauhoittamaan kansaa. Haastattelu muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun eräs toimittaja väittää Manhattanin aiheuttaneen syövän entiselle vaimolleen ja monille muillekin, joiden kanssa on ollut tekemisissä. Toimittajien painostuksen takia Manhattan lopulta pakenee Marsiin. Laurie oli aikaisemmin riidellyt Manhattanin kanssa, ja hallituksen agentit pitävät häntä osasyyllisenä Manhattanin lähtöön. Hän joutuu lähtemään sotilastukikohdasta ja muuttaa Dreibergin luokse asumaan.

Seuraavaksi Adrian Veidt yritetään murhata. Rorschachin mielestä se osoittaa, että naamiotappaja on olemassa, ja myös Dreiberg alkaa uskoa siihen. Rorschach jatkaa murhatutkimuksiaan ja alkaa kiristää Moolok-nimistä entistä naamiorikollista, joka oli mukana Koomikon hautajaisissa. Rorschach saa tietää, että Koomikko kävi Moolokin luona ennen kuolemaansa humalassa ja naamiotta. Koomikko oli kertonut Moolokille saaresta, jolla elää tiedemiehiä ja taiteilijoita suunnittelemassa jotakin hirvittävää. Rorschach jatkaa tutkimuksiaan alamaailman yökerhoissa, mutta tutkimukset eivät etene. Vihdoin hän saa Moolokilta viestin, jossa tämä kertoo haluavansa paljastaa lisää tietoja. Rorschach menee tapaamaan häntä, mutta löytääkin hänet ammuttuna kotoaan, jolloin poliisit piirittävät talon. Rorschach pidätetään ja viedään vankilaan. Hänen oikeaksi nimekseen paljastuu Walter Kovacs.

Sillä aikaa Dreibergin ja Laurien suhde syvenee. He pukevat vanhat naamiosankaripukunsa ylleen ja pelastavat palavaan taloon jääneet ihmiset. Sen jälkeen Yöpöllö päättää, että heidän tulisi vapauttaa Rorschach ja alkaa tutkia naamiotappajateoriaa tosissaan. Kun Rorschach on saatu vapautettua, Tohtori Manhattan ilmestyy Laurien luokse ja pyytää tätä lähtemään mukanaan Marsiin, jossa he voivat keskustella Tohtorin mahdollisesta paluusta Maahan. Neuvostoliitto on tällä välin hyökännyt Afganistaniin tietoisena siitä, ettei Tohtori Manhattan ole enää Yhdysvaltojen hallinnassa. Maailma on luisumassa yhä lähemmäs ydinsotaa.

Yöpöllö ja Rorschach alkavat kahdestaan etsiä naamiotappajaa kiertelemällä alamaailman kapakoissa, ja he saavat tietää, että entinen naamiosankari Adrian Veidt on kaiken takana. Rorschach kirjoittaa tapauksesta päiväkirjaansa ja lähettää sen äärioikeistolaisen New Frontiersman -lehden toimitukseen. Sen jälkeen he lähtevät matkaan kohti Etelämannerta, johon Veidt on rakennuttanut tukikohtansa.

Sillä aikaa Laurie ja Manhattan keskustelevat Marsissa maan tulevaisuudesta. Manhattan on menettänyt uskonsa ihmisiin, eikä enää pidä elämää merkityksellisenä. Laurie onnistuu kuitenkin muuttamaan hänen mielensä, ja he lähtevät takaisin maahan. Takionien odottamattoman ilmaantumisen takia matka kuitenkin kestää oletettua kauemmin.

Etelämantereelle saavuttuaan Rorschach ja Yöpöllö löytävät Veidtin, joka on paljastaa heille juonensa. Hän aikoo lopettaa kylmän sodan ja luoda maailmaan rauhan. Tästä syystä hän on palkannut tiedemiehiä, elokuvien erikoistehosteiden asiantuntijoita ja monia muita alojensa huippuja suunnittelemaan avaruusolion, jolle on asennettu lapsimeedion aivot. Kehittelemänsä teleportin avulla Veidt pystyy siirtämään olion minne haluaa, mutta ongelma on, ettei olio selviä hengissä siirrosta vaan räjähtää. Kun jättiläismäinen avaruusolio, jonka aivot on täytetty sarjakuvakäsikirjoittajan suunnittelemalla informaatiolla muukalaisten kulttuurista, siirretään New Yorkiin, kolme miljoonaa ihmistä kuolee.

Laurie ja Manhattan saapuvat New Yorkiin, johon olento on juuri saapunut, ja huomaavat aiheutuneet tuhot. Manhattan kykenee aistimaan takioneista olion lähtöpaikan, ja hän siirtyy Laurien kanssa Veidtin tukikohtaan. Veidt huijaa Manhattania ja onnistuu tuhoamaan hänet atomihajottimella, mutta Manhattan kokoaa itsensä uudelleen ja Veidt jää nopeasti alakynteen. Hänen kymmenistä televisioistaan näkyvät uutiset kuitenkin kertovat, että Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat sopineet lopettavansa vihamielisyydet ja liittoutuvansa yhteistä, "ulkoavaruudesta" tullutta vihollista vastaan. Tässä tilanteessa Manhattan, Yöpöllö ja Laurie ymmärtävät, että paljastamalla Veidtin juonen he vain tuhoaisivat maailmanrauhan mahdollisuuden, joten he päättävät pysyä vaiti. Rorschach ei kuitenkaan suostu siihen vaan poistuu Veidtin linnakeesta, jolloin tohtori Manhattan räjäyttää hänet. Sen jälkeen Manhattan päättää jättää maapallon lopullisesti.

Tarinan lopussa New Frontiersmanin päätoimittaja ei keksi uutta etusivun juttua, koska Neuvostoliitosta ei saa enää uuden uhan takia kirjoittaa mitään pahaa. Hän antaa toimitusapulaiselle luvan kirjoittaa lehteen, mitä vain haluaa. Apulainen päättää käyttää hyväkseen postin tuomia artikkeleita ja tavaroita, joiden joukossa myös Rorschachin päiväkirja on. Sarjakuvan lopussa ei kuitenkaan käy ilmi, käyttääkö toimitusapulainen Rorschachin päiväkirjaa vai ei.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Sarjakuvan hahmoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edward Blake/Koomikko löydetään kuolleena heti tarinan alussa, ja hänen murhansa käynnistää juonen. Koomikko esiintyy tarinan takaumissa, ja hänen luonteensa paljastuu osittain. Koomikon hahmo perustuu Charlton Comicsin Peacemaker-nimiseen hahmoon, mutta häneen on lisätty myös piirteitä Marvel-kustantamon Nick Furysta. Moore ja Gibbons näkivät Koomikon "Gordon Liddyn kaltaisena hahmona, vain paljon isompana"[4]. Liddy työskenteli Valkoisessa talossa Nixonin presidenttikaudella ja suunnitteli murron demokraattisen puolueen päämajaan, mikä lopulta johti Watergate-skandaaliin ja Nixonin eroon. Koomikko on ollut Tohtori Manhattanin lisäksi ainoa naamiosankari, jota valtio on tukenut vuoden 1977 Keene-asetuksen jälkeen. Hän yritti raiskata ensimmäisen Silkkiaaveen 1940-luvulla.

Jon Osterman/Tohtori Manhattan on hallituksen rahoittama supervoimakas olento, joka syntyi vuonna 1959, kun tiedemies Jon Osterman jäi kiinni sähkömagneettisia kenttiä purkavaan laitteeseen. Tohtori Manhattan perustuu Charlton Comicsin Kapteeni Atomi -hahmoon. Toisin kuin muut sankarit, Manhattan näkee maailman kvantteina ja atomeina, eikä hän ymmärrä aikaa lineaarisena vaan elää jokaisessa hetkessä yhtaikaa. Tämä vaikuttaa hahmon ihmissuhteisiin. Kun Moore loi Manhattanin, hän ei halunnut kuitenkaan tehdä hahmostaan täysin tunteetonta. Siksi Manhattan yrittää säilyttää ihmismäiset tapansa, mutta vähitellen ne kuitenkin häviävät[9].

Dan Dreiberg/Yöpöllö on eläkkeelle jäänyt naamiosankari, jonka apuvälineet liittyivät pöllöihin: esimerkiksi ilmalaiva Archimedes on saanut nimensä Disneyn Miekka kivessä (1963)-elokuvan pöllöltä. Yöpöllö on lihonut ja osittain erakoitunutkin, eikä hän tapaa tuttavistaan säännöllisesti muita kuin edeltäjäänsä Hollis Masonia. Yöpöllö perustuu Charlton-yhtiön Blue Beetle-hahmoon, jonka todellinen nimi oli Ted Kord. Koska Blue Beetlellä oli edeltäjä, Moore loi myös Dan Dreibergiä edeltäneen Yöpöllön, vanhan Hollis Masonin, joka oli siirtynyt sivuun naamiosankarin töistä 1950-luvulla ja perustanut autokorjaamon[4]. Richard Reynolds esitti kirjassaan Super Heroes: A Modern Mytology näkemyksen, että vaikka Yöpöllö pohjautuukin Charlton-yhtiön hahmoon, sillä on enemmän yhteistä DC Comicsin oman hahmon, Batmanin, kanssa.[19]

Adrian Veidt/Ozymandias on Aleksanteri Suuren ja Ramses II:n innoittama entinen supersankari. Ozymandias jäi eläkkeelle kaksi vuotta ennen Keene-asetusta. Sen jälkeen hän on paljastanut oikean nimensä julkisuudessa ja perustanut nimeään kantavan yrityksen, joka myy mm. Ozymandias-aiheisia tuotteita. Ozymandias on Ramses II:n kreikankielinen nimi, ja se on tunnettu myös Percy Shelleyn runosta Ozymandias, jota siteerataan toiseksi viimeisen luvun lopussa. Veidtin kerrotaan olevan maailman älykkäin mies. Hahmo perustuu Charlton-yhtiön Thunderbolt-hahmoon, jolta Moore omaksui ylivertaisen älykkyyden, voimat ja kylmän rationaalisen suhtautumisen eri asioihin[4]. Richard Reynolds on pannut merkille, että kun Veidt päättää auttaa maailmaa, hän omaksuu tahtomattaan useita perinteisesti sarjakuvien superrikollisiin yhdistettyjä piirteitä ja on siis omalla tavallaan tarinan "paha"[20].

Walter Kovacs/Rorschach on antisankari, jonka kasvoja peittää valkoinen naamio, joissa näkyy alati muuttuva, mutta symmetrinen musteläiskä; hahmon nimi tulee Rorschachin musteläiskätestistä. Rorschach on jatkanut rikosten torjujan uraansa lainsuojattomana, Keene-asetuksesta huolimatta, ja hän toimii suoraviivaisesti ja väkivaltaisesti. Moore halusi luoda hahmonsa Steve Ditkon esimerkin mukaan, joten hahmolla piti olla outo naamio, omituinen nimi ja K:lla alkava sukunimi. Hahmo perustuu Ditkon luomaan Mr. A:han, mutta myös Ditkon Charltonille luoma hahmo The Question toimi innoittajana[4]. Aatemaailmaltaan Rorschach on äärioikeistolainen.

Laurie Juspeczyk/Silkkiaave on edellisen Silkkiperhosen Sally Jupiterin tytär, joka on ollut vuosia Tohtori Manhattanin rakastajatar. Hahmo perustuu löyhästi Charltonin hahmoon Nightshade, jonka luonteenpiirteistä Moore ei kuitenkaan pitänyt vaan lisäsi hahmoonsa melko vapaasti aineksia muista sankarittarista, kuten Black Canarysta ja Phantom Ladysta[4].

Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaiseminen ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vartijat julkaistiin osissa vuosien 1986 ja 1987 aikana. Rajoitettu sarja (Limited series) oli taloudellinen menestys, ja sen tuottama voitto auttoi DC Comics -kustantamoa nousemaan hetkeksi kilpailijansa Marvel Comicsin edelle sarjakuvamarkkinoilla.[17] Sarjan julkaiseminen kärsi myöhästymisistä, koska vasta kolme numeroa oli piirretty puhtaaksi, kun lehdet alkoivat ilmestyä. Len Wein oli vaatinut, että ainakin kuusi numeroa pitäisi olla valmiina ennen julkaisemisen aloittamista. Myöhemmin aikataulusta myöhästyttiin siksi, että yhden osan tekemiseen kului kuukausi.[14]

Kun sarja päättyi vuonna 1987, se koottiin yksiin kansiin ja sitä alettiin markkinoida yhdessä Frank Millerin vuonna 1986 ilmestyneen Yön Ritari -sarjan kanssa sarjakuvaromaani-nimikkeen alla. Nimikkeen avulla DC ja muut kustantajat saattoivat julkaista sarjojaan uudessa muodossa, joka lähensi niitä kirjallisuuteen ja teki eroa sarjakuviin.[1] Sarjakuvaromaanit saivat paljon ylimääräistä huomiota, ja monet kirjastot alkoivat ottaa niitä valikoimiinsa.[1]

Vartijat sai sekä sarjakuvateollisuuden että sen ulkopuoliset kriitikot puolelleen. Time-lehti ylisti sitä parhaaksi uuden aallon sarjakuvaksi ja antoi sille hyvin positiivisen arvostelun.[21] Vuonna 1988 Vartijat sai parhaille tieteiskirjoille myönnettävän Hugo-palkinnon ensimmäisenä sarjakuvana.[22]

Suunnitelmat jatko-osasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alan Moore ilmoitti vuonna 1985, että jos sarja saisi hyvän vastaanoton, hän ja Gibbons voisivat tehdä jatko-osan, joka olisi nimeltään Minutemen ja kertoisi 1940-luvulla aloittaneista ensimmäisen sukupolven supersankareista.[23] Steve Whitaker vitsaili britannialaisessa sarjakuvaharrastajien lehdessä, että sellainen tarina keskittyisi todennäköisesti lesbojen, homoseksuaalien ja naamioitujen hullujen ympärille.[24] DC Comics innostui jatko-osasta ja ehdotti Moorelle ja Gibbonsille muitakin tarinan aiheita Minutemenin lisäksi. Niitä olivat Rorschach's Journal (suom. Rorschachin päiväkirja) ja The Comedian's Vietnam War Diary (suom. Koomikon päiväkirja Vietnamin sodasta). DC:n toimittajat esittivät myös ehdotuksen, että muutkin piirtäjät ja käsikirjoittajat voisivat käyttää Mooren ja Gibbonsin luomaa sarjakuvamaailmaa.[25] Kun The Comedian's Vietnam War Diaryn suunnitelmista luovuttiin, koska Vietnamin sota oli hyvin suosittu aihe tuohon aikaan, tekijöille ehdotettiin myös ideaa, jonka nimi oli Nite Owl/Rorschach Team (suom. Yöpöllö/Rorschachin tiimi).[25] Kumpikaan ei suostunut näihin suunnitelmiin, ja Moore vaati, ettei DC jatkaisi sarjaa uusien tekijöiden kanssa.[25] Tästä alkoi DC Comicsin ja Alan Mooren edelleen jatkuva riita sarjakuvan hahmojen ja maailman omistusoikeudesta. Moore päätti riidan takia lopettaa työskentelynsä DC Comicsille ja katkaista kaikki suhteensa isoihin kustantamoihin.[26]

Vartijat Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vartijat julkaistiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2006, kaksikymmentä vuotta alkuperäisteoksen jälkeen. Sen on kustantanut Egmont. Arvostellessaan sarjakuvan Helsingin Sanomissa 10.12. Jussi Ahlroth sanoi, että Vartijat "aloitti psykologisen realismin aikakauden supersankariperinteestä ponnistavassa angloamerikkalaisessa sarjakuvassa. Se näytti, että sarjakuvalla voi olla romaanilta edellytettävää psykologista mittakaavaa."[27] Internetsivusto Kvaak.fi:n toimittajat Sippo Mentunen ja Vesa Kataisto taas kuvailivat Vartijoiden olevan "suurta science fictionia, ja useampi kuin yksi rakkaustarina".[10]

Kirjasta otettiin seuraava painos vuonna 2009 tarinaan perustuvan elokuvan ilmestyttyä. Tuolloin 12.3.2009 Turun Sanomien Kari Salminen arvosteli teoksen ja totesi "Parhaat amerikkalaiset sarjakuvat ovatkin brittiläisiä". Hän piti sarjakuvasta, mutta totesi että "on sitten se, pystyykö aikuinen ihminen lukemaan kertomuksia naamioiduista lain ja laittomuuden symboleista. Kaikki eivät pysty, ja se heille suotakoon".[28]

Elokuvaversio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Watchmen

Epäonnistuneet suunnitelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vartijoiden pohjalta alettiin suunnitella elokuvaa jo sarjakuvan ilmestymisvuonna 1986, jolloin tuottajat Lawrence Gordon ja Joel Silver ostivat elokuvan oikeudet 20th Century Foxille.[29] Fox pyysi Alan Moorea tekemään käsikirjoituksen alkuperäistarinan pohjalta, mutta hän kieltäytyi.[30] Lopulta studio palkkasi käsikirjoittajaksi Sam Hammin, joka muutti tarinan alkuperäistä loppua "hyväksyttävämmäksi" ja lisäsi siihen sekä salamurhan että aikaparadoksin.[30] Projekti pantiin kuitenkin jäihin ja siirrettiin Warner Bros.:lle vuonna 1991.[31]

Seuraavaksi Terry Gilliam kiinnitettiin ohjaajaksi ja Charles McKeown käsikirjoittajaksi. He päättivät käyttää Rorschachin päiväkirjaa kertojan äänenä ja ottivat mukaan sellaisia alkuperäisen sarjakuvan kohtauksia, joita Hamm oli jättänyt pois.[30] Gilliam ja Silver saivat kerättyä elokuvaa varten vain 25 miljoonaa dollaria, neljäsosan siitä mitä olisi välttämättä tarvittu, sillä heidän edellisten elokuviensa budjetit olivat kasvaneet liian suuriksi.[30] Lopulta Gilliam jätti projektin, koska alkuperäinen sarjakuva oli hänen mielestään mahdoton filmata.[32] Kun Warner hylkäsi koko projektin, Gordon pyysi Gilliamia ohjaamaan elokuvan itsenäisesti. Tämä kieltäytyi jälleen, sillä hänen mielestään sarjakuvasta olisi ollut parempi tehdä viiden tunnin minisarja kuin elokuva.[33]

Lokakuussa 2001 Gordon lyöttäytyi yhteen Lloyd Levinin ja Universal Studios -yhtiön kanssa, ja David Hayter palkattiin käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi.[34] Hayter ja tuottajat kuitenkin hylkäsivät Universalin erimielisyyksien takia[35] ja päättivät tehdä elokuvan Revolution Studiosin kanssa. Tämäkään projekti ei kuitenkaan edennyt odotetulla tavalla, ja Lloyd sekä Hayter jättivät myös Revolutionin.[36] Hayter ei enää tämän jälkeen ollut kiinnostunut ohjaamaan elokuvaa, mutta hänen käsikirjoitustaan yritettiin käyttää vielä vuonna 2004, kun Gordon ja Lloyd saivat Paramount Picturesin kiinnostumaan elokuvasta. Tällä kertaa ohjaajaksi kiinnitettiin Darren Aronofsky.[37] Projektin pitkittyessä hän kuitenkin jätti sen ohjatakseen The Fountainin, ja tilalle palkattiin Paul Greengrass.[38] Lopulta Paramount kuitenkin päätti lykätä projektia.[39]

Elokuvan valmistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watchmenin ohjaaja Zack Snyder vuoden 2010 Comic-Conissa.

Lokakuussa 2005 Gordon ja Levin päättivät suunnitella elokuvaa uudestaan Warner Bros.-yhtiön kanssa.[40] He pyysivät Watchmenin ohjaajaksi Zack Snyderia, jonka niin ikään sarjakuvaan perustuva elokuva 300 oli tehnyt heihin vaikutuksen.[41] Kuten 300:n aikana, Snyder käytti myös Watchmenia tehdessään alkuperäistä sarjakuvaa storyboardina.[42] Hän pyrki tekemään elokuvan mahdollisimman tarkasti alkuperäisteoksen mukaan, mutta teki silti joitakin muutoksia: hän lisäsi taistelukohtauksia[43] ja otti juoneen mukaan energiavarannot tehdäkseen tarinasta ajankohtaisemman.[44] Snyder myös vaati, että Yöpöllön hahmo olisi pelottavampi kuin sarjakuvassa,[42] ja hän teki Ozymandiaksen puvusta parodian Batman & Robin-elokuvan kumihaarniskoista.[16] Watchmen sai lopulta ensi-iltansa 6. maaliskuuta 2009.

Kun elokuvan ilmestyminen oli lähellä, 20th Century Fox yritti haastaa Warnerin oikeuteen elokuvan oikeuksien takia ja estää sen julkaisemisen. Asia kuitenkin sovittiin ilman oikeuskäsittelyä, kun Warner lupasi Foxille prosentin elokuvan maailmanlaajuisesta tuotosta ja kaikki oikeudet mahdollisiin jatko-osiin ja spin-off-tarinoihin.[45]

Elokuvaa tehtäessä sarjakuvan piirtäjä Dave Gibbons antoi Snyderille neuvoja, mutta Moore kieltäytyi osallistumasta millään tavoin. Se ei ollut uutta, sillä Moore oli jo aiemmin kieltänyt sen, että hänen nimeään olisi käytetty hänen sarjakuviinsa perustuvien elokuvien markkinoinnissa tai mainittu niiden lopputeksteissä.[46]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eury, Michael; Giordano, Dick. Dick Giordano: Changing Comics, One Day at a Time. TwoMorrows Publishing, 2003. ISBN 1893905276
  • Groensteen, Thierry. The System of Comics. University Press of Mississippi, 2007. ISBN 978-1578069255
  • Harvey, Robert C. The Art of the Comic Book: An Aesthetic History. University Press of Mississippi, 1996. ISBN 0878057587
  • Klock, Geoff. How to Read Superhero Comics and Why. Continuum International Publishing Group, 2002. ISBN 0-8264-1419-2
  • Sabin, Roger. Comics, Comix and Graphic Novels. Phaidon Press, 1996; 2001. ISBN 0-7148-3993-0
  • Salisbury, Mark (editor). Artists on Comics Art. Titan Books, 2000. ISBN 1-84023-186-6
  • Reynolds, Richard. Super Heroes: A Modern Mythology. B. T. Batsford Ltd, 1992. ISBN 0-7134-6560-3
  • Thomson, Iain. "Deconstructing the Hero". Comics As Philosophy. Jeff McLaughlin (editor). University Press of Mississippi, 2005. ISBN 1578067944
  • Wright, Bradford W. Comic Book Nation: The Transformation of Youth Culture in America. Johns Hopkins, 2001. ISBN 0-8018-7450-5

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Sabin, Roger: Comics, Comix and Graphic Novels, s. 165. Phaidon Press, 1996. ISBN 0-7148-3993-0.
  2. Andrew Arnold: All-time Graphic Novels time.com. Time Inc. Viitattu 23.8.2009. (englanniksi)
  3. a b c d Giordano, Eury: Changing Comics, One Day at a Time, s. 124. TwoMorrows Publishing, 2003. ISBN 1893905276.
  4. a b c d e f g Jon B. Cooke: Alan Moore discusses the Charlton-Watchmen Connection twomorrows.com. TwoMorrows Publishing. Viitattu 12.8.2009. (englanniksi)
  5. a b c "A Portal to Another Dimension". The Comics Journal. Heinäkuu 1987.
  6. a b c Watchmen: An Oral History (2 of 6) ew.com. Entertainment Weekly. Viitattu 12.8.2009. (englanniksi)
  7. "Watching the Watchmen." TitanBooks.com. 2008. Viitattu 12.8.2009.
  8. The Alan Moore Interview: Watchmen characters Viitattu 12.8.2009. (englanniksi)
  9. a b c Eno, Vincent; El Csawza. "Vincent Eno and El Csawza meet comics megastar Alan Moore". Strange Things Are Happening. Maalis/kesäkuu 1988.
  10. a b Sippo Mentunen, Vesa Kataisto: Vartijat tulevat. Ole hyvin valmis. kvaak.fi. 16.11.2006. Kvaak.fi - sarjakuvaportaali. Viitattu 25.8.2009.
  11. Dave Gibbons: Illustrating Watchmen watchmencomicmovie.com. 23.10.2008. DC Comics. Viitattu 25.8.2009. (englanniksi)
  12. a b c Jensen, Jeff. "Watchmen: An Oral History (3 of 6)". Entertainment Weekly. 21. lokakuuta 2005. Viitattu 12.8.2009.
  13. a b Stewart, Bhob. "Synchronicity and Symmetry". The Comics Journal. Heinäkuu 1987.
  14. a b c Amaya, Erik. "Len Wein: Watching the Watchmen". Comic Book Resources. 30. syyskuuta 2008. Viitattu 12.8.2009.
  15. Stewart, Bhob. "Dave Gibbons: Pebbles in a Landscape". The Comics Journal. Heinäkuu 1987.
  16. a b Young, Thom. "Watching the Watchmen with Dave Gibbons: An Interview". Comics Bulletin. 2008. Viitattu 12.8.2009.
  17. a b Wright ,Bradford W.: Comic Book Nation: The Transformation of Youth Culture in America, s. 271. Johns Hopkins, 2001. ISBN 0-8018-7450-5.
  18. Wright ,Bradford W.: Comic Book Nation: The Transformation of Youth Culture in America, s. 272. Johns Hopkins, 2001. ISBN 0-8018-7450-5.
  19. Reynolds, Richard.: Super Heroes: A Modern Mythology, s. 32. B. T. Batsford Ltd, 1992. ISBN 0-7134-6560-3.
  20. Reynolds, Richard.: Super Heroes: A Modern Mythology, s. 110. B. T. Batsford Ltd, 1992. ISBN 0-7134-6560-3.
  21. Cocks, Jay. "The Passing of Pow! and Blam!" (2 0f 2). Time. 25.1.1988. Viitattu 14.8.2009.
  22. 1988 Hugo Awards. The HugoAwards.com. Viitattu 14.8.2009.
  23. Heintjes, Tom. "Alan Moore On (Just About) Everything". The Comics Journal. Maaliskuu 1986.
  24. "Watchmen Round Table: Moore & Gibbons" David Anthony Kraftin Comics Interviewsta #65 (1988), s. 31
  25. a b c "Watchmen Round Table: Moore & Gibbons" David Anthony Kraftin Comics Interview #65 (1988), s. 61
  26. Itzkoff, Dave. "The Vendetta Behind 'V for Vendetta'". The New York Times. 12.3.2006. Viitattu 14.8.2009.
  27. Ahlroth, Jussi. "Kuka vartioi Vartijoita". Helsingin Sanomat. 10.12.2006. Viitattu 23.8.2009
  28. Salminen, Kari. "Peilimaa on paha maa". Turun Sanomat. 12.3.2009.
  29. Thompson, Anne. "Filmmakers intent on producing new comic-book movies". Sun-Sentinel. 26.8.1986.
  30. a b c d Hughes, David. "Who Watches the Watchmen? - How The Greatest Graphic Novel of Them All Confounded Hollywood". The Greatest Sci-Fi Movies Never Made. Chicago Review Press, 2002. ISBN 1556524498, s. 144
  31. Cieply, Michael. "Battle Over 'Watchmen' Surrounds a Producer". The New York Times. 20.9.2008. Viitattu 20.8.2009
  32. "Python Won’t Bite For Watchmen". EmpireOnline.com. 13.11.2000. Viitattu 20.8.2009.
  33. Plume, Kenneth "Interview with Terry Gilliam (Part 3 of 4)". IGN.com. 17.11.2000. Viitattu 20.8.2009.
  34. Stax. "David Hayter Watches The Watchmen". IGN.com. 27.11.2001. Viitattu 23.8.2009.
  35. Kit, Borys. "'Watchmen' on Duty at Warner Bros." TheBookStandard.com. 19.12.2005. Viitattu 23.8.2009.
  36. Linder, Brian. "Aronofksy Still Watching Watchmen". IGN.com. 23.7.2004. Viitattu 23.8.2009.
  37. Kit, Borys. "Watchmen unmasked for Par, Aronofsky". HollywoodReporter.com. 23.7.2004. Viitattu 23.8.2009.
  38. Kit, Borys; Foreman, Liza. "Greengrass, Par on Watchmen". HollywoodReporter.com. 22.11.2004. Viitattu 26.8.2009.
  39. "Someone To Watch Over Watchmen". EmpireOnline.com. 7.6.2005. Viitattu 26.8.2009.
  40. Stax. "Watchmen Resurrected?". IGN.com. 25.10.2005. Viitattu 26.8.2009.
  41. Sanchez, Robert. "Exclusive Interview: Zack Snyder Is Kickin' Ass With 300 and Watchmen!". IESB.net. 13.2.2007. Viitattu 26.8.2009.
  42. a b Weiland, Jonah. "300 Post-Game: One-On-One With Zack Snyder". ComicBookResources.com. 14.5.2007. Viitattu 26.8.2009.
  43. Davis, Erik. "Cinematical Watches The 'Watchmen'". Cinematical.com 7.10.2009. Viitattu 26.8.2009
  44. Jensen, Jeff. "'Watchmen': An Exclusive First Look". Entertainment Weekly. 17.7.2008. Viitattu 26.8.2009.
  45. "WB, Fox make deal for 'Watchmen'". Variety.com. 15.1.2009. Viitattu 26.8.2009.
  46. MacDonald, Heidi. "Moore Leaves DC for Top Shelf". PublishersWeekly.com. 30.5.2005. Viitattu 29.8.2009.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Moore, Alan & Gibbons, Dave: Vartijat. (Watchmen, 1986–87.) Tarina: Alan Moore. Kuvitus: Dave Gibbons. Suomennos ja toimitus: Jouko Ruokosenmäki. Tampere: Egmont, 2006. ISBN 952-469-573-1.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vartijat.