Sakeus Iihuhua

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nangombe Sakeus Iihuhua (s. n. 1885, Omapale, Ondonga, Ambomaa, Saksan Lounais-Afrikka — k. 22. kesäkuuta 1976[1]) oli yksi ensimmäisestä seitsemästä ambolaisesta, jotka lähetysjohtaja Matti Tarkkanen vihki Oniipassa Ambomaalla papiksi 27.9.1925 Tampereen piispan antamalla valtuutuksella. Samalla kerralla vihittiin myös Sakeuksen veli Obadja Iihuhua papiksi.[2]

Iihuhuan kastoi Oniipassa Frans Hannula vuonna 1902. Iihuhua kävi koulua Oniipassa vuosina 1906–07 ja Onayenassa vuosina 1908–12 sekä Oniipan ammattikoulussa vuonna 1913–16. Hän opiskeli Oniipan pappisseminaarissa vuosina 1922–25 ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1925.[1]

Iihuhua oli jo ennen papiksi vihkimistään merkittävä henkilö Ombalantussa. Hän oli toiminut siellä opettajana vuosina 1917–21.[1][3] Ombadjan kuningas Angolasta lähetti näkemänsä unen perusteella miehen Iihuhuan puheille saadakseen opettajan valtakuntaansa. Sellaista ei sinne kuitenkaan tuolloin saatu.[4]

Iihuhuan pappisvihkimystä ennen oli Suomen Lähetysseuran pappi Okahaosta käynyt toimittamassa kirkolliset palvelut Ombalantussa. Tultuaan vihityksi papiksi Iihuhua toimi Ombalantussa aluksi pastori Heikki Saaren alaisuudessa.[5]

Iihuhua toimi sittemmin kotiseutunsa pappina, ja vaikka hän ei 1950-luvun lopussa enää ollutkaan aktiivisesti mukana kirkon toiminnassa, tultuaan jo liian vanhaksi. Hän oli kuitenkin vielä “seurakuntansa vahvana tukipylväänä”.[6] Hän oli “korkeasta iästään huolimatta säilynyt henkisesti harvinaisen virkeänä ja paloi halusta palvella edelleenkin evankeliumin asiaa”, kirjoittaa hänestä Elias Pentti vuonna 1958.[7]

Sakeus Iihuhuan peruskoulu Omusatin alueella on nimetty hänen mukaansa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nambala, Shekutaamba V. V.: Onjokonona yaasita naateolohi, s. 192. Namibian Evankelis-Luterilaisen kirkon teologimatrikkeli. Oniipa: ELCIN, 1995.
  • Peltola, Matti: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859–1959. II: Suomen Lähetysseuran Afrikan työn historia. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1958.
  • Elias Pentti (toim.): Ambomaa. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1958.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Nambala, Shekutaamba V. V.: Onjokonona yaasita naateolohi, s. 192. Namibian Evankelis-Luterilaisen kirkon teologimatrikkeli. Oniipa: ELCIN, 1995.
  2. Peltola 1958, s. 212.
  3. Kalle Syrjä: Kapkaupungista Sambesijoelle (pdf) (s. 158) pokstaavi.fi. 2012. Viitattu 19.5.2015.
  4. Peltola 1958, s. 208.
  5. Elias Pentti 1958, s. 90, 113.
  6. Peltola 1958, s. 245.
  7. Elias Pentti, s. 114.
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.