Saaga Illugista, Gríðrin kasvattipojasta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saaga Illugista, Gríðrin kasvattipojasta (isl. Illuga saga Gríðarfóstra) on islantilainen saaga, joka kertoo talollisen pojasta, Illugista, joka kohtaa viikinkiretkellä ystävästä kuninkaanpoika Sigurðrin kanssa kaukana pohjoisessa peikkoämmäksi loihditun prinsessan ja tämän tyttären. Saaga Illugista luetaan myöhäisiin muinaissaagoihin. Se on kirjoitettu todennäköisesti 1400-luvulla, vaikkakin sen keskiaikaista alkuperää on myös epäilty. Saagan varhaisin käsikirjoitus, muinais- ja ritarisaagoja sisältävä AM 123 8vo, on 1500-luvulta. Saaga Illugista on kuitenkin osa laajempaa skandinaavista tarinaperinnettä, josta on säilynyt jälkiä norjalaisissa, tanskalaisissa ja färsaarelaisissa kansanballadeissa.[1] Saaga Illugista, Gríðrin kasvattipojasta on ilmestynyt suomeksi käännettynä muinaissaagojen kokoelmassa Egill Yksikätinen – Muinaissaagoja Pohjolasta (Finn Lectura 2013).

Synopsis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Illugi ja Sigurðr[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaga Illugista, Gríðrin kasvattipojasta kertoo Sviði-nimisen talollisen pojasta nimeltä Illugi, joka on Tanskanmaan kuningas Hringrin pojan Sigurðrin hyvä ystävä. Kuninkaan neuvonantaja Björn ei pidä Illugista, ja kun Sigurðr pyytää Illugia mukaansa viikinkiretkelle, jonne hänen isänsä on määrännyt mukaan myös Björnin, Illugin äiti estelee ensin. Hän epäilee Illugin joutuvan Björnin taikojen alaiseksi. Äiti teettää kuitenkin Illugilla kokeen, jossa tämä osoittaa, ettei ole altis noituudelle.

Seikkailu Gandvíkissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sigurðr lähtee viikinkiretkille Illugi ja Björn mukanaan. He kulkevat saagan mukaan Skotlannissa ja Orkneysaarilla. Syksyn tullen Sigurðr tahtoo palata kotiin, mutta hänen laivansa joutuu paluumatkalla pahaan myrskyyn. Laiva ajautuu myrskyn seurauksena kauas pohjoiseen, lahteen, jota saagassa kutsutaan nimellä Gandvík.

Miehistö on lopen uupunut, eikä kukaan onnistu tekemään tulta. Björn lähettää Illugin noutamaan veneellä vastarannalta tulta, tai tämä pääsisi hengestään. Vuonon toiselta puolelta Illugi löytää luolan, jossa asuu peikkoämmä nimeltä Gríðr yhdessä kuvankauniin tyttärensä Hildrin kanssa. Tämä lupaa Illugille tulta vain, jos tämä kertoisi hänelle kolme totuutta. Samalla Illugi saisi myös hänen tyttärensä.

Illugi ryhtyy toimeenpanemaan liittoaan Hildrin kanssa, mutta kolmesti Gríðr tarttuu häneen ja uhkaa katkaista hänen kaulansa. Illugi on täysin peloton, eikä reagoi Gríðrin yrityksiin mitenkään. Kolmannen kerran jälkeen Gríðrin ja hänen tyttärensä ylle langetettu pahansuopa taika särkyy.

Gríðrin tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Illugin selvittyä Gríðrin testistä, Gríðr kertoo hänelle olevansa Signý, Haltiamaan (Álfheimr) kuninkaan tytär. Kun kuningatar kuoli, oli tämä ottanut uuden vaimon, Grímhildrin, joka oli pahansuopa ja aiheutti lopulta kuninkaan kuoleman. Kun kuningas oli kuollut, Grímhildr oli taioillaan aikaansaanut sen, että Signý oli muuttunut peikkoämmäksi ja hän oli joutunut tyttärensä kanssa kaukaiseen luolaan, missä hänen tuli surmata jokainen tyttärensä vuoteessa oleva mies. Siellä häntä piinasivat joka yö myös seitsemän noitasisarusta, jotka silpoivat häntä, mutta kuitenkin niin, ettei hän koskaan kuollut. Gríðrin lopetettua tarinansa seitsemän sisarusta ilmestyvät luolaan, mutta Illugi surmaa ne ja polttaa ne roviolla.

Björnin katoaminen ja häät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Illugi saa Gríðriltä tulen mukaansa ja palaa Hildrin kanssa laivalle. Miehet eivät kuitenkaan pääse jatkamaan matkaansa kotiinpäin, sillä tuuli ei ole suotuisa. Björn syyttää Hildriä noidaksi ja sanoo kehnon purjehdussään olevan tämän syytä. Seuraavana yönä Björn katoaa, mutta löytyy myöhemmin mastosta, minne Gríðr on hirttänyt hänet palkaksi siitä, että Björn oli sanonut Hildriä noidaksi. Tämän jälkeen miehet pääsevät purjehtimaan pois (saagan mukaan Finnmarkista, Finnmörk) ja palaavat kotiin Tanskanmaalle, missä Illugi elää yhdessä Hildrin kanssa ja Sigurðr ottaa puolisokseen tämän äidin Signýn.

Itäiset paikat Illugin saagassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Illugin saagassa mainitaan kauas pohjoiseen sijoitettu Gandvík, missä oletettiin sijaitsevan myös Bjarmien maan. Paikannimen on katsottu viittaavan Vienanmereen. Joissain yhteyksissä on myös esitetty, että sillä olisi voitu tarkoittaa Pohjanlahtea tai Jäämerta, mutta nämä tulkinnat eivät ole saaneet paljoakaan kannatusta. Kirjaimellisesti nimi Gandvík tarkoittaa taika-, noita- tai hirviölahtea ja viitannee skandinaavien parissa mahdollisesti olleisiin uskomuksiin alueella elelleistä hirviöistä. Keskiajan islantilaisille Vienanmeri oli todennäköisesti kaukainen ja tuntematon paikka, mikä on saattanut vahvistaa mielikuvaa.[2] Illugin saagassa mainitaan miesten lähtiessä paikasta, jonne olivat myrskyn vuoksi ajautuneet (saagan mukaan Gandvíkista), että nämä lähtevät ”Finnmarkista” (Finnmörk), jolla on yleensä viitattu Finnar-nimellä tunnetun etnisen ryhmän jäseniin. Termillä on usein viitattu saamelaisiin. Finnmörk taas kattaa jotakuinkin nykyisen Finnmarkin alueen Norjassa.[3]

Illugin saagan suhde kansanballadeihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskasta, Norjasta ja Färsaarilta on säilynyt Illugista kertovia kansanballadeja, mutta esimerkiksi norjalaisen balladin osalta on esitetty, ettei se perustuisi Saagalle Illugista. Sen sijaan saagan on katsottu pohjautuvan johonkin balladin varhaisemmista muodoista, jonka tarinaa saagan kirjoittaja on laajentanut kirjoittaakseen sen pohjalta muinaissaagan tai sellaista jäljittelevän pastissin. Lisäksi yhteyksiä on havaittu saagan ja Saxo Grammaticuksen 1200-vaiheilla kirjoittaman teoksen Gesta Danorum kuvauksessa Thorkillus Adalfaruksen matkasta Utgarthilocuksen luokse (kirja VIII). Vaikutusyhteydet tältä osin ovat kuitenkin epäselviä, ja useampia selityksiä on esitetty. Saxon kertomus on voinut pohjautua suulliseen tarinaan, joka säilyi itsenäisenä tarinana Islannissa ja jota Illugin saagan kirjoittaja käytti omassa tarinassaan. Toisaalta Gesta Danorum on voinut vaikuttaa suulliseen balladiperinteeseen Tanskassa, ja vaikutus Saagaan Illugista on voinut kulkeutua tuon balladiperinteen kautta.[4]

Saaga Illugista lähteenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaga Illugista kuuluu niiden islantilaisten muinaissaagojen joukkoon, jotka käännettiin ruotsiksi tai latinaksi suurvalta-ajan Ruotsissa, missä saagojen kieltä, muinaisislantia, ei enää ymmärretty. Käännettyihin saagoihin kuului erityisesti niitä saagoja, joita gööttiläisessä historiankirjoituksessa pidettiin merkittävinä lähteinä Ruotsin muinaisesta menneisyydestä.[5] Saaga Illugista ilmestyi nimellä Sagan af Illuga Grydar fostra islantilaisen Gudmundr Ólafssonin kääntämänä (Upsala 1695). Saagan sankarilla, Illugilla, oli genealoginen yhteys ruotsinmaalaisiin sankareihin, sillä hänen kerrottiin olevan Sviði Uljaan (Sviði inn sókndjarfi) poika. Viimeksi mainitun kerrottiin Bósin saagassa olevan göötanmaalaisen Bósin äpäräpoika. Illugin ystävä Sigurðr mainitaan Tanskanmaan kuningas Hringrin pojaksi, joka taas tulkittiin Ruotsin valtakuntaan kuuluvan Skoonen kuninkaaksi. Varauksellisia näkemyksiä muinaissaagojen lähdearvosta historianlähteenä esitettiin kuitenkin jo 1600-luvulla. Nykytutkimus suhtautuu kriittisesti muinaisesta menneisyydestä kertovien saagojen mahdollisuuteen toimia lähteenä siitä ajasta, jota ne kertovat kuvaavansa. Tutkimuksessa Saagaa Illugista tarkastellaan pitkälti kansansadulle tyypillisiä piirteitä sisältävänä lähteenä.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aalto, Sirpa. 2010. Categorizing Otherness in the Kings’ Sagas. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta.
  • Davíð Erlingsson. 1975. Illuga saga og Illuga dans. Gripla 1 (1975), 9–42.
  • Jesch, Judith. 1993. Ullaga saga Gríðarfóstra. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 322–323.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla, toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Koskela Vasaru, Mervi. 2009. Bjarmaland. Oulu: Oulun yliopisto.
  • Lavender, Philip. 2015. Introduction. Teoksessa Illuga saga gríðarfóstra. The Saga of Illugi, Gríður’s Foster-son, toim. ja käänt. Philip Lavender. London: Viking Society for Northern Research, University College London, v–xxxiv.
  • Lavender, Philip. 2014. Illuga saga Gríðarfóstra in Sweden: Textual Transmission, History and Genre-Formation in the Seventeenth and Eighteenth Centuries. Arkiv för nordisk filologi 129 (2014), 197–232.
  • O’Connor, Ralph. 2018. Putrid Fables and True Histories: Perception of Authencity and the Management of Scepticism in Northern Humanist fornaldarsaga Scholarship. Teoksessa Transmission and Reception of the Fornaldarsögur Norðurlanda, toim. Matthew Driscoll, Silvia Hufnagel, Philip Lavender & Beege Stegman. The Viking Collection 24. Odense: University Press of Southern Denmark.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur. Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Jesch 1993; Simek & Hermann Pálsson 2007, 202.
  2. ↑ Koskela Vasaru 2009, 41, 44, 145, 198–199, 302, 360, 391–395; Aalto 2010, 135–136. Egill Yksikätinen, 77 (viite 62).
  3. ↑ Aalto 2010, 123.
  4. ↑ Davíð Erlingsson 1975; Jesch 1993, 322; Lavender 2015, xii–xv.
  5. ↑ Kanerva 2015.
  6. ↑ Lavender 2014, 197–201; O’Connor 2018.

Käännökset ja editiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saaga_Illugista,_Gríðrin_kasvattipojasta&oldid=20945516”