Sólheimar

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sólheimar (suom. aurinkokoti) on Lounais-Islannissa Grímsnesissä sijaitseva ekokylä. Kylässä asuu ja työskentelee yli sata ihmistä, ja se on tänä päivänä suosittu turistikohde. Kylän perusti vuonna 1930 Rudolf Steinerin ajatuksista vaikuttunut pedagogi Sesselja Hreindís Sigmundsdóttir.[1] Kylän alkuperäisenä tarkoituksena oli tarjota asuinpaikka ja koulutusmahdollisuuksia huono-osaisille ja vammaisille lapsille.[2] Kylässä asuu edelleen lukuisia henkilöitä, joilla on eriasteisia oppimisvaikeuksia.[3]

Sólheimar on täysin omavarainen, sillä kylässä tuotetaan sähköä aurinkovoimalla ja geotermisellä energialla. Lisäksi alueella on esimerkiksi hautomakoneita, kasvihuoneita ja puulajipuisto.[2] Kylässä harjoitetaan merkittävissä määrin luonnonmukaista metsätaloutta ja puutarhaviljelyä. Sólheimar on Pohjoismaiden mittapuulla edelläkävijä luonnonmukaisten viljelymenetelmien käyttöönotossa, ja sen alueella tuotetaan yhä suuri osa Islannin luomuvihanneksista.[1]

Kylässä on myymälä, taidegalleria, kahvila ja majatalo. Siellä on myös useita käsityöpajoja, joissa asukkaat valmistavat kynttilöitä, kuvataidetta, keramiikkaa, yrttituotteita sekä tekevät puutöitä ja harrastavat kudontaa. Muita nähtävyyksiä kylän alueella ovat kirkko, patsaspuisto, taidenäyttelytila, luontokeskus Sesseljuhús ja urheiluteatteri.[1][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Sólheimarin kotisivut (islanniksi) solheimar.is. Viitattu 30.12.2021.
  2. a b Guide to Iceland: Sólheimar Ecovillage Travel Guide guidetoiceland.is. Viitattu 30.12.2021.
  3. a b Iceland Magazine: Visit Sólheimar, Iceland's only eco-village icelandmag.is. Viitattu 30.12.2021.