Ryan Roxie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ryan Roxie

Ryan Roxie on yhdysvaltalainen kitaristi ja laulaja-lauluntekijä. Nykyisin Ruotsin Tukholmassa asuva kitaristi lienee tunnetuin työstään Alice Cooperin ja Slashin kanssa. Roxie työskentelee Gibsonin kitarayhtiölle ja on kiertänyt esittelemässä yhtiön historiaa lukuisilla pitämillään kitaraklinikoilla.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryan Rosowicz syntyi vuonna 1965 Kalifornian Sacramentossa ja varttui itärannikolla pienessä Pleasantonin kylässä. Ryanin isä soitti trumpettia ja hänen äitinsä oli rumpali lukion marssiorkesterissa. Alun perin Roxie oli kiinnostunut rumpujen soitosta, ja rummut olivatkin pitkään hänen ensisijainen instrumenttinsa, kunnes hän alkoi ottaa kitaransoitoin tosissaan noin kahdentoista vuoden iässä. Roxie mainitsee usein Keith Partridgen alkuaikojen innoittajakseen.

Ensimmäisen oman sähkökitaransa Roxie sai joululahjaksi eräänä vuonna. Kitara oli kermanvärinen Stratocaster, kuten Jimi Hendrixillä. Hänen ensimmäinen oma yhtyeensä oli nimeltään "The Stratocasters", johon kuului ainoastaan kolme kitaristia. Stratocasterin jälkeen Roxie hankki ensimmäisen Gibson Les Paulinsa, ja pitää sitä edelleen yhtenä parhaimmista kitaroista.

Ura muusikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryan Roxie on tunnettu parhaiteen kitaristiurastaan Alice Cooperin ja Slash's Snakepitin riveistä. Roxie on ollut mukana tekemässä muutamia Alice Cooperin levyjä vuodesta 2000 lähtien. Hänen oma yhtyeensä, Roxie77 perustettiin vuonna 2002. Los Angelesin klubeilla soittaminen ei kantanut hedelmää, mutta keräsi faneja debyyttialbuminsa "Peace, Love & Armageddon" julkaisun jälkeen.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Artisti Albumi Levymerkki
1985 Candy Teenage Neon Jungle Song Tree Records
1991 Electric Angels Electric Angels Atlantic Records
1997 Dad's Porno Mag Dad's Porno Mag Wax-Tone Records
1999 Dad's Porno Mag Dad's Porno Mag (Re-Release) Robinson / Conspiracy Records
2000 Slash’s Snakepit Ain't Life Grand Koch Records
2004 Roxie 77 Peace, Love and Armageddon Wax-Tone Records

Gilby Clarken kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Albumi Levymerkki
1994 Pawnshop Guitars Virgin Records
1995 Blooze Virgin Records
1997 The Hangover Paradigm Records
1998 Rubber Pavement Records

Alice Cooperin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Albumi Levymerkki
1997 A Fistful of Alice Guardian Records
2000 Brutal Planet Spitfire Records
2001 Dragontown Spitfire Records
2003 The Eyes of Alice Cooper Spitfire Records
2005 Dirty Diamonds New West / Eagle Records

Yhteistyöprojektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Artisti Albumi Levymerkki
1997 Tamara Champlin You Wont Get To Heaven Polystar Records
1997 Webster Hall Rock n Roll Compilation Web Hall Records
1999 Tal Bachman Tal Bachman Columbia Records
2000 James Micheal Inhale Beyond Records
2002 Cheap Trick Tribute Cheap Dream Cleopatra Records
2003 Elegantly Wasted Greetings From A Strange Place Flaco Records
2004 Texas Terri Bomb My Lips TKO Records
2005 Kiss Tribute Spin The Bottle Koch Records
2006 Huck Johns Huck Johns Hide Out / Columbia Records

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.