Ruoholahden villat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruoholahden villat nähtyinä Lastenkodinkadun puolelta
Ruoholahden villojen piha.
Alueen karttakuva talon seinässä Lastenkodinkadun puolella

Ruoholahden villat, jotka tunnetaan myös ”Sadan markan villoina”, ovat Helsingin Kampissa sijaitseva, vuonna 1881 rakennettu[1] kokonaisen korttelin käsittävä puutaloryhmä. Taloja oli alun perin 20, mutta osa niistä on myöhemmin purettu varsinkin liikennejärjestelyjen tieltä, niin että nykyisin jäljellä on 13 taloa.[2]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruoholahden villat sijaitsevat Kampin kaupunginosassa korttelissa 165 (alkuperäiseltä numeroltaan 167)[1], jolle 1800-luvulla annettiin nimi Kanarialintu[1]. Korttelia rajoittivat alun perin Ruoholahdenkatu, Lastenkodinkatu ja Työmiehenkatu sekä Köydenpunojankadun pohjoispään vieressä sijainnut pieni puistikko. Myöhemmin alkuperäisen korttelin eteläosan läpi on rakennettu Porkkalankatu, minkä lisäksi korttelin kohdalla ollut Työmiehenkadun osuus on muutettu puistikoksi.

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korttelissa on nykyisin 13 puista asuintaloa sekä tiilinen rakennus. Kussakin rakennuksessa on 4–6 yhden huoneen ja keittiön huoneistoa, joista jokaiseen on oma sisäänkäynti pihalta ja joista jokaiseen kuuluu myös kellari ja ullakko.[2] Jokaiseen asuntoon liittyy pihalla myös pieni puutarhapalsta.

Jäljellä olevista rakennuksista neljä on Lastenkodinkadun ja kolme Työmiehenpuistikon (ent. Työmiehenkadun) varressa, loput korttelin sisäosissa. Alun perin oli lisäksi viisi rakennusta Ruoholahdenkadun varressa.

Tontin omistaa Helsingin kaupunki, mutta rakennukset asunto-osakeyhtiö nimeltä As. Oy Ruoholahti.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruoholahdenkatu ja sen varrella sijainneet villat ennen kadun leventämistä.
Muistolaatta rakennuksen seinässä

Korttelin rakennutti 1880-luvun alussa Helsingin Työväen Rakennusosakeyhtiö, joka oli työväen oma yritys. Sen yhtiöjärjestyksessä määrättiin, että jokaisessa talossa oli oltava vain muutamia harvoja, mikäli mahdollista erillisiä asuntohuoneistoa sekä ulkohuoneita, ja siinä oli oltava oma pihamaa ja jos mahdollista, myös oma puutarha. Tämä merkitsi työväen asunto-oloihin terveellisyyden ja viihtyvyyden kannalta ratkaisevaa parannusta.[1] Vuosina 1881–1909 Helsingin Kamppiin, Punavuoreen ja Pitkänsillan pohjoispuolelle rakennettiin kaikkiaan 73 vastaavanlaista työväen asuntoyhtiötä, mutta nykyisin niistä ovat jäljellä vain Ruoholahden ns. sadan markan villat.[2]

Rakennukset suunnitteli arkkitehti Konstantin Kiseleff.[2]

Ensimmäisten asukkaiden oli maksettava osakkeistaan aluksi sata markkaa, minkä vuoksi rakennusryhmä sai nimen ”Sadan markan villat”.[1] Tarkoitus oli, että vähitellen he voisivat lunastaa asunnot kokonaan omikseen. 1920-luvulta lähtien rakennukset on omistanut Asunto Oy Ruoholahti.[1]

Jo vuonna 1934 alueelle vahvistettiin uusi asemakaava, jonka mukaa osa korttelista olisi purettu uusien liikennejärjestelyjen alta.[4][5] Tarkoituksena oli rakentaa keskustasta Länsisatamaan ja Lauttasaaren kautta Jorvaksentielle johtanut liikenneväylä, joka kantakaupungin alueella olisi kulkenut Salomonkatua, Lapinrinnettä, Ruoholahdenkatua ja Lauttasaarenkatua (nyk. Porkkalankatua) pitkin.[6] Suunnitelmaa ryhdyttiin kuitenkin toteuttamaan vasta 1960-luvun alussa, eikä sitä Salomonkadun osalta ole myöhemminkään toteutettu.

Vuonna 1950 Uusi Suomi rakennutti uuden kirjapainotalon korttelin lounaisnurkkaan, Ruoholahdenkadun ja silloin vasta suunnitteilla olleen Lauttasaarenkadun osuuden väliin.[1] Sen tieltä purettiin myös yksi Ruoholahden villoista.[1] Vuonna 1962 purettiin neljä taloa, kun Lauttasaarenkadun (nyk. Porkkalankadun) uusi osuus ja siihen kuuluva Ruoholahden silta rakennettiin.[7] Niiden asukkaat saivat uudet asunnot Kaarelaan rakennetuista uusista taloista.[8] Vuonna 1967 purettiin vielä kaksi taloa Ruoholahdenkadun varresta, kun katua levennettiin.[7]

Työmiehenpuistikko Ruoholahden sillalta nähtynä 1960-luvulla. Vasemmalla ratapiha, oikealla Ruoholahden villat.

Villakorttelin kohdalla oleva Työmiehenkatua oli jo aikaisemmin väliaikaisjärjestelyin muutettu lasten leikkikentäksi.[9] Lopullisesti alue päätettiin muuttaa puistoksi vuonna 1983 vahvistetulla asemakaavan muutoksella.[10] Tämän katuosuuden toisella puolella ei ollut rakennuksia vaan satamarataan liittynyt pienehkö ratapiha[7], joka vuonna 2008 kuitenkin poistettiin, minkä jälkeen paikalle rakennettiin kevyen liikenteen väylä Baana ja sen varrelle koripallokenttä.

1960-luvulla pidettiin ilmeisenä, että loputkin jo huonokuntoisiksi päässeistä puutaloista ennen pitkää purettaisiin.[8] Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan myöhemmin korttelin jäljelle jäänyt osa päätettiin suojella kulttuurihistoriallisesti arvokkaana.[11] Helsingin kaupunginvaltuusto päätti vuonna 1978 merkitä korttelin säilyttävän saneerauksen alueeksi, ja kolme vuotta myöhemmin valtioneuvostokin määräsi sen yhdeksi asuntojen perusparannuksen kokeilualueista.[2] Vuonna 1982 alueelle vahvistettiin uusi asemakaava, jonka mukaan rakennukset olivat suojeltavia eikä niitä rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaina saa purkaa.[2][12]

Kun alueen tulevaisuus oli pitkään ollut epävarma, rakennukset olivat kuitenkin päässeet huonoon kuntoon, minkä vuoksi ne oli kunnostettava perusteellisesti. Vasta tässä yhteydessä rakennuksiin asennettiin vesijohto ja viemäri; aikaisemmin vesi oli haettava pihan vesipostista ja pihalla oli puukäymälöistä.[11] Sähkövalo sen sijaan oli asennettu jo vuonna 1910.[1] Peruskorjauksen jälkeen villoista on tullut varsin arvostettu asuntoalue.[11] Vuonna 1996 rakennusryhmästä tehtiin elokuvakin, jota esitettiin Kino Engelissä Sofiankadun varrella.[11]

Vuonna 2012 Ruoholahdenkadulle rakennettiin raitiotieyhteys, joka johtaa keskustasta Jätkäsaareen ja Länsiterminaaliin.[13] Sitä pitkin kulkevat linjat 7 ja 9. Villojen läheisyydessä niillä on myös Ruoholahden villat -niminen pysäkki.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Kanarialintu ja Koskikara”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 196–197. Helsingin Sanomat, 1998. ISBN 051-9134-09-7.
  2. ↑ a b c d e f Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12.11.1981 päivättyä asemakaavakarttaa n:o 8504 (Kaavaselostus avataan tähän merkityllä sivulla olevasta linkistä ak8504_selostus.pdf) Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 19.4.2024.
  3. ↑ Asunto-Osakeyhtiö Ruoholahti Bostads Aktiebolag Etuovi.com. Viitattu 19.4.2024.
  4. ↑ Asemakaavan muutospiirros koskeva kortteleita N:o 166 ja 167 sekä osia kortteleista N:o 145, 155, 156, 157 ja 158 IV kaup. osassa Helsingissä Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 19.4.2024.
  5. ↑ ”Kaupungin asemakaavaa koskevat kysymykset”, Helsingin kunnalliskertomukset 1934, s. 3–4. Helsingin kaupunki, 1934. Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ Pääliikenneväylä keskikaupungilta Ruoholahteen pitkin Salomonkatua, Lapinrinnettä ja Ruoholahdenkatua. Helsingin sanomat, 26.11.1937. Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ a b c Helsingin korttelit kertovat – 167: Kanarialintu ja 172: Koskikara, "Villojen" katoavaa maisemaa. Helsingin sanomat, 21.5.1968. Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ a b "Sadan markan villojen" idylli katoaa piakkoin". Helsingin sanomat, 13.7.1962. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ Maire Varhela: "Kuumaa sotaa" leikkipaikoista ja auringosta keskustan puistoissa. Helsignin sanomat, 22.9.1963. Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ Kaavadokumentti 8699 ja kaavaselostus Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 19.4.2024.
  11. ↑ a b c d Ruoholahden villat on idylli keskellä Helsinkiä. Helsingin sanomat, 30.1.1996. Artikkelin verkkoversio.
  12. ↑ Martti Huhta: 4. kaupunginosa Kamppi, kortteli 167a, tontti 17, katualue, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8504 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 19.4.2024.
  13. ↑ Raitiolinjat vuodesta 1908 nykypäivään Suomen Raitiotieseura. Viitattu 19.4.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ruoholahden_villat&oldid=22344113”