Länsiväylä
|
|||
| Länsiväylä | |||
|---|---|---|---|
| Kantatie 51 | |||
| Maa | Suomi | ||
| Osa tietä | kantatie 51 | ||
| Tieluokka | kantatie | ||
| Omistaja | Suomen valtio | ||
| Tienpitäjä | Liikennevirasto | ||
| Pituus | 17,4 km | ||
| Päällyste | asfaltti | ||
| Kaistaluku | pääosin kuusikaistainen | ||
| Huomautuksia | Pääkaupunkiseudun ulosmenotie | ||
| LÄNSIVÄYLÄ VÄSTERLEDEN |
Länsiväylä (ruots. Västerleden) on Helsingistä Espoon eteläosien kautta Kirkkonummelle johtava moottoritie, joka on osa kantatietä 51. Se alkaa Helsingin Ruoholahdesta ja päättyy Espoon ja Kirkkonummen rajalla Espoonlahden yli johtavaan siltaan. Länsiväylä on osa kantatietä 51, joka kulkee Helsingistä Karjaalle. Länsiväylän Helsingin-puoleisessa päässä on vuonna 1965 valmistunut Lapinlahden silta, joka oli pitkään Suomen pisin silta.[1]
Moottoritien rakentaminen aloitettiin vuonna 1961. Sen osuus Ruoholahdesta Gräsaan (Haukilahden liittymään) avattiin 1. lokakuuta 1965, ja seuraavana vuonna sitä jatkettiin Suomenojalle.[2] Espoonlahdelle saakka moottoritie oli valmis vuonna 1969.
Länsiväylän edeltäjä oli vuosina 1933–1938 rakennettu kaksikaistainen Helsingistä Jorvakseen johtanut maantie, jonka eri osilla oli nimet Lauttasaarentie ja Jorvaksentie. Tie johti johti Helsingin Lapinniemestä (Ruoholahdesta) Salmisaareen (penger), siitä Lauttasaareen (silta 1935), sieltä edelleen Jorvaksentien nimisenä Koivusaareen (silta ja penger), edelleen Hanasaareen (penger), Karhusaareen (silta ja penger), Otsolahden yli (silta ja penger) ja Jorvaksentien nimisenä Espoon eteläosien kautta Espoonlahden yli (silta 1937) Kirkkonummen Jorvakseen. Siellä se liittyi vanhaan, Muuralan ja Kauklahden kautta kulkevaan Kuninkaantiehen.[1] Vanha tie jäi kuitenkin Etelä-Espoon asukasluvun kasvaessa auttamattomasti alimitoitetuksi, minkä vuoksi sitä korvaamaan rakennettiin moottoritie. Moottoritien osuus Lauttasaaren länsiosasta Kivenlahden liittymään eli Martinsiltaan saakka rakennettiin alkuperäisen Jorvaksentien kohdalle leventämällä sitä ja muuttamalla risteykset eritasoliittymiksi, kun taas osuudet Ruoholahdesta Lauttasaareen ja Martinsillasta Espoonlahden sillalle olivat kokonaan uutta tietä. Länsiväylästä käytetään edelleenkin joskus myös nimeä Jorvaksentie, vaikka virallisesti tämä nimi on enää vain kantatien 51 Kirkkonummella olevalla osuudella.
Samaan aikaan moottoritien kanssa rakennettiin myös sen pohjoispuolella sijaitseva rinnakkaiskatu, joka johtaa Tapiolasta Martinsiltaan. Sen nimenä on Tapiolasta Kehä II:lle saakka Merituulentie, Kehä II:lta Suomenojan kiertoliittymään Kuitinmäentie ja Suomenojan länsipuolella Martinsillantie. Martinsillan länsipuolella rinnakkaiskatuna toimii Kivenlahdentie ja sen jatke Vanha Jorvaksentie, jotka ovat osia alkuperäistä Jorvaksentietä.[3] Lauttasaaren ja Tapiolan välillä Länsiväylällä ei ole rinnakkaistietä, vaan hitaat ajoneuvot kuten mopot ja työkoneet, jotka eivät voi kulkea moottoritietä eivätkä myöskään sen vieressä olevaa kevyen liikenteen väylää pitkin, joutuvat kiertämään Töölön, Munkkiniemen, Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta.
Liittymät mm. kehäteihin ja Tapiolaan on laajennettu aika ajoin, ja leveimmällä kohdalla Tapiolan ja Westendin välillä tie on peräti 12-kaistainen. Kauppakeskus Ison Omenan kohdalle Matinkylän ja Olarin väliin rakennettiin uusi liittymä 2000-luvun alussa.
Myös Länsiväylän eteläpuolelle on alusta asti suunniteltu rinnakkaiskatua, mutta vasta 2000-luvun alussa valmistui yhteys Haukilahdessa Gräsanojan yli, ja Suomenojalla toteutus on vielä (2010) hämärässä tulevaisuudessa. Kevyelle liikenteelle on omat reittinsä Länsiväylän varrella.
Moottoritietä suunnitellaan jatkettavaksi Kirkkonummelle asti. Rakennustyöt alkoivat vuonna 2010, ja uusi moottoritie lienee valmis vuoden 2013 lopussa. Hankkeelle myönnettiin rahoitus vuoden 2008 budjetissa.
Lisäksi Länsiväylälle rakennetaan lisäkaistat Suomenojalta Espoonlahteen saakka.
Vilkkaimmillaan Länsiväylä on Lauttasaaren ja Kehä I:n välillä, jossa liikennemäärä on noin 80 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.
Kuvia [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Kantatie 51, Länsiväylä, Jorvaksentie, Helsinki-Karjaa 75 km Matti Grönroos. Viitattu 15.3.2011.
- ↑ Etusivun uutiset 1938–1979, s. Kopio Uuden Suomen etusivusta 2.10.1965 (kirjassa ei ole sivunumeroita, mutta siihen mukaan otetut Uuden Suomen vanhat etusivut ovat kronologisessa järjestyksessä). Uusi Suomi, 1979. 951-9082-04-02.
- ↑ Kt51:n entistä tielinjaa Espoossa Matti Grönroos. Viitattu 15.3.2011.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Liikenteen sujumista Länsiväylällä voi seurata Tiehallinnon mittauspisteistä, liikenne- ja kelikameroista:
| Nro | Km | Nimi | Tie | Viitoitus | ||
| Porkkalankatu | Keskusta | |||||
| 51 Moottoritie (3+2) | ||||||
| Salmisaarenkatu | (vain länteen) | |||||
| Lapinlahden silta | Lauttasaarensalmi | pituus 597 metriä, valmistunut 1965 | ||||
| 51 Moottoritie (3+3) | ||||||
| Lemisaarentie | Lauttasaari | |||||
| Lauttasaarentie | (vain länteen) | |||||
| Hanasaarensolmun eritasoliittymä | ||||||
| Karhusaarensolmun eritasoliittymä | 101 1 Kehä I | |||||
| Tapiolansolmun eritasoliittymä | Tapiolantie | Tapiola Westend |
||||
| 51 Moottoritie (4+4) | ||||||
| Westendinsolmun eritasoliittymä | Etelätuulentie | Tapiola Westend (vain länteen) |
||||
| Haukilahdensolmun eritasoliittymä | Haukilahdenkatu | Niittykumpu Haukilahti |
||||
| 51 Moottoritie (3+3) | ||||||
| Matinsolmun eritasoliittymä | 102 1 Kehä II Gräsanlaakso |
Matinkylä | ||||
| Piispansolmun eritasoliittymä | Piispansilta | (vain länteen) | ||||
| Finnoonsolmun eritasoliittymä | Finnoonsilta | Finnoo | ||||
| 51 Moottoritie (2+2) | ||||||
| Espoonlahdensolmun eritasoliittymä | Martinsilta | Espoonlahti | ||||
| Kivenlahdensolmun eritasoliittymä | 1130 Kauklahdenväylä Kivenlahdentie Vanha Jorvaksentie |
Saunalahti Kivenlahti |
||||
| 51 Kantatie (1+1), jatkuu Karjaalle | ||||||
| Nro | Km | Nimi | Tie | Viitoitus | ||
| 51 Moottoritie (2+2) | ||||||
| Sarvvikin eritasoliittymä | Sundsbergintie | Valmistuu 2010 | ||||
| Inkilän eritasoliittymä | 50 1 Kehä III | Espoon keskus, Turku | ||||
| Jorvaksen eritasoliittymä | Hirsalantie | Valmistuu 2010 | ||||
| Tolsan eritasoliittymä | Tolsantie | Valmistuu 2010 | ||||
| Munkinmäen eritasoliittymä | Kirkkonummentie 1191 Upinniementie |
Kirkkonummi | ||||
Kehätiet: Kehä I • Kehä II • Kehä III • Kehä IV (suunniteltu)
Ulosmenotiet: Länsiväylä • Turunväylä • Vihdintie • Hämeenlinnanväylä • Tuusulanväylä • Lahdenväylä • Porvoonväylä • Itäväylä
Muut tiet: Seututie 100 (rakenteilla)