Roberto Benigni
| Roberto Benigni | |
|---|---|
| Syntymäaika | 27. lokakuuta 1952 |
| Syntymäpaikka | Castiglion Fiorentino, Italia |
| Ammatti | ohjaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja |
| Tunnetuimmat ohjaukset | Kaunis elämä |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Roberto Benigni (s. 27. lokakuuta 1952 Castiglion Fiorentino, Italia) on italialainen elokuva- ja televisionäyttelijä sekä -ohjaaja. Hänet tunnetaan tragikomediastaan Kaunis elämä, jonka hän on ohjannut, käsikirjoittanut ja jossa hän näyttelee itse pääosaa.
Kaunis elämä toi Benignille Oscar-palkinnon parhaasta miespääosasta. Lisäksi hän oli ehdolla parhaasta ohjauksesta ja parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Benigni sai roolisuorituksestaan myös muun muassa Baftan ja näyttelijäliiton Screen Actors Guildin palkinnon.
Italiassa Benigni tuli kuuluisuuteen 1970-luvun televisiosarjasta Televacca, joka kuitenkin hyllytettiin sensuurin takia.
Benigni on tehnyt pääasiassa töitä italialaisen elokuvan parissa, mutta on näytellyt myös muualla, esimerkiksi kolmessa amerikkalaisen Jim Jarmuschin ohjaamassa elokuvassa, Down by Law, Night on Earth ja Kahvia ja tupakkaa.
Filmografia [muokkaa]
- Bertoluccin kuu (La luna, 1979)
- Down by Law (1986)
- Night on Earth (1991)
- Hammastikku-Johnny (Johnny Stecchino, 1991), näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja
- Vaaleanpunaisen pantterin poika (Son of the Pink Panther, 1993)
- Il mostro, 1994, näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja
- Kaunis elämä (La vita è bella, 1997), näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja
- Asterix ja Obelix vastaan Caesar (Astérix et Obélix contre César, 1999)
- Pinocchio, (2002) näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja
- Kahvia ja tupakkaa (Coffee and Cigarettes, 2003)
- Tiikeri ja lumi (La Tigre e La Neve, 2005)
- To Rome with Love (2012)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Roberto Benigni Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)