Robert Vaughn

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Robert Vaughn
Robert Vaughn jakamassa nimikirjoituksia vuonna 2009.
Robert Vaughn jakamassa nimikirjoituksia vuonna 2009.
Syntymäaika 22. marraskuuta 1932 (ikä 82)
Syntymäpaikka New York, New York, Yhdysvallat
Aktiivisena 1956–
Oikea nimi Robert Francis Vaughn
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Robert Francis Vaughn (s. 22. marraskuuta 1932) on yhdysvaltalainen näyttelijä.

New Yorkissa syntynyt Vaughn on tullut tunnetuksi sekä televisiosta että elokuvista. 1960-luvulla hänellä oli rooli sarjassa The Man from U.N.C.L.E., ja vuonna 1978 hänelle myönnettiin Emmy-palkinto.

Vaughn oli vuonna 1959 ehdolla parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon saajaksi roolillaan elokuvassa Mies Philadelphiasta (1959). Hänet nähtiin television rikossarjassa Columbo kaksi kertaa. Myöhempiin rooleihin kuuluu muun muassa osa elokuvassa Sekopallo (1998) ja Pootie Tang – supersankari (2001). Hän aloitti 2000-luvulla esiintymisen sarjassa Kelmien kerho.

Vaughn sai tähden Hollywood Walk of Famella vuonna 1998. Hän on ollut vuodesta 1974 saakka naimisissa Linda Staabin kanssa. Vaughn on viimeinen elossa oleva näyttelijä elokuvan 7 rohkeata miestä sankareista.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.