Rikkinäisten ikkunoiden teoria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rikkinäisiä ikkunoita Yhdysvalloissa Pruitt-Igoessa.

Rikkinäisten ikkunoiden teoria on kriminologinen teoria siitä, kuinka kaupunkielämässä ilmenevät häiriöt, kuten roskaaminen, töhrintä ja vandalismi lisäävät rikollisuutta ja epäsosiaalista käyttäytymistä. Teorian mukaan kaupunkiympäristön tarkkailu ja pitäminen hyvässä kunnossa ehkäisevät vandalismin ja rikollisuuden laajenemisen.

Teorian esittivät vuonna 1982 yhteiskuntatieteilijät James Q. Wilson ja George L. Kelling artikkelissaan Broken windows: the police and neighbourhood safety.[1] Sittemmin siitä on kiistelty sekä yhteiskuntatieteiden piirissä että julkisesti. Teorialla on perusteltu kriminaalipolitiikan uudistuksia.

Rikkinäisten ikkunoiden teoria on saanut tukea empiirisistä tutkimuksista[2]. Toisaalta sitä on myös runsaasti arvosteltu. Siihen liittyvä käytetty menetelmä on nollatoleranssi, jolla tarkoitetaan puuttumista pikkurikkeisiin, jolloin rikollisuus vähenee[3]. Suomessa nollatoleranssia on sovellettu Stop Töhryille -kampanjalla.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wilson, James Q. & Kelling, George L.: Broken windows: the police and neighbourhood safety. Atlantic Monthly, 1982, nro March 1982, s. 29-38. (englanniksi)
  2. ”Rikkinäisten ikkunoiden teoria” paljastui todeksi, Uusisuomi.fi, viitattu 3.3.2012
  3. Amerikkalaistutkimus: Nollatoleranssi ei toimi, Hs.fi, viitattu 3.3.2012
  4. Nollatoleranssi.info, viitattu 3.3.2012
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.