Riikinkukkokehrääjä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Riikinkukkokehrääjä
koiras
koiras
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Kehrääjämäiset Bombycoidea
Heimo: Riikinkukkokehrääjät Saturniidae
Alaheimo: Saturniinae
Suku: Saturnia
Laji: pavonia
Kaksiosainen nimi
Saturnia pavonia
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Riikinkukkokehrääjä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Riikinkukkokehrääjä Commonsissa

Riikinkukkokehrääjä eli pikkuriikinkukkokehrääjä (Saturnia pavonia, joskus Pavonia pavonia) on riikinkukkokehrääjiin kuuluva perhoslaji. Se on Suomessa melko harvalukuinen, mutta sitä tavataan koko maassa pohjoisinta Lappia myöten. Se pääasiassa lämpimillä alueilla tavattavan heimonsa palearktisella alueella laajimmalle levinnyt edustaja[1].

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimmassa osassa elinaluettaan riikinkukkokehrääjä on varsin helposti tunnistettava laji, jota muistuttavia perhosia tavataan lähinnä Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa.[1] Naaraan siipien pohjaväri on vaaleanharmaa. Koiraan siipien väri vaihtelee enemmän ja etusiivet ovat sävyltään harmaanruskeat kun takasiivet ovat voimakkaan ruosteenkeltaiset. Kummallakin sukupuolella on kaikkien siipien keskellä iso silmätäplä. Yleensä silmätäplää ympäröi suorakaiteen muotoinen vaalea alue, mutta muodolla f. deflexa silmätäplä koskettaa ulompaa poikkiviirua. Muodolta f. obsoleta silmätäplät puuttuvat. Siipien kärkiväli on koirailla noin 45–65 mm, naarailla 48–90 mm.[2][3][1]

Riikinkukkokehrääjän toukka on vaaleanvihreä, ja siinä on keltamustia sukasellisia kyhmyjä. Toukka koteloituu kehräämänsä lujatekoisen, päärynänmuotoisen kotelokopan sisälle. Kotelokopan se kiinnittää esimerkiksi ravintokasvinsa mustikan varpuun tai maanpinnalle. Varvikosta voikin löytää marjamatkoilla riikinkukkokehrääjän ruskeita, harvakarvaisia kotelokoppia.[4]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riikinkukkokehrääjää tavataan Länsi-Euroopasta Kiinaan ulottuvalla vyöhykkeellä.[4][5] Lentoaika on keväällä maaliskuusta kesäkuuhun, mutta riippuu leveysasteesta. Suomessa aikuisia perhosia voi tavata toukokuun alusta toukokuun loppuun, mutta Lapissa lentoaika voi olla jopa kuukautta myöhäisempi.[6][7]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

naaras

Riikinkukkokehrääjät lentävät loppukeväällä ja alkukesällä soilla, kangasmailla ja kosteilla niityillä. Koiraat ovat liikkeellä päivisin, noin kello 13 ja 18 välisenä aikana, kun taas naaraat ovat aktiivisimmillaan illalla aurngonlaskusta keskiyöhön.[4]

Riikinkukkokehrääjillä on erikoinen kosiokäyttäytyminen. Naaras erittää ilmaan feromoneja, joista muodostuu hajujälki. Koiraalla on äärimmäisen tarkat hajuaistimet tuuheissa, sulkamaisissa tuntosarvissaan, ja se pystyy niiden avulla seuraamaan tätä hajujälkeä ja lentämään naaraan luo. Vaikka perhonen on yleensä harvalukuinen, yhtä naarasta voi lyhyen ajan sisällä ilmestyä kosiskelemaan jopa satoja kookkaita koirasperhosia. Naaras lentää usein valolle, koiras vain harvoin.[4]

Naaras munii noin 200 munaa ravintokasville hieman maanpinnan yläpuolelle. Munat kuoriutuvat 10–14 päivän kuluessa ja kookkaita, helposti tunnistettavia toukkia voi tavata kesäkuusta elokuuhun. Riikinkukkokehrääjä talvehtii kotelona, usein kaksi, mutta joskus jopa kolme kertaa.[4]

Perhosen toukilla loisii useita eri loiskärpäs- ja loispistiäislajia.[1]

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka on erittäin polyfagi, ja sen ravintokasvi vaihtelee alueittain.[4] Suomessa ravintokasvina toimii erityisesti mustikka (Vaccinium myrtillus).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Saturniidae of the Western Palaearctic (englanniksi)
  2. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  3. UK Moths (englanniksi)
  4. a b c d e f Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 159–161
  5. Norges sommerfugler (norjaksi)
  6. Suomen perhostutkijain seura
  7. Perhoswiki

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]